Telakkatie 17
25570 Teijo
+358503605992
Keramiikka, Muotoilu, Taidemaalaus, Veistos
Olen graafinen suunnitelija, keramiikkakisälliksi valmistunut Yrkeshögskolan Sydvästistä, Tammisaaresta. Pyrin pitämään tuntosarvet koholla kaikelle ympärilläni, uteliaisuus on draiverini, uuden luominen työni. Näen taiteen tekemisen leikkikenttänä, jossa voin valita kulloiseenkin leikkiin sopivan ilmaisutavan maalaten tai veistoksia tehden. Taideteokseni yllättävät omalla lopputulemallaan, kompostiollaan, kontrastillaan, niin minut tekijänä kuin katsojankin. Maalaan pääosin akryyleillä, tyylini vaihtelee mielialan mukaan abstrahoitudusta täysin yksityiskohtaiseen realistiseen ilmaisuun. Veistokset syntyvät savesta, jopa järven pohjasta kaivetusta.
Olen Teijon Masuunissa Kekkerit-näyttelyssä taideryhmämme Top10Art kanssa. Siellä on mahdollisuus tutustua Taiteilijaryhmän yhteisnäyttelyn taiteilijoihin ja teoksiin. Tapaamisessa kerrotaan ja keskustellaan näyttelyn ja taiteilijan työn lähtökohdista, ilmaisusta ja tekniikasta havainnollistaen sitä myös käytännössä. Taiteilijatiedote ja CV ovat saatavilla. Näyttelyn teokset ovat myynnissä, kuten myös tekemiäni kortteja.
Iso näyttelytila Teijon Masuunissa, katutaso