Helena opiskeli ensin Oriveden opiston kuvataidelinjalla ja sitten Vapaassa Taidekoulussa Helsingissä 1980-luvulla. Näyttelylista on todella pitkä ja kattaa laajasti myös kaukaisia maita, kuten USA, Australia ja Japani. Teoksia julkisissa kokoelmissa on myös ulkomailla. Hän on luottamustehtävissä ja myös perustajajäsenenä monessa liitossa ja yhdistyksessä taiteen saralla. Helenan kotisivuilla pääsee katsomaan hänen taidetta jo vuodesta 1987 alkaen aikajanassa.
Haastattelun aikana, juuri ennen vappua, “Kompassissa pohjoinen” näyttely on Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä. Toukokuusta lähtien se on Rovaniemen taidemuseo Korundissa, jossa se on auki myös Konstrundanin aikana. Kesällä Sodankylän elokuvajuhlien yhteydessä on kulttuuriyhdistys Puhu jänikselle ry:n Pieni taidenäyttely ja vuonna 2024 Helenalla on iso yksityisnäyttely Kemin taidemuseossa. Helenan ympärillä tapahtuu!
Helena piirtää tunnusomaisesti tussimusteella käyttäen vanhanaikaista kirjoitusterää akvarellipaperille. Tätä työskentelytapaa hän on käyttänyt nuoresta asti. Hän kertoo että piirtäminen on helppoa, se on välitöntä ja vaistomaista. Helena myös maalaa, nykyään eniten akryylilla kankaalle tai grafiikkapaperille akvarellimaisesti. Hän myös käyttää monotypiatekniikkaa joka antaa struktuurin maalausten taustoille.
Teosten koko vaihtelee pienistä isoihin ja Helena työstää usein teoskokoelmia. Pienet teokset ovat spontaaneja, raikkaita, kuten verryttelyä hän sanoo. Inspiraatio syntyy tekemällä. Alitajunta tuo unimaailman josta kuvat ovat kotoisin. On mielenkiintoista, miten samanlaisia unia ihmisillä on.
Helenan taide kertoo ihmisyydestä ja ihmisestä. Avarassa maisemassa eläimet ja myyttiset hahmot ovat usein läsnä. Ne ovat samasta maailmasta kun unet. — Kun oltiin pieniä, leikittiin siskon kanssa että oltiin eläimiä, lapsena sitä keksii ja on luova, sanoo Helena. Luonteenomainen karhu tuli kuviin 80-luvulla kun Helenan äiti kuoli.
Taide on aina ollut läsnä Helenan elämässä, se on luonnollisesti kuulunut arkeen kuten mikä tahansa työ. Isoisä, setä ja vanhemmat maalasivat ja äiti oli myös taidekauppias.
Viime vuoden Konstrundanin aikana Helena oli performanssitaiteilija Meri Nikulan luona Torniossa, jossa he pitivät yhdessä avoimia ovia Merin työhuoneella. Yhteistyö oli erittäin antoisaa ja se jatkuu myös Kemin taidemuseossa ensi vuonna. Helenan mielestä Konstrundan antaa paljon näkyvyyttä ja hyvät markkinointimateriaalit ja -kanavat. Myös Helenan ja Merin yhteinen luova prosessi alkoi Konstrundanin myötä, mikä on varsin ilahduttavaa harvaan asutuilla alueilla.