Konstrundan on jo ovella!

24.08.2022 klo 09:00
Konstrundan on vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään Suomessa tänä vuonna jo 15. kerran! Viikonloppuna 3.–4. syyskuuta noin 450 taiteilijaa, käsityöläistä ja muotoilijaa eri puolilta maata avaavat työhuoneidensa ovet kello 11–17.

Konstrundan 3-4.9.2022

Tapahtuma järjestetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna! Lisätietoja osallistujista löydät Konstrundanin verkkosivuilta Ateljeet-sivun alta. Kannattaa myös seurata Konstrundania Facebookissa ja Instagramissa, siellä julkaisemme jatkuvasti erilaisia kollaaseja osallistujien töistä. Kollaasit antavat erittäin hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea tapahtuman aikana voi nähdä. 

Konstrundanin tavoitteena on lisätä ymmärrystä kotimaisesta nykytaiteesta, käsityöstä ja muotoilusta. Konstrundan tukee osallistujien ammatillista toimintaa tarjoamalla uusia asiakaskontakteja ja verkostoja. Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin yhä muuttuva maailmantilanne vaikuttaa toimintaan.

 "Juuri nyt taide ja eri ihmisten väliset kohtaamiset ovat tärkeitä!" sanoo Konstrundanin projektipäällikkö Martina Lindberg. "Pandemia on hellittänyt, mutta synkät pilvet varjostavat edelleen arkea - taide voi olla keino saada muuta ajateltavaa tai sen kautta voi ilmaista ajatuksiaan." 

Voita kokemuksia Konstrundan arpajaisissa 

Konstrundanin 15-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämme tänä vuonna taidearpajaiset, joissa arvomme kahdeksan luovaa kokemusta. Voittoina ovat esimerkiksi kuvataide- tai keramiikkatyöpaja ja valokuvaussessio. Arpajaiset ovat kävijöille maksuttomia, ja jokaisessa kohteessa kävijä voi täyttää yhden arpalipukkeen. Voitot esitellään jokaisessa Konstrundan kohteessa ja verkossa. Voittajat arvotaan ja julkaistaan verkkosivuilla lokakuussa.

Webinaari taiteen ja kulttuurin toimijoille!

Perjantaina 2. syyskuuta järjestetään webinaari, jonka aiheena on Miten selviytyä taiteilijana tänään?.  Webinaari toteutetaan yhteistyössä Pohjoismaisen taidekoulusäätiön ja ammattikorkeakoulu Novian kanssa. Webinaariin on mahdollista osallistua myös paikan päällä Pietarsaaressa. 

Taiteen perjantai

Taiteen perjantaina 2.9. Konstrundan julkaisee jälleen elokuvan, jossa on taidetehtäviä, tänä vuonna tehtävät ovat taiteilija Anna Semerdjievin käsialaa. Tehtävät ovat suunnattu kaikille alakoululaisille, mutta ne voi tietysti tehdä kuka tahansa lapsenmielinen. Tänä vuonna elokuva on tuotettu ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. 

Tavoittaaksemme myös vanhemmat lapset tarjoamme koulu- ja opiskelijaryhmille mahdollisuuden vierailla työhuoneissa perjantain aikana. Monet osallistujat ovat halukkaita ottamaan vastaan ryhmiä. Myös yhdistyksille, yrityksille jne. on lähetetty kutsuja ryhmävierailujen varaamiseksi. 

Luettelo osallistujista, jotka ottavat vastaan ryhmiä perjantaina 2. syyskuuta, on saatavilla verkkosivuillamme. Asiasta kiinnostuneiden ryhmien tulisi ottaa yhteyttä taiteilijaan itse ja sopia vierailusta. 

Uutuutena tänä vuonna voimme esitellä Konstrundan Bingon!

Mene osoitteeseen www.konstrundan.fi/fi/taiteen_perjantai, sieltä löydät bingolomakkeen. Bingoa voit pelata ystäviesi kanssa vierailujen aikana, kuka saa ensimmäisenä bingon?

