etsi nimellä

Alue

Muuta

Tekniikka

Näytä:   

Lista Kartta

395

1. Sari Hakala

Kunnankatu 2, Iisalmi
Olen maalari, kuvataiteen opettaja ja vapaa kirjoittaja. Asun ja työskentelen vanhalla paloasemalla, kaupungin keskustan tuntumassa, pääkadun varrella. Pikkukaupunki antaa oivan suojan ja rauhan omalle työskentelylle ja paloasema työtilana kruunaa tämän.
Lue lisää

2. Kaisa Lamminpää-Raekallio

Pohjolankatu 1 (Kullervonkadun pääty), Kuopio
Olen Kaisa Lamminpää-Raekallio, 45-vuotias freelancer-taiteilija ja kahden pojan äiti. Toimin monitaiteellisella työkentällä työskennellen päätoimisesti rakkaan, kiehtovan ja loputtomasti inspiroivan kuvataiteen parissa maalaten. Työskentelen myös Tanssiva Maalari - Runoelma elämästä -nimisen improvisatorisen teoksen parissa. Maalatessa toimin täysin intuitiivisesti ja improvisaatio on tärkein lähtökohtani. Inspiroidun tunteista, tunnelmista, unista, muistoista, luonnosta, väreistä, musiikista. Saatan koittaa päättää jotain etukäteen lopputuloksesta, mutta yleensä aina maalaamisen alkaessa, teos itsessään ryhtyy syntymään. Samaan aikaan vapaus tehdä juuri niinkuin hyvältä tuntuu, samaan aikaan tunnustellen mikä haluaa esille tulla. ​
Lue lisää

3. Tuija HP - Annalan ateljee

Purokyläntie 15, Eno
Tuija HP (Hirvonen-Puhakka) on suomalainen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Enossa. Hän toimii kuvataiteilijana ja kuvataiteen asiantuntijajäsenenä, luottamustoimissa eri organisaatioissa. HP toimii maalaustaiteen ammattiopettajana, lavastajana ja näyttelee sekä on tuottajana taide- ja kulttuurituotannoissa. HP on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja valmistunut kuvataiteilijaksi Imatran Taideoppilaitoksesta 1993 ja Saimaan Ammattikorkeakoulusta 2017 ja 2019 (amk/yamk). Tuija HP maalaa suurikokoisia teoksia, joista muodostuu tilallisia kokonaisuuksia. HP työskentelee kuvataiteen, ympäristö- ja yhteisötaiteen parissa. HP käsittelee taiteessaan aikaa, kohtaamisia ja tiloja.
Lue lisää

4. Johanna Turunen

Jukolankatu 18, Joensuu
Olen Joensuulainen kuvataiteilija. Työskentelen monilla materiaaleilla mm; maalaan, teen keramiikkaa, valokuvaan ja painan serigrafia-tekniikalla.
Lue lisää

5. Pia Saari - Taiteilijatyöhuone Kahilan talo

Kauppakatu 11, Joensuu
Olen joensuulainen kuvataiteilijan ja kasvatustieteen maisterin koulutuksen saanut kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja. Työskentelen kuvataiteilijana ja opetan kuvataidetta taiteen perusopetuksessa sekä kuvataidekasvatusta Itä-Suomen yliopistossa. Liikun paljon luonnossa dokumentoiden retkilläni materiaalia, jonka pohjalta työstän maalauksiani. Luon mielikuvia tunnelmasta ja kutsun teoksillani katsojaa mukaan siihen hetkeen, jonka olen maalauksiini luonut.
Lue lisää

6. Tarja Malinen - Kukkolan tila

Vanha valtatie 70, Joensuu
Olen joensuulainen kuvanveistäjä. Teen keraamisia veistoksia lapsista, nuorista ja nuorista aikuisista. Olen kuvannut teoksillani esimerkiksi, eri kulttuurien rauhanomaista yhdessäoloa ja nuorten aikuisten yksinäisyyttä. Olen käsitellyt teoksissani myös omaa suruani, poikani kuolemaa. Veistosteni tarina jatkuu myös valokuvissani. Olen valokuvannut veistoksiani luonnon keskellä, Pohjois-Karjalan maisemissa. Valokuvillani olen tuonut esille muun muassa, kuinka tärkeää on antaa lapsille erilaisia luontokokemuksia ja ymmärrystä siitä, että olemme yhtä luonnon kanssa.
Lue lisää

7. Pirita Lautala

Alakatu 15, Mikkeli
Olen mikkeliläinen kuvataiteilija Pirita Lautala ja toiminut kuvataiteilijana 20 vuotta. Työskentelen eri tekniikoilla ja teen mm. maalauksia, veistoksia, sekatekniikkaa ja installaatioita. Kerron teoksillani tarinaa viitteellisin ja pelkistetyin elein. Hyödynnän teoksissani käsityöläistaustastani kumpuavaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosteni materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin.
Lue lisää

8. Antti Nieminen - Rehulan ateljeepaja

Mantereentie 934, Rehula
Olen seppämestari, kultaseppä ja kuvataiteilija Taipalsaarelta. Teen veistoksia, koruja ja metallitaidetta sekä toteutan asiakkaiden toiveita tilaustyönä niin julkisiin kohteisiin kuin yksityiskoteihinkin. Metalleja työs¬tämällä välitän tunteita, kerron tarinaa, parannan maailmaa. Käsittelen kaikkia metalliseoksia ja jalometalleja, ammattitaidolla ja arvostaen. Uuden luomisen lisäksi entisöin ja korjaan metallisia veistoksia ja antiikkiesineitä. Pyrin parantamaan maailmaa estetiikan avulla. Laatu, ihmisyys ja elämänmaku ovat teke¬mis¬täni ohjaavia arvoja. Haluan huomioida kestävän kehityksen tuotteissani. Koska kätteni jälki tulee näkymään teoksissa jopa tuhansia vuosia, tuo se oman vastuunsa.
Lue lisää

9. Anni-Sofia Knuuttila - Taiteiden Talo

Telkänkatu 2, IMATRA
Olen Etelä-Karjalassa Imatralla toimiva 34-vuotias kuvataiteilija, pääasiallisena ilmaisukeinonani on maalaus ja puupiirros. Koulutukselta olen kuvataiteilija AMK. Olen pitänyt muutaman yksityisnäyttelyn, joista merkittävimmät Joensuussa Galleria Kohinassa vuonna 2018 ja Seinäjoella Varikko Galleriassa vuonna 2015. Olen osallistunut useisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin, joista viimeisimpinä yhteisnäyttely Joensuun Taidekeskus Ahjossa elokuussa ja ryhmänäyttely Varjometsä lokakuussa Lappeenrannassa. Olen toteuttanut useita muraaleja vuodesta 2019 alkaen Lappeenrannan ja Imatran alueella. Toimin tällä hetkellä Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran puheenjohtajana.
Lue lisää

9. Heidi Suikkanen - Taiteiden talo

Telkänkatu 2, Imatra
Olen Heidi Suikkanen, vuonna 1987 syntynyt kuvataiteilija Etelä-Karjalasta. Olen piirtänyt lapsesta asti. Piirtäminen tänä päivänä on parhaimmillaan samanlaista kuin se oli lapsuudessani: pakoreitti omaan mielikuvitusmaailmaan. Saan inspiraationi arkipäiväisistä kohteista kuten koneista, esineistä, sekä luonnosta. Muuntelen aiheita mieleisekseni keksien jotain uutta ja kummallista. Piirroksilleni on tyypillistä eläväinen ja runsas viiva sekä surrealistinen tunnelma.
Lue lisää

9. Kirsi Holsti - Taiteiden Talo

Telkänkatu 2, Imatra
Olen tehnyt kuvataidetta 30 vuotta itseoppineena, öljy- ja akryylimaalausta ja kuivapastellia ja hiilipiirustuksia,sekä taidegrafiikkaa. Olen pitänyt kuusi yksityisnäyttelyä.
Lue lisää

9. Marja Leena Kurittu - Studio Art

Telkänkatu 2, Imatra
Taiteeni on visuaalista abstraktin ja esittävän taiteen välillä erilaisilla tekniikoilla akvarellista akryylimaalauksiin.
Lue lisää

9. Pauli Parkkinen - Taiteiden Talo

Telkänkatu 2, Imatra
Olen toiminut päätoimisena kuvataiteilijana vuodesta 1991 lähtien tähän päivään saakka, siis jo 33 vuotta. Valmistuin alun perin taidegraafikoksi Imatran taidekoulusta, mutta pääasiallinen tuotantoni koostuu maalauksissa ja veistoksista, sekä digitaalisesta grafiikasta. Olen myös tehnyt omiin näyttelyihini ja moniin yhteisnäyttelyihin isokokoisia installaatioita eri tekniikoita käyttäen. Olen toiminut läänintaiteilijana ja saanut aluekatsauksen tunnustuksen kuvataiteilijana. Maailmassa on särö, josta aukeaa kuilu sinne minne emme halua koskaan nähdä. Silti on pakko tietää mitä tuo syöveri pitää sisällään.
Lue lisää

9. Tuukka Teponoja - Taiteiden Talo

Telkänkatu 2, Imatra
Olen Imatralla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija ja sarjakuvantekijä. Tekemiselleni leimallista on kollaasimaisuus ja kokeelliset kerrontamuodot. Lähestymis- ja tekotapa määrittyy kulloisenkin idean mukaan niin tyylin kuin valitun mediankin osalta. Viimeaikoina olen kiinnostunut tilakerronnan mahdollisuuksista. Tapahtuman aikana esittelen työskentelyäni teosesittelyin ja työnäytöksin.
Lue lisää

10. Viivi Kiiskinen

Tainionkoskentie 3, Imatra
Olen kuvataiteilija (AMK) ja työskentelen pehmeiden ja kovien materiaalien parissa. Hyödynnän teoksissani paljon readymade- ja kierrätysmateriaaleja. Teosten materiaalina voi olla tekstiili tai vaikka keramiikka, kunhan se on pinkki ;)
Lue lisää

11. Anu Kudjoi - Loitsu Creations

Sinkkikatu 14 B, Imatra
Olen Anu Kudjoi, ompelijakisälli ja tekstiiliartesaani Imatralta. Teen tilaustöitä, taidetekstiilejä ja pientä omaa Loitsu Creations-vaatemallistoani kierrätystekstiilistä ompelemalla ja reaktiiviväreillä värjäämällä. Teen myös ompelijan töitä eli korjaus- ja mittatilausompelua. Työskentelen osana Osuuskunta Vuoksen Taitajia, jonka puheenjohtajana myös toimin. Kierrätystekstiilin käyttö on minulle tärkeää. Puuvillantuotanto on jo maailman toiseksi suurin ympäristöongelma. Tärkein käyttämäni materiaali ovat vanhat t-paidat ja lakanat. Niistä ompelemalla ja värjäämällä teen mm. mekkoja, hameita, jakkuja, laukkuja ja seinävaatteita. Värjäämiseen käytän kotimaisia reaktiivivärejä joiden ympäristökuorma on mahdollisimman pieni. Kierrän paljon tapahtumissa kollegojen kanssa myymässä tuotteita
Lue lisää

12. Anni Kristiina - Työhuone

Katariinantori 4-6, Lappeenranta
Olen Lappeenrannassa asuva ja työskentelevä 34-vuotias kuvataiteilija. Työskentelen pääasiassa piirustustaiteen, ja taidegrafiikan parissa. Viimevuosina taiteellinen työskentely on keskittynyt lyijykynällä piirtämiseen. Teoksissa yhdistyvät usein realistinen ilmaisu, sekä hienovarainen symboliikka. Erilaisia tunnetiloja, ristiriitoja ja vuorovaikutussuhteita on käsitelty pääasiassa ihmistä, ja ihmiskehoa kuvaamalla. Ihmisen ja luonnon välinen vuoropuhelu toistuu myös säännöllisesti teoksissa.
Lue lisää

