Taiteen perjantai 6.11.2026

Tänä vuonna Taiteen perjantai järjestetään 6.11. Tapahtuma tarjoaa peruskouluikäisille lapsille suunnatun videon, jossa esitellään taidepedagoginen tehtävä. Taiteen perjantai on Konstrundanin tapahtumapäivä, jonka kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret. Konstrundan tuottaa vuosittain videon, joka julkistetaan marraskuun alussa. 

Taiteen perjantaita on järjestetty vuodesta 2012, ja siitä on tullut vuosien saatossa odotettu ja arvostettu osa kouluvuotta. Maksuton taidetapahtuma edistää lasten hyvinvointia, kehittää mielikuvitusta ja kasvattaa itsetuntoa. Lisäksi se tarjoaa tasavertaisen mahdollisuuden taiteen kokemiseen ja tekemiseen taustasta riippumatta.

Tapahtuma toteutetaan muun muassa Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne sr:n tuella.

Konstrundanin Youtube-kanava


Taiteen perjantain tavoitteena on innostaa nuorta sukupolvea löytämään taiteen tekemisen ja luovuuden pariin.

Vuoden taiteilija

Vuoden Taiteen perjantain taiteilijaksi on valittu Marjo Pitko (TaM). Hän on Meri-Lapissa työskentelevä taidegraafikko ja kuvataidepedagogi, jonka teoksissa kohtaavat meri, joki ja pohjoisen luonnon rytmi. Marjo Pitkon ilmaisu koostuu piirtämisen, maalaamisen ja valokuvauksen vuoropuhelusta, jossa taidegrafiikka sitoo eri elementit yhteen. Taiteellisen työnsä ohella hän innostaa eri-ikäisiä kuvataiteen pariin.

Vuoden taidetehtävä

Tänä vuonna Taiteen perjantain tehtävässä sukelletaan taidegrafiikan maailmaan luovasti ja kokeilevasti. Työskentelyssä yhdistellään kesäisiä muistoja ja luonnon jälkiä, jotka muuntuvat omakohtaisiksi teoksiksi.

Edeltävien vuosien tehtävät

Konstrundan banner 2022, mustavalkoinen kuva jossa ihmis- ja eläinhahmoja. Kuvittaja Jenni Tuominen.

Tämän vuoden Konstrundan osallistujat valittu!

Konstrundan on vakiintunut tapahtuma jota on järjestetty Suomessa vuodesta 2008. Konstrundanin aikana taiteen- , käsityön-, ja muotoilun ammattilaiset avaavat työhuoneensa yleisölle. Vuonna 2022 Konstrundaniin osallistuu noin 450 tekijää.Lue lisää »
Konstrundan banner 2022, mustavalkoinen kuva jossa ihmis- ja eläinhahmoja. Kuvittaja Jenni Tuominen.

Anna väriä tämän vuoden Konstrundanille!

Saammeko esittää: vuoden 2022 Konstrundan kuvitus ja kuvittaja Jenni Tuominen! Konstrundan on järjestetty Suomessa vuodesta 2008 ja tapahtuma on alusta asti toteutettu samalla konseptilla. Konstrundanin visuaalinen ilme on kuitenkin muuttanut muotoaan vuosittain ja jokainen Konstrundan on saanut oman kuvituksensa.Lue lisää »
Konstrundan banner 2022

Paikoillanne, valmiina - Konstrundan 2022!

Konstrundan järestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna jo viidennentoista kerran. Oletko taiteen, käsityön tai/ja muotoilun ammattilainen? Hae mukaan, haku alkaa tammikuun puolessavälissä.Lue lisää »