Vessarintie 309
35600 Särkilahti, Halli
0405254677
Installaatio, Keramiikka, Piirustus, Taidegrafiikka, Taidekäsityö, Taidemaalus, Tekstiili, Visuaalinen taide, Ympäristötaide
Olen 1992 artenomiksi valmistunut, 30 vuotta liikkuvan kuvan parissa työskennellyt ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja kuvataiteen opiskelija. Olen kiertävä taidepajojen vetäjä ja tehnyt taidetta mm. erityisryhmien kanssa. Särkilahti BLÅ avaa ovensa tulevana kesänä ja siellä tullaan järjestämään näyttelyitä, taidepajoja ja tapahtumia. Lisäksi paikassa toimii taiteilijaresidenssi.
Talossa on useita tiloja, joissa näyttelyitä. Mahdollisesti paikalla myös residenssitaiteilija. Työskentelen useiden taideprojektien tiimoilta, eli monenlaista meneillään. Järjestän Konstrundanin aikana pop up taidepajoja aina tasatunnein. Pajoissa on vaihtuva teema. Oma taiteeni ponnistaa henkilökohtaisista kokemuksista ja teokset pyritään valmistamaan kierrättäen jo olemassaolevia materiaaleja. Mahdollisesti aluille on myös saatu jo taidemaasto, jossa nähtävillä ympäristöystävällistä ja maatuvaa taidetta.
Vessarintieltä kyltti: Särkilahti. Työtilat sinisessä talossa.
Liikuntarajoite: muutama porras, tilassa kynnyksiä.