13. Maria Nuutinen - Taidekeskus Itä

Valtakatu 66, Lappeenranta
Olen lappeenrantalainen korutaiteilija, jonka työhuone sijaitsee Taidekeskus Idässä. Hyödynnän teoksissani monenlaisia käsityömenetelmiä ja valokuvausta. Viime vuosina työhuoneellani eniten käyttämäni työväline on lehtisaha ja emaliuuni. Aiheena minua kiehtoo ihminen, koristautuminen ja käyttäytyminen. Työskentelyni alkaa usein ajankohtaisesta arkisesta havainnosta, jota aloitan käsittelemään pyrkimyksenäni ymmärtää ilmiötä. Valokuvaus on tärkeä keino näyttää korujeni käyttötarkoitusta ja havainnollistaa ajatuksiani teosten takana, se on usein myös tärkeä osa työskentelyprosessia.
Lue lisää

14. Saara Reinikainen

Paatsamakatu 4, Lappeenranta
Olen Lappeenrannassa työskentelevä kuvataiteilija. Työskentelyni pyörii arki-teeman parissa. Käytän kuitukärkikynää ja lyijykynää paperilla. Teoksissani kuvaan hetkeä, jossa jotain on tapahtunut tai jotain tulee tapahtumaan. Arkipäiväisyys on minusta kiehtovaa sen tavallisuuden ja monipuolisuuden takia. Päivittäin kohdattu paikka ja tilanne muuttuu sisällöltään puhuttelevammaksi, kun ne ovat siirretty rajattuun paperiin ja lopulta tuotu galleriaan esille. Ympäristöään tiedostaessa voi huomata, mitä kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyy tai mitä sieltä puuttuu. Piirustusten tarkoituksena on antaa katsojille pohdintaa arjen esteettisyydestä ja merkityksestä. Kannustan ihmisiä katsomaan arkea uusin silmin ja kokemaan asioita uteliasuudella rutiinin sijasta.
Lue lisää

14. Santtu Tuomola

Paatsamakatu 4, Lappeenranta
Olen valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) 2023 LAB-ammattikorkeakoulusta. Olen jäsenenä Etelä-Karjalan Taiteilijaseurassa sekä kokelasjäsen Taidemaalariliitossa. Käsittelen teoksissa syrjäytymistä Suomessa. Kuvaan teoksissa usein addiktiosairaan/alkoholistin elämää. Teoksissani esitän syrjäytymiseen liittyviä eri tapahtumia, kokemuksia ja tunnetiloja esittävästi, värien kautta, sekä symbolisesti. Pääasiassa työskentelen maalauksen, sekä veiston parissa. Maalaan spray- ja akryylimaaleilla, mutta käytän maalauksissa myös öljyvärejä ja hiiltä. Veistokset toteutan keramiikalla sekä sekatekniikalla.
Lue lisää

16. Ulla Laisi-Taide & rela-Kissankulma

Käsityöläistie 6, Virolahti
Olen Virolahtelainen kuvataiteilija ja taide-ja hyvinvointialan yrittäjä. Taiteellinen tuotantoni on laaja, olen melko monitahoinen ihminen, siksi teen usein rinnakkain useampaa teossarjaa/ tyylilajia. Kaupallisempaa, sekä vähemmän kaupallista, enemmän omia ajatuksiani ja tuntojani luotaavia teoksia. Tervetuloa kurkkaamaan työhuoneelleni!
Lue lisää

17. Saara Vainio - Luovien alojen talo

Rauhankatu 8, 49400
Olen 48-vuotias haminalainen kuvataideopettaja ja taiteilija. Maalaukseni ovat esittäviä – realistinen maalaustapa on minulle luonteva ja pakoton. Satu ja arki kohtaavat maalauksissani omanlaisensa maagisen realismin muodossa. Mallinani on toiminut pieni tyttäreni. Viime vuodet olen maalannut vesiväreillä, mutta suunnittelen kokeilevani myös muita maalausvälineitä ilmaisussani. Maalaan eniten vesiväreillä, mutta lisäksi teen keramiikkaa ja metalligrafiikkaa.
Lue lisää

17. Taidehuone Anniina Loiske

Rauhankatu 8, Hamina
Olen keramiikkataiteilija, asun ja työskentelen Haminassa. Minulla on työhuone Luovien alojen talossa. Tutkin taiteessani ihmisyyttä, olemassaoloa ja sen kaiken kattavaa noeettista ulottuvuutta. Teosteni kautta etsin yhtymäkohtia tekemisen ja ajattelun välillä. Materiaaleista tutuin minulle on savi, opettelen maalaamista. Työskentelylleni on tyypillistä, että eri vaiheista, ja eri kokeiluista yhdistyy ja syntyy uusi teos. Joskus parhain teos, tai sen osa, voi olla vahinko. Olen Haminan Taideseuran hallituksen aktiivinen jäsen, ja valtakunnalliseen Konstrundan -tapahtumaan valittu taiteilija vuodesta 2022. Opetan keramiikkaa Haminan kansalaisopistossa ja Haminan kuvataidekoulussa.
Lue lisää

18. Riikka Kronström-Johansson

Sammonkatu 16 (käynti talon takaa), 48600 Kotka
Olen toiminut kuvataiteilijana jo vuodesta 1993 lähtien. Silloin hankkimani ateljee antoi minulle mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen, tavoitteellisen taiteen tekoon ja näyttelyjen järjestämiseen. Oma tekotyylini kehittyi jo silloin vahvaksi, sillä halusin kehittää ja kokeilla erilaisia tekniikoita pelkän klassisen kuvanveiston, kipsi-, pronssi- ja alumiinivalujen jälkeen. Tietysti myös jatkuva taideopiskelu vaikutti tähän. Yhä enenevässä määrin teoksiini materiaaliksi ilmestyi kierrätysmateriaaleja, puuta, rautalankaa, lasia jne. Savi muuttui usein keramiikkaosasiksi, ei pelkäksi valutyön pohjaksi. Myös tekstiilikäsityölliset menetelmät kulkivat mukana. Yleensä taiteeni sisältää kolmiulotteisia sekatekniikkatöitä. Teen teoksia myös ulkotiloihin. 2024 on tulossa kaksi laajaa näyttelyä.
Lue lisää

19. Kirsi Lybeck - Studio Förmaaki

Sysmäntie 55, Sysmä
Rakastan maalata ja työskennellä eri materiaalien kanssa. Tänä vuonna olen maalannut isoja töitä ja samaan aikaan tehnyt pieniä kollaaseja tai installaatioita. Näiden työskentelytapojen erilaisuus samoin kuin suurten maalauspintojen ja pienten esineiden erot kiehtovat minua. Pieni kollaasi on kuin kurkistus historiaan, jota katsomalla voi nähdä laajemman kuvan.
Lue lisää

20. Vuokko Salmenkivi - ArtVuorela

Iitintie 810, Iitti
Ostin 2v sitten Iitin kirkonkylästä 1840 rakennetun hirsitalon, johon perustin taidepuodin ja kesägallerian ArtVuorela. Maalaan etupäässä akryyliväreillä palettiveitsellä. Lisäksi valokuvaan ja teen kuvistani mehiläisvahan avulla taideteoksia (photoencaustic). Aiheet vaihtelevat luonnollisista maisema- ja ihmiskuvista abstrakteihin aiheisiin. Varsinainen taidekoulutukseni on Repin Instituutista Kotkasta Pietarin taideakatemian opettajien johdolla 2013-2014.
Lue lisää

21. Marja Lares - TYLLi-mattokutomo

Syväojankatu 10, Lahti
Suunnittelen ja valmistan luonnonmateriaaleista moderneja TYLLi-mattoja oman malliston mukaan. Pääosin matot kudotaan tilaustöinä. Tervetuloa tutustumaan kutomoon!
Lue lisää

22. Matti Vesanen - Lahden Vanha Haulitehdas

Mattilanmäenpolku 3, Lahti
Olen lahtelainen kuvanveistäjä. Haluan tarjota teoksillani ikkunan inhimillisiin hetkiin, joihin on tiivistynyt aikaa ja tunteita. Erityisesti pyrin tavoittamaan kokemuksen kaiken ohikiitävyydestä ja samalla ikuisuudesta: vangitsemaan häivähdyksen tunnetilasta tai muistosta, joka yhtä aikaa säilyy ja pakenee. Koen, että ihmisen hahmolla voin pysäyttää ajan ja samalla tutkia sen vääjäämätöntä kulumista. Yhteen arkiseenkin eleeseen tai liikkeeseen voi mahtua maailmoja, jotka jokainen teosta katsova luo mielessään uudelleen.
Lue lisää

23. Pirjo Kaartinen

Rauhankatu 9, sisäpiha, Lahti
Olen kuvataiteilija/TaM. Voisin sanoa pitkänlinjan kuvataiteilija. Kouluttauduin ensin floristiksi ja aloitin työskentelyni luonnonmateriaaleilla esim. sammalilla, pajuilla, risuilla, oljilla jne. Vääntelin vanhasta piikkilangasta veistoksia ja kynttelikköjä. Vuosien kuluessa olen siirtynyt yhä enemmän maalauksen pariin, mutta kaikki materiaalit kulkevat edelleen mukana tavalla tai toisella.
Lue lisää

24. Marjut Liesmäki

Rauhankatu 9 , sisäpiha, Lahti
keramiikka/kuvataiteilija
Lue lisää

25. Anne Rantanen - Ateljee Punabambu

Svinhufvudinkatu 23 A 18 4 krs, Lahti
Aprillipäivänä vuonna 2016 Lahdesta tuli uudestaan kotikaupunkini asuttuani sitä ennen monia vuosia eri maanosissa. Tuliaisina tänne toin taidetta, jossa kaunis ja tosi kulkevat käsi kädessä. Tätä perinteistä kiinalaista mustemaalausta riisipaperille olen opiskellut ja työstänyt vuodesta 1981 lähtien Bangkokissa, Genevessä ja Lahdessa. Opiskeluni on toteutunut perinteisesti seuraamalla vierestä opettajan siveltimenvetoja, monesti ilman yhteistä kieltä. Mukanaolo Painthouse työhuoneyhteisön toiminnassa rohkaisi mm kokoeilemaan maalausiltapäiviä ja vetämään lyhytkursseja Wellamo-opistolla. Muuttuvan maapallomme tapahtumia työstän ohuella riisipaperilla yhdistämällä siihen kaksi luontoa lähellä olevaa elementiä; veden ja tulen. Niiden synnyttämä jälki on kuin polttomerkki elämän tavastamme.
Lue lisää

25. Jaana Tirkkonen

Svinhufvudinkatu 23 A 4 krs, Lahti
Olen todella pitkään kuton kangaspuilla eri materiaaleja jo vuosien ajan. Viimeiset 7 vuotta ovat menneet Nukeri-kassien teossa. Kassit ovat suurimmalta osalta valmistettu kierrätysmateriaaleista eli pestyistä vanhoista liinavaatteista, joista kassin kangas tehdään. Kassit ovat yksilöllisiä ja erittäin kestäviä ja käytännöllisiä.
Lue lisää

25. Jenni Ahonen – Ateljee Ahonen

Svinhufvudinkatu 23 A, 4. krs, Lahti
Ateljee Ahosen takana työskentelen minä, Jenni Ahonen, muotoilija ja keramiikkataiteilija. Pääasiallinen töideni valmistusmateriaali on savi, josta luon veistoksellista keramiikkaa sekä käyttöesineitä. Töideni syntymistä ohjaavat saven työstöprosessit ja materiaalitutkimus. Kaikki työni ovat valmistettu kivitavarasavesta käsinrakennustekniikoilla. Pidän saven muokkaamisesta käsin, koska se on hidasta ja saa minut virittäytymään täysin käsillä olevaan työhön. Verkkainen työskentely antaa tilaa intuitiiviselle muodonannolle ja leikkisyydelle.
Lue lisää

25. Leena Niivuori

Svinhufvudinkatu 23 A, Lahti
Olen kuvataiteilija Lahdesta. Olen toiminut taiteilijan ammatissa jo 21 vuotta. Työskentelen pääasiassa piirtämällä ja maalaamalla. Välineenäni on usein hiilikynä, jolla piirrän pellavakankaiselle maalauspohjalle. Teoksissani yhdistän piirrosjälkeen myös akryylimaalausta. Taiteellisen työskentelyni lähtökohtana on pyrkimys kohdata asioiden ja esineiden olio eli niiden omin olemus. Tavoittaakseni olion, esitän asiat mahdollisimman objektiivisesti, lisäämättä niihin mitään minusta lähtöisin olevia merkityksiä. Toisinaan mietin, voiko asian tai esineen omimman olemuksen eli sen, mikä on siinä itsessään, edes tavoittaa piirtämällä tai maalaamalla? Miten kuvata jotain, joka on olemassa jo ennen kuin sen voi aistia tai havaita? Miten kohdata maailma sellaisena kuin se on?
Lue lisää