 

Konstrundan 2022 aluevastaavat

Olemme nimenneet jokaiselle alueelle yhteyshenkilön, joka vastaa mielellään kaikkiin tämän vuoden tapahtumaa koskeviin kysymyksiin. 

Projektipäällikkö 

sekä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen aluevastaava. 

Martina Lindberg, 044 9770 773, konstrundan.aboland@gmail.com. 

 

Sihteeri

Aluevastaava Kymenlaakso, Etelä-Karjala & Itä-Suomi 

Veronica Svenskberg, konstrundan.info@gmail.com 

 

Aluevastaavat:

Itä-Uusimaa & Päijäthäme

Leena Stolzmann, leena.stolzmann@gmail.com 

 

Pääkaupunkiseutu 

Ida Taavitsainen, konstrundan.helsingfors@gmail.com 

 

Länsi-Uusimaa & Kanta-Häme 

Jani A. Purhonen, konstrundan.vastranyland@gmail.com 

 

Ahvenanmaa 

Leila Cromwell-Morgan Lönnroth, konstrundan.aland@gmail.com. 

 

Pohjanmaa 

Nicole Hjelt, konstrundan.osterbotten@gmail.com 

 

Oulun lääni & Pohjois-Suomen lääni 

Ami Avellán, konstrundan.norrafinland@gmail.com

 

Åbolands hantverk rf / Taito Åboland on Konstrundanin vastaava järjestäjä.




 
Konstrundan
5-6.9.2026 Konstrundan

Viimeinen hakupäivä huomenna

Muistathan viimeistellä ja lähettää hakemuksesi ajoissa.Lue lisää »
24.02.2026 klo 13:55
Konstrundan 5-6.9.2026

Uutta hakulomakkeessa tänä vuonna

Taidepedagogit voivat ilmoittautua ehdolle Taiteen perjantain taiteilijaksi!Lue lisää »
16.02.2026 klo 16:46
Kuvitus 2026

Vuoden kuvittaja ja kuvitus

Hanna-Riikka Heikkilän kuvitus Konstrundanille rakentuu ajatukselle taiteen ja yleisön kohtaamisesta sekä uusien kokemusten ja ideoiden sulautumisesta osaksi arkea.Lue lisää »
04.02.2026 klo 08:51
Konstrundan open call

HAE MUKAAN KONSTRUNDANIIN 2026

Hakuaika Konstrundan 2026 -tapahtumaan on 26.1.–25.2.2026.Lue lisää »
27.01.2026 klo 09:25
5-6.9.2026 Konstrundan

Uudet aluevastaavat pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaalla

Aluevastaavat toimivat Konstrundanin yhteyshenkilöinä tapahtumaan osallistuville taiteilijoille, muotoilijoille ja taidekäsityöläisille.Lue lisää »
20.01.2026 klo 12:06
konstrundan 5-6.9.2026

Hakuaika aukeaa maanantaina 26.1.

Hakuaika Konstrundan 2026 -tapahtumaan aukeaa maanantaina 26.1. ja se on auki 25.2.2026 asti.Lue lisää »
20.01.2026 klo 08:00
Ikkuna Helsingissä

Miksi osallistumismaksua on korotettu?

Haku mukaan tapahtumaan maksaa 30,00 euroa.Lue lisää »
19.01.2026 klo 14:11
Konstrundan näyttelyn avajaiset 2025

Hieno vuosi takana!

Kiitos vuodesta 2025!Lue lisää »
30.12.2025 klo 17:04
konstrundan 2025 kangaskassi

Uudet aluevastaavat Länsi-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla

Aluevastaavat toimivat Konstrundanin yhteyshenkilöinä tapahtumaan osallistuville taiteilijoille ja muotoilijoille.Lue lisää »
30.12.2025 klo 17:00