Myllypadontie 5 a 7
00920 Helsinki
+358 45 132 3122
Installaatio, Puu, Valokuva, Veistos, Video- ja mediataide, Visuaalinen taide, Ympäristötaide
Työskentelen valokuvan, liikkuvan kuvan, kuvanveiston ja installaatioiden parissa. Hyödynnän työssäni löydettyjä kuvia ja esineitä, joita kierrätän, muokkaan ja esittelen uudella tavalla. Muokkaamisen ja uudelleen esittämisen keinoin tutkin merkityksen ja paikan rakentumista.
Työhuoneellani voi nähdä valmiita taideteoksia, keskeneräisiä töitä ja tekemiäni taiteilijakirjoja sekä niiden varhaisia versioita. Ateljeessani on pieni taidekokoelma. Ateljeessa esittelen kokoelman teoksia oman työni rinnalla luoden dialogia työni ja keräämieni teosten välille.
Ateljeelläni voi nähdä valmiita taideteoksiani, keskeneräisiä töitäni ja taiteilijakirjojani sekä niiden varhaisia versioita. Työtilan lisäksi ateljeeni sisältää pienen taidekokoelman. Nykyinen kokoelma koostuu esimerkiksi löytötavaroista, käytettyjen tavaroiden liikkeistä ostetuista taideteoksista sekä teoksia, joita olen ostanut tai vaihtanut toisen taiteilijan kanssa. Ateljeessa esittelen kokoelman teoksia omieni töideni rinnalla luoden dialogia taiteeni ja keräämieni teosten välille.
Myllypuron taiteilijakylä, A-talo, asunto 7.