25. Reeta Suvanto - Moisein Reeta

Svinhufvudinkatu 23 A, Lahti
Olen Reeta Suvanto, karjalaisittain Moisein Reeta. Olen kuvataiteilija ja pääpainoni työskentelyssä on tekstiili- ja korutaiteessa. Työskentelen karjalaisuuden, karjalan kielen ja kulttuurin parissa. Minua kiinnostaa erityisesti perinnevaatteet, niiden symboliikka ja voima erityisesti elämän käännekohdissa. Tutkin työssäni perinteistä karjalaisnaisen vaatekokonaisuutta ja se toimii pohjana teoksilleni. Olen intohimoinen vähemmistökielien puolustaja ja teokseni nimeän ensisijaisesti karjalan kielellä. Tutkin myös karjalaista itkuvirttä ja sen mahdollisuuksia taiteellisissa konteksteissa.
Lue lisää

25. Sari Kettunen Art

Svinhufvudinkatu 23 A, Lahti
Olen lahtelainen tekstiilitaitelija ja teen taidetta kangaspuilla kutoen ja kirjoen. Tahdon auttaa asiakkaitani luomaan viihtyisiä koteja ja toimitiloja vastuullisesti toteutetun tekstiilitaiteen avulla. Teoksiani inspiroivat niin vanhat tarinat kuin upea luonto ympärillämme. Nautin kankaankudonnan teknisestä puolesta ja tekniikan aiheuttamista rajoitteista, jotka haluan aina voittaa. Tahdon jokaisen teokseni olevan sisällöllisesti puhutteleva ja taiturimaisesti toteutettu.
Lue lisää

25. Sirpa Heponiemi

Svinhufvudinkatu 23 A 4krs., LAHTI
Olen Sirpa Heponiemi, muotoilija ja taiteilija, jonka teoksissa hehkuvat voimakkaat värit, leikkisyys ja tarinoiden taika. Saan väreistä voimaa ja usein työskentely lähtee väreistä liikkeelle. Maalaan tauluja, teen kuvituksia ja valmistan uniikkeja pientuotteita. Työskentelyni on intuitiivista, leikkisää ja tutkivaa. Kirjoittamani runot sulautuvat usein luontevasti osaksi taiteellista ilmaisua, tuoden teoksiin syvyyttä ja tunnelmaa.
Lue lisää

26. Fredrika Auvinen - Ateljé Hönshuset

Rävstigen 16 / Kettupolku 16, Kungsböle / Kuninkaankylä
Nimeni on Fredrika Auvinen, syntynyt Andersson, taidekasvattaja ja kuvataiteilija koulutukseltani. Asun ja toimin kuvataideopettajana Espoossa. Juureni ovat Itä-Uudellamaalla, Loviisassa ja minulla on kesämökki Strömforsissa. Konstrundanille avaan ovet kesäateljeeheni, entiseen kanalaan, joka on kunnostettu ateljeetilaksi. Ympäristö on aidosti Itä-Uusimaalainen maalaismaisema. Taiteeni, etupäässä maalaukseni käsittelevät henkilökohtaisia kokemuksiani ympäröivästä luonnosta ja kulttuurista. Luominen, oppiminen ja taiteen kokeminen on minulle elämäntapa, jolla haluan lisätä iloa, hyvinvointia ja luovuutta.
Lue lisää

27. Mila-Annele Valkonen - Ketunpesä

Kettupolku 36, Kuninkaankylä, Loviisa
Hei! Olen Mila Valkonen, itseoppinut keraamikko Ketunpesästä. Teen niin käyttö- sisustus- kuin taidekeramiikkaa omalla verstaallani kotitilallani, Ketunpesässä. Keramiikan tekeminen ja etenkin dreijaaminen on ollut minun matkani sisäiseen rauhaan ja se on varmin keino rauhoittaa niin mieleni kuin kehonikin. Inspiraatiota töihini ammennan niin entisajan estetiikasta, mytologiasta kuin täältä luontoäidin helmastakin.
Lue lisää

28. Jaakko Stick - Galleria Jokin'

Hommansbyntie 158, Skinnarby
Aivomerisukeltaja Jaakko Stick on jo yli 13 vuota pidättänyt hengitystään surrealistissessa valtameressä, yrittäessään täyttää surrealistiset saappaat kalosseillaan. Harharetket todellisuuteen ovat historiaa. Jaakko Stickin taide sisältää paljon silmiä ja hampaita. Tämä tuo mukanaan älykkyyttä, sillä kaikki taiteessa esiintyvät hampaat ovat viisaudenhampaita.
Lue lisää

29. Luru HIRVA - Galleria Kerttula

paavalinkyläntie, 655, skinnarby, Loviisa
Olen Helsingistä 10 vuotta sitten muuttanut Loviisan maaseudulle mieheni ja Kerttu-koiramme kanssa. Maaseudun rauha on tarjonnut hyvän mahdollisuuden keskittyä taiteen tekemiseen. Maalausta ja kuvanveistoa. Meillä on oma ateljee sekä vastavalmistunut galleria jossa voimme esitellä omia töitämme.
Lue lisää

29. Jari Karhula - Galleria Kerttula

Paavalinkyläntie 655, skinnarby
Olen Helsingistä 10 vuotta sitten muuttanut Loviisan maaseudulle vaimoni ja Kerttu-koiran kanssa. Maaseudun rauha non tarjonnut hyvän mahdollisuuden keskittyä taiteen tekemiseen. Maalausta ja kuvanveistoa. Meillä on oma ateljee sekä vastavalmistunut galleria jossa voimme esitellä omia töitämme.
Lue lisää

30. Heini Lehväslaiho - Galleria Solis

Niinkoskentie 2, Koskenkylän saha
Haen inspiraationi ihmisten, eläinten ja kaiken luonnon ykseydestä. Kuvaan usein eläimiä vahvoina ja ihmisiä haavoittuvaisina. Joskus eläimet ja ihmiset sekoittuvat. Kaikesta epätäydellisyydestään huolimatta ihminen on osa luontoa, joka on täydellinen. Olen työskennellyt kokopäiväisesti kuvataiteilijana vuodesta 2017 lähtien, jolloin muutin Helsingistä Koskenkylän sahalle Pernajaan. Valmistuin Taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitokselta vuonna 2001 ja tein kaksikymmenvuotisen uran taiteilijoiden ja kirjailijoiden muotokuvaajana. Työskentelyssäni nautin eniten oppimisesta ja löytöretkeilystä. Voin lähteä liikkeelle mistä lähtökohdasta tahansa ja aina edessäni on matka, jonka loppua en voi tietää.
Lue lisää

31. Elina Mieskolainen - Spin a Yarn

Rikevägen 395, Pernå - Rikeby
Minä olen Elina; viulisti, tanssinopettaja, Body&Mind-ohjaaja – ja käsityöläinen. Noin 50 m2:n suuruinen ateljeeni ”Spin a yarn – Kerro tarina” valmistui kesällä 2018 kotipihalleni Rikebyhyn ja tällä hetkellä työskentelyolosuhteeni ovat erinomaiset. Keskeinen ajatukseni on tuottaa uniikkeja käyttötekstiilejä kestävän kehityksen periaattein luonnonmateriaaleista ja kierrätyskuiduista. Tavoitteeni on, että tekstiilini elinkaari on mahdollisimman pitkä. Paitsi villaa, pellavaa ja kierrätyspuuvillaa käytän jossain määrin myös esim. bambua, silkkia, hamppua ja alpakkaa. En ole kiinnostunut tekokuiduista; luonnonkuitujen rinnalla ne tuntuvat elottomilta. Värjään osan langoistani itse, sekä kasvi- että reaktiiviväreillä. Käsityötekniikoista käytän eniten neuleita ja kankaankudontaa.
Lue lisää

32. Pia Hynninen

Koskenkyläntie 829, Myrskylä Hyövinkylä
Esittelen kuvataidettani ja keramiikkaani navettani pihalla ja sisällä pajaputiikissa ja savipajalla.
Lue lisää

33. Aino Ulmanen

Kilpisentie 293, Myrskylä
Maalausprosessini on intuitiivinen ja ekspressiivinen. Sää ilmiöt, ilmaston lämpenemisen aiheuttamat, tornadot, ym. ovat maalausteni aiheita. Maalausmateriaalini tuhka on aito, intohimoinen ja luja. Tuhkamaalin valmistusprosessi on kokonaisvaltainen. Poltan kaikki puulajit erikseen, joten saan pysymään sävyt puhtaina. Tuhka on minulle enemmän kuin pigmentti, josta sekoitan värini. Kuin elämän virta, joka vie mukanaan. Iltapäivisin tunne räjähtää kankaalle. Tuhka maalauksissa, väri pyörteilee, myrskyää, pisaroi ja savuaa. Harmaan, ruskean ja mustan sävyt sinertävät ja punertavat, kuultavat herkästi toistensa läpi, törmäävät raivolla.
Lue lisää

34. Postbacken

Gamla Viborgsvägen 12, Borgå
Taiteilijaresidenssi Lindnäs
Lue lisää

35. Susanne Björkell - Nedergård Handicrafts

Kalaxvägen 451, Jackarby
Kolmiulotteinen luominen on intohimoni ja savi on suosikkimateriaalini. Tyylini on realismi ja ihmisveistoksillani haluan välittää tunteita ja tunnelmia. Dreijaan myös astioita, joiden muotoilu ja väriskaala on maanläheinen. Teen myös tilaustöitä. Keramiikan lisäksi maalaan eläinmuotokuvia neulahuovuttamalla. Villa tuo pintaan pörröistä pehmeyttä, joka herättää muotokuvat eloon. Työhuoneeni ja tilapuotini sijaitsee kotitilani Nedergårdin pihapiirissä Kalaxissa. Oman tuotannon lisäksi johdan taidekerhoja ja työpajoja kaikenikäisille.
Lue lisää

36. Helena Rajalinna - Galleria Skolan

Veneenrakentajantie 5, Porvoo
Olen harrastanut taidetta koko ikäni, mutta viimeiset kolmisen vuotta minulla on mahdollista paneutua siihen kokopäiväisesti. Innostun monista eri kuvataiteen tekemisen tekniikoista, sydäntäni lähellä ovat erityisesti öljy, akvarelli, kierrätysmaterialitaide ja grafiikka. Uskon taiteen terapeuttisuuteen yksilö- ja yhteisötaiteessa. Hauskinta on prosessi sekä sen avaamat oivallukset.
Lue lisää

37. Sirkka Turkki

Sillvikintie 172, Porvoo Tolkkinen
Olen vanha (78 v.) aikaisemmin taide- ja ympäristökasvatuksen opettaja terveydenhuollossa. 60 vuoden ajan minulla on ollut maalaus näyttelyitä ympäri Suomea Hangosta Sallaan. Opiskelin nuoruudessani Tukholman Konstfackskolassa ja Helsingissä TAIKissa. Minulla on logonomikoulutuksen ajoilta 100 marionettinukkea, jotka ovat vieneet minua maailmalle. Erityisesti Itkijänainen on saanut erityistä huomiota
Lue lisää

38. Anna Stolzmann - Kulturhuset Grand

Biskopsgatan 28, Borgå
Teen kuvataidetta ja käden töitä. Taiteellani haluan herättää ihmetystä enkä ainostaan informaatiota . Kun teen kuvia kysymykset ja vastaukset leijuvat olemassaolossani. Luominen antaa minulle rauhaa ja asettaa minut tilaan jossa voin olla täysin läsnä, poissa uhkaavasta tämänpäivän maailmasta. Etsin aikaa, joka ei ehkä koskaan saanut tilaa, aikaa joka on jäänyt jäljelle ajatuksiini, muistoihini ja fantasioihini. Luominen on tapa olla ja elää, prosessi kaiken fyysisen ympärillä
Lue lisää

38. Kulturhuset Grand

Biskopsgatan 28, Porvoo
Grandin konstrundannäyttely on E U man (European Migrant Artist Network ).
Lue lisää

39. Ateljé Susanna Salama

Linnankoskenkatu 39, Porvoo
Taisin syntyä kynä kädessäni, koska jo varhaisessa iässä piirsin paljon. Koulutukseltani olen taiteen maisteri (Viron Taideakatemia, 2013) ja tällä hetkellä opetan taidetta Työväenopistossa Helsingissä sekä Kansalaisopistossa Porvoossa. Olen sisimmältäni surrealisti. Työni ovat figuratiivisia ja aiheet usein perinteisiä, kuten muotokuvat, asetelmat ja maisemat. Teen myös tilaustöitä. Omat suosikki taiteilijani ovat surrealistien piirissä, kuten René Magritte. Olen kiinnostunut myös poikkitaitellisesta ilmaisusta ja soitan saksofonia ja kitaraa. Musiikki on maalauksissani usein toistuva aihe.
Lue lisää

40. Meri Helmi Särkkä - Taidetehdas

Läntinen Aleksanterinkatu 1,, Porvoo
Tällä hetkellä keskityn taiteeseeni. Minulla on tulossa yksityisnäyttelyitä Suomessa ja residenssi Islannissa. Olen aktiivisesti mukana ryhmänäyttelyissä ja biennaaleissa kansainvälisesti. Lisäksi luennoin ja järjestän työpajoja jakaakseni oivalluksia ja opettaakseni aloittelevia taiteilijoita. Taiteilijayhdistyksiin kuuluminen auttaa minua pysymään yhteyksissä muihin. Tavoitteenani on luoda, esitellä ja jakaa taidettani edistäen samalla taiteellista vuoropuhelua ja koulutusta.
Lue lisää

41. Liisa Malmio - LM Atelier

Mellangatan 10 B, Borgå
Olen porvoolainen, akateemisen taustan omaava kuvataiteilija. Luonto ja eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olenkin ollut lähinnä saaristoluontomme ja sen upeiden lintujen kuvaaja. Jo lapsuudessani ihailemani suuret kissa ovat kuitenkin salakavalasti hiipineet mieleeni ja teoksiini. Niinpä olenkin kuvannut gepardeja, leopardeja, leijonia ja muita upeita saalistajia - hiukan myös niiden kohteitakin. Työskentelen pääosin Porvoossa, omassa kotiateljeessani jonka avaan kävijöille tapahtuman aikaan. Päämääräni on tuottaa iloa, hyvinvointia ja ymmärrystä maapallomme upeata luontoa kohtaan.
Lue lisää

42. Marit Björkbacka

Forsbygatan 4, Borgå
Olen Porvoolainen taiteilija, journalisti, valokuvaaja joka on nuoresta asti piirtänyt, maalannut ja luonut. Kamera on toiminut välineenäni monen vuoden ajan. Olen opiskellut kuvataidetta taidekoulu Herassa ja osallistunut koulun ammatilliseen kuvataidekoulutukseen. Helsinki Atelier of Representational Art toimii Helsingissä, Lapinlahden sairaalan vanhoissa tiloissa. Taiteilijana nautin muodoista ja väreistä. Pidän ihmisten ja luonnon kuvaamisesta ja haastan usein itseäni ja omaa osaamistani. Erilaiset tavat ilmaista itseään vetävät minua puoleensa, ja varsinkin se tunne, kun saa aloittaa jotain uutta kuten uusi maalaus, uusi metodi tai uudet mahdollisuudet taiteen parissa.
Lue lisää

43. Heidi Krogerus

Källgränd 3, Borgå
Vuosi 2024 on edustanut Heidille jälleenpaluuta tauolta täysin uusin teoksin. Hän on lisäksi liikkeellä kahden näyttelyn voimin: kesä-heinäkuussa maalausnäyttely Pastoral kulttuurikeskus Grandissa, Romanssi heinäkuussa Kråkö Bryggerissä ja syyskuussa ryhmänäyttely Hämy Galleria Maarissa. Toivo on epätoivon vastakohta. Tämän vuoden teemassaan taiteilija käsittelee myös dystooppisia näkymiä tässä antroposeenisessa kaudessa. Nyt hän on keskittynyt tutkimaan suhdettamme maahan ja sen kautta mitä hyvä elämä on. Hän juhlistaa ympyröivän maailmamme kauneutta vaipumatta epätoivoon luontokadon edessä. Edellisen vuoden Konstrundanin upeiden kohtaamisten ja keskustelujen saattelemana Heidi haluaa toivottaa lämpimästi tervetulleeksi uudet ja vanhat ystävät hänen ateljeehensa!
Lue lisää

44. Jan Henriksson

Eidisvägen 261, Stor-Pellinge
Eläinaiheiset veistokset ovat syntyneet intohimostani luontoa kohtaan sekä saaneet vaikutteita työstäni eläinkonservaattorina ja luontoelokuvaajana. Muotoilu ja tuotanto tapahtuvat työpajassnia Porvoossa. Uusin malli istuva jänis, joka valmistui talvella 2023-2024.Veistokset valetaan betoniin ja monet niistä saavat yksilöllisen patinointinsa jo ateljeessa. Myös luonto lisää omia sävyjään, jos veistoksia pidetään ulkoilmassa.
Lue lisää

44. Terttu Schroderus Gustafsson

Eidisvägen 261, Stor-Pellinge
Valot ja värit ovat minulle insipiraation ehtymätön lähde, ja yhdistelen töissäni erilaisia materiaaleja ja tekniikoita mm. temperaa, akvarellia ja mehiläisvahaa. Nykyisin maalaan myös pastapohjalle akryyliväreillä. Maalauksien aiheet ulottuvat pohjoisen väkevistä maisemista aina etelän värikylläiseen hehkuun. Minut tunnetaan myös mystisistä, keveällä kädellä maalatuista henkilöhahmoistani.
Lue lisää

45. Birgit Walander galleri

Nya Borgavägen 877, Västerskog
Olen Birgit Walander. Valmistuin kuvataiteilijaksi 12.9.2023.Alfa-Art Taidekoulusta. Maalaan asioita jotka tekee minut iloiseksi. Metsä ympäröi ateljeta.Kuljen kotoa metsä polkua sinne koirat seurana kesät ja talvet. Maalaan parturi töiden jälkeen illalla ja viikonloppuna. Maalatessa ajantaju häviää ajattelee värejä ja muotoja.Aloitin maalaamisen kansalaisopistossa, on ollut usea opettaja vuosien varrella.Kävin 5 v Espoossa Repin instituutin kursseilla.(Repin ukrainalaissyntyinen)Klassista piirtämistä ja maalaamista .Tervetuloa atelieeheni vierailulle.
Lue lisää

46. Tero Annanolli - Art Annanolli Akatemia

Iso Kylätie 43, Sipoo
Tero Annanolli valmistui taiteen maisteriksi 2004 ja täydensi opintojaan 2015 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Taiteilija osana organisaatioita koulutusohjelmassa. Annanollin teoksia on kotimaisissa ja ulkomaisissa kokoelmissa. Hän on myös vuoden 2012 Lontoon taideolympialaisten kultamitalisti. Annanolli tuntee taidehistorian tarkkaan. Hän ei kuitenkaan koskaan juutu historiaan. Hän tuo meille vanhanaikaisia kauneuden kaikuja, mutta aina uudistavasti ja katse kohden tulevaa. Hänen teostensa kauneus ei ole jo moneen kertaan nähtyä vanhan toistoa, sillä hän yhdistää rohkeasti. Hänen teoksissaan saattaa yhdistyä bysanttilainen kullan loisto, japanilaiseen herkkään piirrokseen ja Caravaggiomaiseen teatraaliseen valon käyttöön.
Lue lisää

47. Keramikstudio Åsa Hellman

Abborforsgatan 7, Borgå
Olen tehnyt keramiikkaa 50 vuoden ajan, uniikkeja teoksia kuten seinäsommitelmia, veistoksia, isoja vateja ja vaaseja. Olen aina pitänyt drejaamisesta ja käyttöesineiden valmistamisesta. Tämä on kaikella todennäköisyydellä viimeinen kerta kun ateljeeni on avoinna, koska olen muuttamassa vuonna 2024.
Lue lisää

48. Annika Brandt - Artborg 35

Pilvilinnantie 2, Nickby / Nikkilä
Olen koulutukseltani taiteen maisteri (TaM) Aalto-yliopisto Taiteen ja suunnittelun korkeakoulusta. Toimin kuvataiteilijana, teen sijaisuuksia taidekasvattajana ja pidän omia taidekursseja. Työskentelytapani pohjautuu monasti siitä, että yhdistän kokemuksiani, tärkeäksi ja ajankohtaiseksi kokemani. Tarkkailen ympäristöä, teen visuaalisia muistiinpanoja siitä, mikä minua kiehtoo. Usein kankaalle tai paperille päätyvällä teoksella on täysin erilainen sisältöhistoria kuin alkuperäisellä idealla, josta kaikki alkoi. Akryyli- ja öljymaalit, öljyliidut tai nestemäinen muste ovat pääasiallisia välineitäni. Useissa teoksissani käytän sekatekniikkaa. Sekatekniikan käyttö antaa minulle vapauden, ilon ja spontaanisuuden tunteen. Kiteyttää itse asiassa taideteokseni sisällön.
Lue lisää

48. Claudia Valdes Salmeron- Artborg 35

Pilvilinnantie 2, Sipoo
Yli 20 vuoden aikana minulle on kertynyt kokemusta erilaisilta taiteen aloilta, maalaamisesta, piirtämisestä sekä taidegrafiikasta grafiikkaan. Todellinen intohimoni ja syvä kiinnostukseni aihe on piirtäminen ja puupiirros. Inspiraationi saan luonnon pienistä elementeistä, kuten kasveista, luonnonvaraisista kukista, eläimistä tai hyönteisistä. Erityisesti yksityiskohdat kiinnostavat minua, kuten linnun siipi, kukan emi, lehtien suonet, lämmin valo aiheeseen tai tuulen puhallus. Albert Dürerin ja Rembrandtin taideteokset ovat aina kiehtoneet minua ja usein ne ovat juuri niitä jotka herättävät luovuuteni.
Lue lisää

48. Heidi Savilakso-Saatsi

Pilvilinnantie 2, Sipoo
Olen Heidi Savilakso-Saatsi, kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja. Minulla on ollut Artborg 35:ssa työhuone vuodesta 2017 ja toimin tällä hetkellä Sipoon taiteilijoiden puheenjohtajana. Työhuoneessani teen grafiikkaa, maalaan ja piirrän sarjakuvia. Lisäksi valokuvaan ja teen videoita. Töissäni on tumma sävy sekä vinksahtanut huumori. Tule tervehtimään ja katsomaan töitäni. Artborgissa toimii kanssani useita taiteilijoita, joita voit tavata samalla kertaa. Tervetuloa!
Lue lisää

48. Heli Maristo - Artborg 35

Pilvilinnantie 2 G, Sipoo
Olen Heli Maristo, kuvantekijä ja eläköitynyt kuvataideopettaja, TaM 1995 ja Sipoon taiteilijat ry:n jäsen vuodesta 1997. Maalausteni keskiössä on väri kaikessa moninaisuudessaan ja materiaalisuus, joka on vienyt minut erilaisiin leikkimielisiinkin kokeiluihin ja yhdistelmiin. Leikkimielisyys saattaa näkyä joskus myös maalausten nimissä.
Lue lisää

48. Marjo Hyvärinen - Artborg 35

Pilvilinnantie 2, Sipoo
"Sävellän väreillä ja tuon näkyväksi luonnon piilotettuja lainalaisuuksia." Kuvataiteilija Marjo Hyvärinen tutkii värikkäissä teoksissaan luontoa ja sen moninaisia ilmiöitä. Teosten ilmaisutapa liikkuu usein esittävän ja abstraktin esitystavan välimaastossa herkällä impressionistisella otteella.
Lue lisää

48. Ritva Sirjala

Pilvilinnantie 2, Sipoo
Teen taidegrafiikkaa ja maalaan, useimmiten abstraktia mutta joskus myös esittävää taidetta. Teen myös sekatekniikkatöitä, joissa yhdistän monia elementtejä ja kierrätysmateriaalia.
Lue lisää

49. Juha-Pekka Ikäheimo - PikkuGALLERIA

Kivistöntie 2, Mäntsälä
Maalaan usein nopeasti ekspressionistisella ja joskus abstraktilla tyylillä. Suosikkitekniikkani on akryyli kankaalle tai MDF-levylle lisättynä tussilla/öljyvärillä tms.. ” Minulla on ollut lukuisia näyttelyitä vuodesta 2004 lähtien. Taiteilijana olen itseoppinut, ja onneksi minulla on vielä paljon opittavaa (onko elämän viisautta ymmärtää, ettei tiedä kaikkea?). Tiedän kuitenkin, mikä miellyttää silmääni ja mikä ei. Kun aloitan uuden teoksen, monesti minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä uusi maalaukseni kertoo, ja lopulta lopputulos yllättää minutkin. Joskus tunnen olevani vain väline, jonka avulla saan maalaukseni elämään.”
Lue lisää

50. Irina Nyyssönen - Studio Obake

Ruukinkuja 2, Kellokoski, Tuusula
Irina Nyyssönen Art/ Studio Obake on luovanalan yritys, joka toimii Kellokosken Ruukilla. Siellä luodaan kaikkea grafiikasta maalauksiin. Pääasiallisesti teen akryyli- ja öljytöitä sekatekniikalla. Myös paperi, hiili ja muste ovat kulkeneet matkassani jo jonkin aikaa materiaaleina. Teen kausittain tilaustöitä ja pidän myös erilaisia maalauskursseja. Tarinaa kuvien takana: ” Teokset syntyvät yleensä intuition kautta, vaikka lähtökohta voi olla hyvinkin realistinen. Kuuntelen sisintäni milloin teoksen on aika syntyä. Olen enemmänkin väline tai kanava teoksille, jotka syntyvät tähän maailmaan. Jokaiseen teokseen tulee siihen tarvittava oma erityinen energiansa. Tärkeintä kuvissani on niiden koskettavuus; että ne tuntuvat jossain sielun sopukoissa ja ”osuvat” kokijaansa”.
Lue lisää

51. Minna Jaskari - Kettukuru Art

Kajavankatu 5 B 75, Kerava
Olen 55-vuotias kuvataiteilija, aiemmilta koulutuksiltani FM ja puuseppä-yrittäjä. Olen lapsesta asti harrastanut käsitöitä ja kuvataiteita, ne ovat omin tapani olla tässä maailmassa. Ideat teoksiini tulevat usein unen ja valveen rajamailla, unikuvista, erilaisista muodoista ja väreistä, joita silloin näen. Toisaalta jokin ympäristön yksityiskohta saattaa kiinnittää huomioni ja käynnistää prosessin. Kun idea muuttuu projektiksi, en vielä tiedä tarkkaan, mihin se johtaa. Annan prosessin viedä. Vaihtelen mielelläni tekniikoita ja kokeilen uutta. Taide on minulle jatkuva tutkimusmatka erilaisiin menetelmiin, sisäiseen ja ulkoiseen todellisuuteen, erilaisiin vaikutelmiin ja tunnelmiin.
Lue lisää

52. Kati Leskinen

Malminiityntie 20 a, Vantaa
Olen vuodesta 2017 pitänyt näyttelyitä ja teokseni poukkoilevat valkoisten gallerioiden seinillä ja välillä hahmot karkaavat tarrojen muodossa pylväisiin tai sähköpömpeleihin. Enimmäkseen maalaan mustalla musteella, mutta viime vuosina rinnalle on keraamiset veistoksia. Maalauksissa on rujoja ihmisen irvikuvia, jotka puhuvat, joko ääneen tai käyvät sisäistä puhetta. Olen tällä hetkellä innostunut savustamaan keramiikkaa ja veistokset ovat enemmän realistisia kuin maalaukset ovat enemmän urbaania- tai sarjakuvataidetta.
Lue lisää

52. Paula Holopainen

Malminiityntie 20 A, Vantaa
Minusta ja taiteestani 2024 Opiskelin Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi ja Vapaassa Taidekoulussa taidemaalariksi. Olen esitellyt maalauksiani säännöllisesti jo 35 vuotta yksityis-ja ryhmänäyttelyissä. Työskentelyn lähtökohta on väri, tekniikka öljyväri ja munankeltuaistempera. Työskentelyn kulkua ohjaa havainnot ja sisäisen liikkeen vapaa kulku, työ etenee kerroksittain. Abstrakti maalaus on minusta kiehtovinta koska siinä kulkee etsijänä. Maalaan usein sarjoja, kuten Kalevala, Rooma ja Egypti sarjat tai Aika on aina ja Oleminen sarjat. Olen maalannut Joki sarjaa asuessani joen äärellä ja joka kevät kukkivat puut hurmaavat ja houkuttavat työskentelyyn.
Lue lisää

53. Carita Nissinen - Taiteilijayhdistys Tapaus ry

Viertolantie 2-4, Helsinki - Helsingfors
Pinnan struktuuri ja väri muodostavat teokseen kokonaisuuden joka inspiroi. Taiteelleni on ominaista sisäisen mielialan näkyväksi tuominen, ei niinkään valokuvamainen toistaminen. Maalaaminen erilaisilla välineillä vapauttaa tarkasta sivellintyöstä antaen työn kulkuun haluttua vapaata tulkintaa. Luon vastakohtia ja kontrasteja värein ja kuvin. Ilmaisen itseäni laaja-alaisesti ja käytän erilaisia tekniikoita maalaamisesta valokuvaukseen sekä kolmiulotteisiin työtapoihin. Värimaailmani on laaja, pyrin kuitenkin aina harmoniseen kokonaisuuteen. Maalaus voi olla värikäs tai pelkistetyn musta-valko-harmaa. Saatan tehdä jotain kuvaavaa, mutta en tee sitä valokuvamaisesti vaan annan tunteitteni kuvastua maalauksesta.
Lue lisää

53. Lea Karvala - Taideyhdistys Tapaus

Viertolantie 2-4, Helsinki
Teen taidetta Taideyhdistys Tapauksessa, josta olen vuokrannut työtilan. Lisäksi meillä on loistava mahdollisuus käyttää yhteistä aula galleriaa Konstrundanin aikaan (Tuula Toukari ja Carita Nissinen) Rakastan maalata isoja teoksia akryyleillä. Työskentelyni on fyysistä, maalaan paljon käsilläni tai isoilla lastoilla, välillä pyyhin pois isolla rätillä. Töihini syntyy kerroksia ja lopputulos on ekspressiivistä. Olen mukana monessa kuvataidejärjestössä, sillä pidän yhteisöllisyydestä! Olen puheenjohtaja Local Artists Ry:ssä ja toimin taideyhdistys Tapauksen varapuheenjohtajana, lisäksi olen Suomentaitelijat Ry ja Helsingin Taideyhdistyksen jäsen. Olen maalannut 10 vuotta aktiivisesti ja samalla saanut ohjausta usealta kuvataiteiden maistereilta
Lue lisää

53. Pauliina Paijola - Paupai Design

Viertolantie 2–4, Helsinki
Hyvän mielen taidetta ja keramiikkaa! Teoksillani haluan tuoda ympäristöön ennen kaikkea iloa ja väriä – luoden ja kuvaten erilaisia tunnelmia ja haavemaailmoja – aina pieni pilke silmäkulmassa. Maalaan pääosin intuitiivisia, abstrakteja akryylimaalauksia, usein sekatekniikan kera.
Lue lisää

53. Tuula Toukkari - Taiteilijayhdistys Tapaus ry

Viertolantie 2-4, Tapanila
Olen Tuula Toukkari – Helsingin Jollaksessa asuva kuvataiteilija. Valmistuin 10 vuotta sitten Pekka Halosen akatemiasta kuva-artesaaniksi ja sen jälkeen jatkokouluttauduin vielä Kohtaamistaiteen ohjaajaksi Laurea ammattikorkeakoulussa. Taiteessani haluan tuoda iloa ja väriä katsojalle. Maisemat ja eläimet ovat usein toteutettu huumorilla ja lempeydellä ollen sekoitus naivismia ja surrealismia.Teoksieni eläinhahmot ovat persoonia,joita haluan tietoisesti inhimillistää ja peilata samalla ihmisiin. Teen taidetta akryyliväreillä maalaten tai taidegrafiikan eri menetelmiä käyttäen, piirtäminen on myös lähellä sydäntäni ja usein kaikki alkaakin viivasta. Työhuoneeni sijaitsee Tapanilassa, Taiteilijayhdistys Tapauksen tiloissa. Rakennus on vanha ja inspiroiva ,lähes 35 hlön taiteen kotipesä.
Lue lisää

54. Marja-Leena Kajander

Kehäkukantie 6, Helsinki
Taiteilijan polkuni on mielenkiintoisen mutkikas – alkuperäisestä tekstiilien suunnittelusta nykyisiin tekstiiliä ja maalausta yhdistäviin, hyvinkin uniikkeihin töihin. ”Tässä ilmaisussa tunnen tulleeni kotiin, siinä yhdistyvät monet minulle hyvin tärkeät asiat.” Käytän teoksissani perinteisiä materiaaleja alkaen jänisliimasta, Varsinainen kuvio muodostuu usein jo kertaalleen käytetystä juuttikankaasta. Teoksillani tavoittelen rauhaa ja yksinkertaisuutta ajatuksella vähemmän on enemmän. Myös Raku-keramiikkani täydentää taulujeni viestiä. ”Uskon, että vähemmän kaikkea antaa meille mielenrauhaa ja mahdollisuuden nähdä aivan uusia asioita, tilaa ajatellakin uudella tavalla.”
Lue lisää

55. Tiina Kuusisto - Työhuone Ilo

Linnanherrankuja 8, Helsinki
Olen kotoisin Imatralta ja asun Helsingissä. Maalaan työhuoneellani Vartioharjussa tai kesämökilläni Sipoon saaristossa. Saaristolaisuus on lähellä sydäntäni. Taitelijana haluan oppia koko ajan uutta ja kokeilla eri tekniikoita. Yhdistän teoksissani esittäviä ja abstrakteja elementtejä. Tutkin värejä ja yhdistän niitä ennakkoluulottomasti yhteen. Värit tuovat maailmaan iloa ja valoa. Teokseni ovat usein värikylläisiä ja luontoteemaisia. Luonnossa minua puhuttelee siellä löytyvä muotokieli, värimaailma ja moninaisuus. Luonto kulkee osana elämääni, arkeani ja taidettani. Nyt haluan luoda ympärilleni kauneutta.
Lue lisää

56. Sahar Ajami studio

Sopulitie 3, Helsinki
Hei! Olen Sahar Ajami, helsinkiläinen kuvittaja. Työssäni nautin tarinoiden kertomisesta ja tunteiden kuvittamisesta. Iranissa kasvaessani näin vahvoja naisia taistelemassa oikeuksiensa ja tasa-arvon puolesta, mikä innosti minua luomaan yhteiskunnallisesti vaikuttavia kuvituksia. Kuvitukseni käsittelevät sosiaalisia ja emotionaalisia teemoja sekä ihmisoikeuksia. Työskentelen kuvataiteen, kuvituksen, graafisen suunnittelun, sarjakuvien ja kuvakirjojen parissa. Olen tehnyt kaikkea lehtikuvitusten ja palkittujen sarjakuvien väliltä. Töitäni on julkaistu lukuisissa kirjoissa ja taidekatalogeissa. Oslon yliopistossa opiskellessani tutkin Henrik Ibsenin näytelmien visuaalisuutta keskittyen naishahmoihin ja kuvittaen heitä.
Lue lisää

57. Henna Parkkinen - Roihupellon taidekortteli

Levytie 2, Helsinki
Henna Parkkinen (s.1987) työskentelee valokuvauksen ja tekstiilitaiteen parissa. Häntä kiehtoo pohtia, tutkia ja löytää kokeilujen kautta lopputuloksia, jotka eivät olleet hänelle itselleenkään täysin selviä työskentelyn alkaessa. Hän on utelias kokeilemaan uusia tekniikoita ja löytämään sitä kautta uusia ilmaisutapoja.
Lue lisää

57. Leena Räsänen – Roihupellon Taidekortteli

Levytie 2–4, HELSINKI
Olen taidemaalari ja tekniikoitani ovat erilaiset sekatekniikat, joissa käytän öljyä, akryyliä, akvarellia ja värikynää. Viimeaikaisten teosten lähtökohta on roina, niin materiaalina kuin teemanakin. Roina kaapeissa, roina ympärillä, roina mielen päällä. Pohjina toimivat kierrätetyt puukappaleet, kankaat ja rimat. Löytämieni pohjien ominaisuudet antavat teoksille alkusysäyksen, ja sattumallakin on vaikutusta teosten lähtökohtiin. Teos alkaa rakentua jo mielessä, kun näen sopivan pohjan roskalavalla tai kirppiksellä. Hyödynnän pohjien muotoja, uurteita, kuvioita ja epätäydellisyyksiä, ottaen niitä mukaan maalauksen elementeiksi. Uusi maailmaa rakentuu vanhan päälle.
Lue lisää

57. Milla Isomäki

Levytie 2, Helsinki
Olen 46-vuotias taidemaalari. Olen valmistunut taidemaalariksi Vapaasta taidekoulusta vuonna 2013. Maalaan öljyväreillä sekä esittäviä että abstrakteja teoksia. Pidän itseäni ekspressiivisenä koloristina. Minua kiinnostaa tällä hetkellä ihmis- ja eläinhahmojen kasvot ja niistä välittyvät tunnetilat.
Lue lisää

57. Serena Morina - Nulloomnia

Levytie 2B, Helsinki
Nulloomnia on Serena Morinan vuonna 2023 perustama taiteilijabrändi, joka tarjoaa alkuperäisiä taidetuotteita. Nulloomnian ensisijainen lähde ovat öljyvärimaalaukset, joita seuraavat itse tehdyt taidegrafiikat ja kirjonta vaatteisiin, asusteisiin ja koriste-esineisiin. Nulloomnia syntyi uutena luovana haasteena, jonka tarkoituksena oli antaa ihmisille mahdollisuus ostaa taidettani puettavassa ja edullisemmassa muodossa.
Lue lisää

57. Studio Jyrki Sinisalo

Levytie 2-4, Helsinki
Valotaiteilija/valosuunnittelija. Valo ja varjo ovat minun tapani hahmottaa maailmaani. Mielestäni valosta syntyy esteettinen jalanjälki. Valon ja varjon määrä ei ole tärkeä vaan esteettinen kokemus. Teoksen lähtökohtana olevan esineen muotokieli on keskiössä. Parhaimmillaan teos on moniaistinen. Valo itsessään ei ole tärkeä, vaan se mitä se luo ympärilleen.
Lue lisää

57. Studio Liisi Myllykangas

Levytie 4 A, Helsinki
Visuaalisuus, värit ja harmonia ovat minulle tärkeitä. Taiteen tekemiseen minua innostaa ilo. Ilo kun saan tuoda teoksia, ilo jos tunnen teoksen onnistuvan ja ilo, kun näen teosteni tuottavan iloa muille. Olen maalannut 30 vuotta, aikaisemmin akvarelleja, mutta viimeiset kymmenen vuotta olen tehnyt monotypioita.
Lue lisää

58. Aino Eeronheimo, Ainonia – Studio Savea

Laippatie 21, Helsinki
Veistoksissani eläinten, ihmisten ja kasvien luokittelu hämärtyy. Käsittelen mielikuvitusolentojen ja eläinhahmojen kautta tunteita, erilaisuutta ja luonnon monimuotoisuutta. Nostan taiteen avulla esiin sisäisen lapsen oikeudet. Leikki ja ilo kuuluvat kaikille. Työskentelen rauhallisella tempolla, jotta teos ehtii kertoa, kuka hän on. Hyödynnän monipuoliseesti keramiikan tekniikoita sekä veistän puuta käsi- ja moottorityökaluilla. Opettelen parhaillaan pronssiveistosten tekemistä ja tutkin itse kaivetun kotimaisen villisaven ominaisuuksia. Intohimoinen uusien kädentaitojen opettelu tuo iloa ja laajentaa ilmaisukeinojen skaalaa. Olen kuvanveistäjä, keramiikkataiteilija ja kuvataideopettaja (TaM). Perustin 2019 oman yrityksen ja olen toiminut päätoimisena taiteilijana siitä lähtien.
Lue lisää

58. Leila Altunluoglu - Leila Ceramics

Laippatie 21, Helsinki
Lue lisää

59. Arni Aromaa

Levytie 2 A, Helsinki
Kuvanveistäjä ja muotoilija Arni Aromaa (1971) hyödyntää materiaaleinaan keramiikkaa, lasia ja puuta. Viime vuosina hän on tutkinut töissään erityisesti keramiikan ja lasin yhdistämistä polttoprosessissa. Tekniikkoina Aromaa hyödyntää muotteihin valua ja prässäystä sekä suuremmissa teoksissa käsin rakentamista. Aromaa on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja hänen töitään on muun muassa Valtion ja Modernin taiteen museo EMMA:n kokoelmissa. Hän on saanut useita muotoilupalkintoja, muun muassa Muotoilun valtion palkinnon 2012 yhdessä kollegansa Sauli Suomelan kanssa.
Lue lisää

59. Maria Mughal - Roihupellon Taidekortteli

Levytie 2, Helsinki
Valmistuin taiteen maisteriksi v.2004. Sen jälkeen olen toiminut kuvataiteilijana päätoimisesti. Maalaan, teen julkisia taideteoksia ja grafiikkaa. Maalauksiani on ollut esillä Suomessa ja ulkomailla useassa yksityisnäyttelyssä sekä ryhmä-ja yhteisnäyttelyssä. Minua kiinnostaa ihmisyys, miten ihminen maalauksessa puhuttelee katsojaa. Käsittelen maalauksissani erilaisia tunnetiloja, unien maailmaa, unelmia, kasvua ja rooleja. Maalaaminen merkitsee minulle loputtoman kiinnostavaa tutkimusmatkaa.
Lue lisää

60. Inari Kunnas- Roihupellon Taidekortteli

Pulttitie 16, Helsinki
Käytän sekatekniikoita, enimmäkseen väripigmenttejä sekoitettuna vahaan tai munatemperaan. Välillä teen myös akvarelleja, grafiikkaa ja savitöitä. Syksyllä muotoilin punasavesta perinteisen ruukun makkaratekniikalla, pitäen mallina kreikkalaista amfora ruukkua. Sivuille maalasin enkobeväreillä Pegasoksen ja Hestian. Tämä oli myös hyvin fyysinen kokemus, aivan kuin olisin muotoillut samalla itseäni sisältä päin. Uusin teokseni, Aikojen alussa, syntyi helmikuussa 2024 ja se on maalattu vahalla eli enkaustiikalla vanhaan oveen. Tulivuori puskee myös kultaa, materiaalina tässä on lyöntimetalli. Haluan taiteilijana tuoda esiin etenkin perinteiset metodit ja materiaalit sekä miten niitä voi käyttää uudella tavalla. Työhuoneellani on nähtävissä teoksia eri vuosilta, tervetuloa käymään!
Lue lisää

60. Studio Mari Vallemaa

Pulttitie 16, Helsinki
Maalaan sekatekniikalla, teen esinekoosteita ja kollaaseja. Viime aikoina olen keskittynyt pääasiassa kollaasien ja kollaasimaalausten työstämiseen. Käytän töissäni kierrätysmateriaalia; mm. metallia, puuta, nahkaa, kankaita, valokuvia ja taidekuvia.
Lue lisää

60. Studio Risto Kannisto

Pulttitie 16, Helsinki
Maalaan luontoaiheista akvarellia etupäässä maisemaa.
Lue lisää

61. Kirsi Kuronen - Taidekortteli

Pulttittie 10 b, Helsinki
Olen Kirsi Kuronen värikylläinen ja monipuolinen kuvataiteilija. Olen toiminut kuvataiteiljana 22-vuotta. Maalaan tauluja työhuoneellani ja teen myös keramiikkaveistoksia. Tauluissa esiintyy usein ihmisiä erilaisissa mielikuvituksellisissa maisemissa ja paikoissa. Teokset henkivät rakkautta ja onnellisuutta, sekä unikuvia, toiveita ja tapahtumia menneistä ja tulevista. Värit ja tunteet ohjaavat työskentelyäni. Teen myös ihmishahmoisia keramiikkaveistoksia, joissa jokaisella niistä on omanlainen muoto, kehonliike, väritys ja ilme ja yhdistävänä tekijänä kaikissa ovat tunteet.
Lue lisää

64. Anna Bredenberg - Valligrafia

Hämeentie 155 C, Helsinki
Olen helsinkiläinen kuvataiteilija ja taidegraafikko. Työskentelen puupiirroksen, serigrafian ja maalauksen parissa. Työni keskiössä on häilyvyyden, epämääräisyyden ja hajoamisen tarkastelu ja pohdin näitä kysymyksiä materiaalien, käyttämieni tekniikoiden ja kuvan rakenteen kautta. Teokseni ovat useimmiten monotypiavedoksia ja koostuvat useista painetuista ja maalatuista kerroksista. Käytän teoksissani esimerkiksi käsintehtyä paperia sekä laseretsausta kankaan ja paperin kaivertamiseen ja painolaattojen tekemiseen. Olen valmistunut taiteen kandidaatiksi University of the West of England yliopistosta vuonna 2019 ja suoritan nyt maisterin tutkintoani Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa taidegrafiikan osastolla. Teoksiani on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja Britanniassa.
Lue lisää

64. Anni Hanén

Hämeentie 155 c, 5 krs, Valligrafia , Helsinki
Työstän kuvataitelijana valokuvaa eri muotoihin, perinteisestä valokuvasta aina taidegrafiikkaan ja keramiikkaan. Lähtökohtani on valokuvallisessa näkemisessä. Fyysinen työskentely eri materiaalinen parissa vie minua eteenpäin, aina kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen muotoon, digitaalisesta uniikkiin teokseen. Työni pohjautuu pitkäjänteiseen työskentelyyn, jonka lähtökohdat ovat löytyneet omasta elinpiiristäni, mutta teemat koskettavat globaalisti. Teoksiani on nähty niin yksityis- ja ryhmänäyttelyissä kuin kansainvälisillä valokuvafestivaaleilla vuodesta 2004 lähtien. Teoksiani on valtion taideteostoimikunnan sekä yksityisissä kokoelmissa. Valmistuin taiteen maisteriksi vuonna 2013 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, valokuvataiteen laitokselta.
Lue lisää

64. Peppi Kankkonen - Valligrafia

Hämeentie 155 C 5krs , Helsinki 56
Olen kuvataiteilija, jonka pääasiallinen ilmaisukeino on eri taidegrafiikan menetelmät, joilla tutkin ihmisen ja luonnon symbioosia erilaisissa konteksteissa. Kasvit ja niiden kasvukaudet kuvaavat ihmisen kiertokulkua ja ihmisen suhdetta tähän kiertoon. Olen pitänyt näyttelyitä vuodesta 1997' Suomessa ja esim Japanissa Olen taiteen maisteri ja ratkaisukeskeinen kuvataideterapia ohjaaja.
Lue lisää

64. Taina Rantala - Valligrafia ry

Hämeentie 155C, Helsinki
Olen taidegraafikko, Kuvataiteilija amk. Pääasiallinen työskentelytekniikkani on japanilainen vesiväripuupiirustus.
Lue lisää

64. Taru Leinonen - Valligrafia

Hämeentie 155 C, 5. kerros, Helsinki
Olen muotokuvaukseen erikoistunut valokuvaaja sekä valokuvaan pohjautuvaa kuvataidetta tekevä kuvataiteilija. Olen toiminut kuvataiteilijana vuodesta 2003 alkaen. Valmistuin taidemaalariksi Pekka Halosen akatemiasta vuonna 2003 ja valokuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2012. Viime vuosina olen tehnyt kuvataidetta syanotypia -tekniikalla ja siirtänyt valokuvia puulle. Olen työskennellyt vuodesta 2013 asti Valligrafia Ry:n yhteistyöhuoneella Helsingin Arabianrannassa. Valligrafiassa on työtilat kolmelletoista kuvataiteilijalle. Meillä on yhteiskäytössä valokuvastudio ja taidegrafiikan paja.
Lue lisää

65. Alexander Salvesen - BLECK Studios

Läkkisepäntie 4 A, Helsinki
Olen Helsingissä asuva turkulainen kuvataiteilija ja työskentelen monialaisesti taiteen parissa. Työstän teoksissani usein valoa ja teokseni pohjaavat värien, esineiden ja muotojen keskinäisiin suhteisiin, niiden herättämiin mielikuviin sekä havaintokokemukseen. Inspiroidun luonnosta ja luonnonilmiöistä sekä meitä ympäröivästä poliittisesta ilmapiiristä. Töissääni olen muun muassa ottanut vahvasti kantaa meneillään olevaan lajikatoon, ilmastokatastrofiin ja elinympäristöjen muutokseen. Töitäni on ollut esillä museoissa, gallerioissa ja tapahtumissa Suomessa ja ulkomailla.Toimin myös ajoittain valotaiteen kuraattorina ja visualistina esittävän taiteen kontekstissa.
Lue lisää

66. Studio Ullamaija Hänninen

koti Vesannontie 7 B 16 , studio/ työhuone 7B toimisto, Helsinki
Olen koko työurani pitänyt kiinni taiteilijan identiteetistä kokoamalla näyttelyitä ja julkaisemalla teoksia. Samalla kun olen freelancerina tehnyt kuvauksia sanoma- ja aikakausilehtiin, olen hahmotellut teemoja, joiden alla olen työstänyt taiteellisia kokonaisuuksia. Olen työskennellyt sekä kotimaassa että ulkomailla, omassa studiossa ja tien päällä, ja etenkin viime vuosina keskittynyt pääsääntöisesti omiin taiteellisiin projekteihin. Taiteellinen toimintani alkoi yksityisnäyttelystä Ajat vuonna 1988. Se oli samalla lopputyöni Taideteollisen korkeakoulun Valokuvauksen laitokselta. Viimeisimmästä näyttelystäni Baroque vuosilta 2018 ja 2020 toimitettiin myös kirja. Reilun kolmenkymmenen vuoden aikana olen omieni lisäksi ollut mukana useissa yhteisnäyttelyissä ja kirjaprojekteissa.
Lue lisää

67. Ida Taavitsainen - Värinä

Lemovägen 4 D / Lemuntie 4 D, Helsingfors / Helsinki
Olen Lontoon Royal College of Artista valmistunut valokuvataiteen maisteri ja värivedostusosuuskunta Värinän puheenjohtaja. Toistuvia teemoja taiteessani on muistot, perhesuhteet ja arki. Inspiraatiota taiteeseeni saan omista kokemuksista ja perheeni historiasta. Työskentelen analogisen valokuvan parissa, eniten olen tehnyt värivalokuvaa, mutta myös mm. pikakamerafilmi, syanotypia ja mustavalkopimiö ovat olleet työkalujani. Vedostan suurimman osan teoksistani Värinässä, joka on ainoa väripimiö Suomessa, jossa taiteilijat voivat itse kehittää omat valokuvansa. Kohta 25 vuoden ajan Värinä on toiminut työhuoneena ja kohtaamispaikkana monelle Suomen eturivin valokuvataiteiljalle. Konstrundan aikana voit myös tavata muita Värinän taiteilijoita.
Lue lisää

68. Tytti Lindström

Veturitallinkuja 34, G-rappu, 2.krs, Helsinki
Olen helsinkiläinen korutaiteilija ja työhuoneeni sijaitsee Pasilassa, vanhojen veturitallien ratapiharomantiikkaa huokuvalla alueella. Työskentelyni on kehosidonnaista ja kietoutunut syvälle abstraktiin – lumoavan määrittelemättömyyden, rajapintojen sekä harmaiden alueiden tarkasteluun. Teosteni mittakaava luovii pienten korumaisten objektien sekä suurempien puettavien seinäteosten välillä. Teoksissani kovista materiaaleista rakentuu usein kangasmaisesti laskeutuvia ja muuntautuvia kokonaisuuksia, joilla on tarkoituksellisesti hämärrytetty objektien määrittelyä. Yhdistän teoksissani usein keramiikkaa ja puuta erilaisiin metalleihin, kuten hopeaan, messinkiin ja kupariin. Liike, liikkuvat rakenteet sekä monikäyttöisyys ovat tanssitaustani vuoksi teemoina jatkuvasti läsnä.
Lue lisää

69. Hanne Juga

Veturitallinkuja, Helsinki
Hanne Jugan maalauksissa voi aistia vahvasti rakkauden mereen. Materiaaleja, esimerkiksi puuta, metallia ja muovia, hän käyttää vaihtelevasti etenkin maalausten pohjana, ja lisäksi työstää teoksia öljyväreillä ja lakan ja pigmentin seoksilla. Juga maalaa välillä jyrkkää grafiikkamaista kontrastia ja välillä liki näkymättömiä, vain varjoina esiintyviä häiveitä kutsuen katsojan lumoutumaan kanssaan veden välkkeestä ja heijastuksista, joskus myös pinnan alaiseen mikrobien maailmaan.
Lue lisää

70. Hanna Räisänen

Kolmas linja 31, Helsinki
Olen kuvataiteilija ja taidemaalari. Työskentelen enimmäkseen maalausten ja installaatioiden parissa. Viime vuosina olen maalannut etupäässä akvarelleilla. Työskentelyssäni keskeistä on väri ja väreillä leikittely. Teoksissani ihmettelen ihmisenä olemista sekä mielen tiloja ja avaruuksia. Myös luonto ja ihmisen luontosuhde ovat keskeisiä aiheita taiteessani.
Lue lisää

71. Marianne Matikka - Taidetila viiiiis

Josafatsgatan 7, Helsingfors
Visuaalinen elämäntyyli ja rehellinen usko taiteeseen, on antanut minulle paikan modernin taiteen maailmassa. Työskentelen öljyväritekniikalla. Taide on minulle elämäntapa, joka visualisoi jopa ajatukseni. Ja kyllä yritän olla vähän erilainen maalauksissani. Selväpiirteiset muodot, värit ja vahva struktuuri ovat näkyvästi läsnä tuotannossani.
Lue lisää

71. Sirkka Palonen - Taidetila viiiiis

Kirstinkatu 7, Helsinki
Teosteni aiheet nousevat arkisista jokapäiväisyyksistä, jotka siirtyvät luonnoskirjaan ja suodattuvat teoksiin. Tarinallisissa töissäni on hiljaista iloa ja ihmettelyä. Teokseni toteutan grafiikalla joka on vanha perinteikäs käsityötaito. Teen metalligrafiikkaa sekä puupiirroksia. Metalligrafiikassa kiehtovat kuivaneulan piirrosmaisuus ja mezzotintan syvä musta. Maalauksellinen puupiirros on vuoropuhelua puulaatan kanssa ja värien kerroksellisuuden kokeellisuutta.
Lue lisää

71. Virva Svala - Taidetila Viiiiis

Josafatinkartu 7, Helsinki
Maalaan öljyväreillä maisemia ja valoja ympäristössäni. Maalauksissa minua kiehtoo tunnelmien luominen valon varjon ja värisävyjen kautta. Maalaukset öisestä Helsingistä leikittelevät pimeyden ja värikkäiden valojen vaihtelulla. Maisemien lisäksi eläimet ja niiden maalaaminen ovat lähellä sydäntäni.
Lue lisää

72. Eva Spoof – UDUMBARA keramik

Karlsgatan 15, Helsingfors
Perustin UDUMBARA-keramiikkastudion vuonna 1994 ja aloitin keramiikkatuotantoni keskittymällä kivitavaraan ja toiminnallisiin keittiötuotteisiin, kuten haptusruukuihin ja tofu-muotteihin. Vuonna 2005 siirryin käyttämään ainoastaan Kultela savea töissäni. Tein teeseremonia-astioita, joissa kotimaisen ainutlaatuisen luonnonsaven kauneus tuli esiin. Suomessa ei vuosikymmeniin ollut valmistettu paikallisista raaka-aineista kukkaruukkuja, joten päätin keskittyä tähän tuotteeseen. Vuodesta 2020 alkaen olen lopetellut lasitteiden käyttämistä. Tämä muutos on osa pyrkimystäni luoda tuotteita, joiden raaka-aineet ovat täysin jäljitettävissä. Tällä hetkellä työskentelen kukkaruukkujen, valaisimien ja veistosten parissa.
Lue lisää

73. Jenni Inberg - Studio x Gallery

Karlsgatan 13, Helsingfors
Olen Porissa syntynyt, Helsingin Kalliossa asuva ja työskentelevä taidemaalari ja maalaan pääasiassa suurikokoisia puoliabstrakteja ja eläin-ja lintuaiheisia akryyli- ja öljymaalauksia. Työskentelen tällä hetkellä kokoaikaisesti taiteilijana ja yrittäjänä omassa galleria-studiossani Kaarlenkadulla. Olen aloittanut maalaamisen alunperin surrealistisella sekä esittävällä taiteella, ja abstraktin kauden jälkeen halusin yhdistää elementtejä molemmista. Tällä tavoin syntyi omanlaiseni abstraktia ja figuratiivista yhdistelevä kädenjälki.
Lue lisää

74. Milja Ahola - Grafiikanpaja Talli

Suvilahdenkatu 7, Helsinki
Tänä vuonna teokseni aiheet pohjautuvat kasveihin. Työskentelytekniikkani ovat vaihdelleet, mukana on sekä perinteistä metalligrafiikkaa että valokuvapohjaista polymeerigrafiikkaa sekä niiden yhdistämistämistä.
Lue lisää

74. Sanna Sipi - Grafiikanpaja Talli ry

Suvilahdenkatu 7, Helsinki
Olen koulutukseltani taiteen maisteri (TaiK). Teen taidetta monella eri tekniikalla - maalaan, piirrän, teen taidegrafiikkaa ja valokuvaan. Grafiikanpaja Tallilla työskentelen ensisijaisesti syväpainografiikan ja monotypian menetelmin. Teosteni pääosissa ovat useimmiten eläimet eri ympäristöissä. Olen kiinnostunut töissäni luonnonelementtien pelkistämisestä ja rytmisestä tyylittelystä, yllätyksellisistä asetelmista ja absurdeista tunnelmista.
Lue lisää

74. Tiina Eräpuu - Grafiikanpaja Talli

Suvilahdenkatu 7, Helsinki
Olen helsinkiläinen kuvittaja ja graafikko. 1993 alkaen olen perehtynyt metalligrafiikan perinteisiin sekä uudempiin menetelmiin. Minulle on ominaista yhdistää eri menetelmiä ja vedostaa eri kokoisia kuvan osia, joista lopullinen teos koostuu. Myös erilaisten värivariaatioiden kokeilu samoista elementeistä ovat osa halutun tunnelman luomista. Lisäksi minua kiehtoo kolmiulotteisen kirjan eri ilmenemismuotojen kehittely osana teosta. Yhdistän usein grafiikkaa kollaasimaisesti toteutettuihin taiteilijakirjoihin käyttäen monenlaisia papereita, vedoksia ja muita materiaaleja.
Lue lisää

75. Rose-Mari Torpo - Huudon työhuoneyhteisö

Panimokatu 1, 2 krs, Helsinki
Rose-Mari Torpo on Helsingissä asuva kuvataiteilija ja taidemaalari. Maalauksen ohella Torpo tehnyt väriin pohjautuvia maalausinstallaatioita. ValmistuttuaanVapaasta taidekoulusta 2003 hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla. Torpon viimeisimmät yksityisnäyttelyt olivat 2021 tm•galleriassa Helsingissä ja 2023 Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella. Vuosina 2018-21 hänen teoksiaan on ollut esillä mm. Taidemaalariliiton juhlanäyttelyssä Lahden taidemuseossa, Suomen Madridin-Instituutissa, Galleria Kosmisessa Helsingissä, Galleria 5:ssä Oulussa, Mark Rothko Art Centerin museossa Latviassa. Vuonna 2016 hän täydensi opintojaan Turun Taideakatemiassa, Kuvataiteilija AMK.
Lue lisää

76. Jan Konsin - Fiskehamnens serigrafiverkstad

Gamla Vintergatan 9, Helsingfors
Kalasataman Seripaja on kaikille avoin, vuonna 2016 perustettu serigrafiaan keskittynyt työtila Helsingin Kalasatamassa. Tilan tarkoituksena on mahdollistaa serigrafian tekeminen kaikille halukkaille, kuten taidegraafikoille, sarjakuva- ja julistetaiteilijoille, graafisille suunnittelijoille sekä muille tekniikasta kiinnostuneille. Haluamme tarjota tekijöille ammattimaisen, edullisen ja yhteisöllisen tilan, jossa voidaan tuottaa itse tekemisen lisäksi tekemiseen perustuvaa tietoa, tekemiseen perustuvia yhteisöjä sekä uusia toimintamalleja ei kaupallisen painotoiminnan tekemiseen. Järjestämme tilassa myös kursseja eri tasoisille tekijöille; ensikertalaiset pääsevät tutustumaan tekniikkaan ja tekniikan jo osaavat pääsevät oppimaan lisää.
Lue lisää

77. Jan Neva

Vanha talvitie 9, Helsinki
Olen Suomalainen taidemaalari, joka on erikoistunut virallisiin tilausmuotokuviin. Valmistuttuani Suomen kuvataideakatemiasta kuvataiteenmaisteriksi vuonna 2000 lähdin täydentämään opintojani maailman vanhimpaan yhtäjaksoisesti toimineeseen taideakatemiaan, Pietarin Repin-Instituuttiin. Sain siellä klassisen taidekoulutuksen maalaukseen parhaiden pedagogien ohjauksessa. Sen jälkeen olen toiminut taidemaalarina 20 vuotta tehden lukuisista suomalaisista vaikuttajista muotokuvia. Taiteilijaurani on ollut kansainvälistä ja minut on palkittu pohjoismaisessa muotokuvakilpailussa: ”Portrait Now” The Museum of National History at Frederiksborg Castle.
Lue lisää

78. Anitta Ruotsalainen - Kalasataman Taiteilijatalo

Vanha Talvitie 9, Helsinki
Maalaan ensisijaisesti öljyväreillä kankaalle. Maalausteni aiheet vaihtelevat työhuonetyöskentelystä ulkona tapahtuviin maalaustilanteisiin. Mielenkiintoni kohteita ovat meri, valo, ihminen ja elämisen paikat. Joskus työstän aiheitani myös muilla materiaaleilla esimerkiksi rakentaen esinemaalauksia. Minulla on ollut useita näyttelyitä ja teoksiani on hankittu julkisiin kokoelmiin. Innostun voimakkaasti ja kädenjälkeni on runsasta. Värimaalaukset täyttävät työhuoneeni ja niiden seasta löytyy yllätyksellisiä käänteitä.
Lue lisää

79. Fabu Pires

Uudenmaankatu 23, Helsinki
Fabu Pires (BR/FI) on monialainen taiteilija, joka on syntynyt Taubatéssa, São Paulon osavaltiossa Brasiliassa vuonna 1978. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Fabu Piresin teokset ovat kulttien tai uskonnollisten oppien, filosofioiden, ideologioiden, sosiaalisten järjestelmien tai globalisoituneiden kulttuurielementtien risteymä tai sekoitus. Brasilialaiset juuret, elämä Suomessa. Monien yhteis- ja yksityisnäyttelyiden lisäksi taiteilija tunnetaan myös taiteellisen tutkimuksen panoksestaan, hän työskentelee aktiivisesti vastaanottokeskuksissa, perhekodeissa, maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten parissa Suomessa. Vuonna 2018 hän liittyi Kulttuuriyhdistämö Interkultin hallitukseen, joka järjestää monikulttuurisia taidetapahtumia eri puolilla Suomea.
Lue lisää

80. Studio Mari Blomroos-Heininen

Merimiehenkatu 10, Helsinki
Olen pitkän linjan taiteilija, ja taustallani on myös teatteria, taidehistoriaa ja kaikenlaista luovaa toimintaa. Taide-opintoni alkoivat varsinaisesti 70-luvun alussa Ateneumin iltakoulussa. Matka jatkui polveillen eri alueilla ja palasi takaisin kuvataiteen pariin taidehistorian ja kuvataide-opintojen palauttamana Olen edelleenkin monenlaisessa mukana ja minulla on yli kymmenen vuoden kokemus galleria-ja näyttelykuraattorin tehtävistä. Oma näyttelytoimintani on viimeisten vuosikymmenen ajalta koostunut yksityis-, ryhmä, ja yhteisnäyttelyistä sekä kotimaassa , että maamme rajojen ulkopuolella. Minulla on ollut ilo osallistua lukuisiin näyttelyihin Euroopassa kuin myös useissa muissa maanosissa ja kulttuureissa, mukaanlukien sekä residenssi, että näyttelykokemukset mm. Aasiassa.
Lue lisää

81. Kunsthaus Jägermeister Residency Studio

Pursimiehenkatu 29-31, Helsinki
Kunsthaus Jägermeister on Jägermeisterin rahoittama taidehanke. Kunsthaus Jägermeisterin tavoitteena on tarjota taiteilijoille paikka, jossa he voivat luoda taidetta, solmia yhteyksiä, oppia ammattitaiteilijana toimimisesta ja saada näkyvää asemaa suomalaisessa taide-elämässä. Kunsthaus tarjoaa valitulle taiteilijaryhmälle luovan tilan, huippuluokan taidelaitteita, näkyvyyttä verkostoitumistapahtumien ja medianäkyvyyden kautta sekä tietoa työpajojen ja pääpuhujien kautta. Ryhmämme periaatteena on jakaa ideoita, näkökulmia ja konsepteja, jotta voimme oppia toistensa näkökulmista. Kunsthaus Jägermeisterissa on kyse taiteen luomisesta ilman rajoja. Tämän vuoden Kunsthaus residenssitaitelijat: Monika Eva Hauck (monautomaton) Monika on kanadalais-puolalainen VJ ja uuden median taiteilija, joka asuu Helsingissä. Hän luo surrealistisia ja abstrakteja digitaalisia maisemia live-esityksiä ja interaktiivisia installaatioita varten. Hän suorittaa parhaillaan maisterintutkintoa New Media Designista Aalto-yliopistossa. Monika Eva Hauck (monautomaton) Monika on kanadalais-puolalainen VJ ja Helsingissä asuva uuden median taiteilija, joka luo surrealistisia ja abstrakteja digitaalisia maisemia live-esityksiä ja interaktiivisia installaatioita varten. Valmistuu parhaillaan maisteriksi Aalto-yliopistossa New Media Design -ohjelmasta. linktr.ee/monautomaton Zeynep Kaynar Turkista kotoisin oleva itsenäinen kuvataiteilija, joka asuu Tampereella. Zeynepin puoliabstrakti visuaalinen kieli mukauttaa typografista suunnittelua kuvataidekäytännössään. Hän on suorittanut kasvatustieteen ja kuvataiteen maisterin tutkinnon Turkissa ja opiskellut UCLA:ssa. zeywashere.com Kemê Helsingissä asuva monialainen taiteilija Kemê tutkii muistia, myyttejä ja symboleja valokuvan, kirjonta-alan ja performanssin keinoin. Hänen taiteensa liikkuu henkisen ja alitajunnan alueilla. onehatmanyheads.com Tuiaara Pavlova Vaatesuunnittelija, joka keskittyy upcyclingiin, dekonstruktioon sekä menneisyyden ja tulevaisuuden yhdistämiseen. Tuiaaran työ juhlistaa yksilöllisyyttä ja ajattomia arvoja, ja historia inspiroi häntä luomaan tulevaisuutta. www.instagram.com/tuiaara.makuo Valioart Leikkisistä mustista kissoistaan tunnettu Valioart muuttaa tiloja eloisilla kuvituksillaan. Hänen ainutlaatuinen tyylinsä ja rajaton mielikuvituksensa kiehtovat taiteen ystäviä kaikkialla maailmassa. linktr.ee/valioart Vinski Valos Helsingin ja Berliinin välillä asuva kuvataiteilija ja runoilija. Vinskin teoksiin kuuluu tuftattuja seinävaatteita, maalauksia, 3D-animaatioita ja multimediaperformansseja, jotka ammentavat historiasta ja filosofiasta. www.instagram.com/vinskistudios
Lue lisää

82. Emmi Jormalainen – Harakan saari

Harakan saari, Helsinki
Olen helsinkiläinen kuvittaja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija. Työhuoneellani Harakassa pääset tutustumaan työskentelyyni, piirroksiini sekä kuvittamiini lastenkirjoihin. Esillä on niin tunnetumpia lastenkirjoja kuin pienen painoksen harvinaisuuksia.
Lue lisää

83. Jaana Sarpaniemi

Henry Fords gatan 5 K/ Henry Fordinkatu 5, K-rappu, Helsingfors/Helsinki
Olen valmistunut 2002 Keramiikkakisälliksi Yrkesinstitut Sydvästistä, Tammisaaresta. Mainosgraafikoiden koulusta valmistuin 1982. Kuvantekemisen koulutusta olen jatkuvasti hankkinut useiden eri taideopettajien opastuksessa mm. Aalto-yliopiston avoimessa yliopistossa, Tampereen kesäyliopiston Serlachius-leireillä Mäntässä, Helsingin taiteilijaseuran ja yhdistysten järjestämillä kursseilla. Näen taiteen tekemiseni leikkikenttänä, jossa voin valita kulloiseenkin leikkiin sopivan ilmaisukanavan ja lopputuloksen, maalaamalla tai veistoksilla. Maalatessa teokset saavat yllättää niin minut kuin katsojankin omalla muodollaan, kompostiollaan, kontrastillaan. Veistosten tekeminen on suunnitelmallisempaa, muoto ja materia fysiikan lakeineen asettavat luovuudelle jonkunlaisia reunaehtoja.
Lue lisää

84. Helena Hartman

Säljägargatan 5, Helsingfors
Elämäni taiteilijana on aina koostunut sekä maalaamisesta että muiden inspiroimisesta. Molemmat ovat eläneet rinnakkain. Viime vuosina olen aloittanut maalaamisen täysipäiväisesti, ja se on avannut odottamattomia ovia. Olen syntynyt Ruotsissa, mutta olen asunut suurimman osan elämästäni Suomessa. Minulla on ammattitutkinto Vapaasta taidekoulusta ja taiteen maisterin tutkinto Taideteollisesta korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto). Kuulun Ruotsin taiteilijarekisteriin (kansallinen taiteilijajärjestö) sekä IAA:han ja Turun taiteilijakiltaan. Olen pitänyt erillisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin sekä erilaisiin taiteilijaprojekteihin.
Lue lisää

85. Miira Zukale - Mary a. jalava Studio

Tehtaankatu 40 b 16, Helsinki
Olen Helsinkiläinen tekstiilisuunnittelija ja kuvien tekijä. Työskentelen studiollani suunnitellen kuoseja ja kuvituksia sekä omalle tuotemerkille Mary a. jalava:lle, että muille yhteistyökumppaneille. Mary a. jalava on yhden naisen asustemerkki, joka on tullut tunnetuksi katukuvaa ilahduttavista printtisukkahousuista. Mary a. jalavan tuotteet on käsin painettu silkkipainomenetelmällä. Suunnittelen luonnokset kuoseihini käsin. Tykkään kokeilla erilaisia ​​tekniikoita ja materiaaleja. Erityisesti minua viehättää hidas ja meditatiivinen paperileikkaustekniikka. Inspiroidun kaikesta ympärilläni näkemästä, kuten arkkitehtuurista, kaupunkiluonnosta ja kartoista. Nautin vaeltamisesta kotikaupungissani Helsingissä katsellen ja fiilistellen värejä, taloja ja yksityiskohtia.
Lue lisää

86. Ulla Fogelholm keramikstudio

Storsvängen 15 A, Helsingfors
Olen työskennellyt studiokeraamikkona vuodesta 1972. Pääasiassa valmistan dreijattua keramiikkaa arkikäyttöön. Olen seurannut erilaisia ruoka- ja juomatrendejä ja valmistanut espresso- ja café au lait-kuppeja, pastakulhoja, astioita japanilaiselle ruoalle, bowl-kulhoja, teekulhoja ym. Tänä päivänä dreijaan eniten kuppeja kuumille juomille sekä matcha teekulhoja teekaupoille. Muotoiluni on yksinkertainen ja omilla lasitteillani haluan antaa keraamiikalleni persoonallisen ilmeen. Lasittet ovat saaneet nimejä kuten Bambu, Marmori, Graniitti, Monet, Ahvenruoho sekä Sammal. Vuoden 2022 aikana olin tuottamassa Japanilaisen kulttuurin ystävien Hashi julkaisun nimeltään ”Japanilaisen ja suomalaisen keramiikan luovuuden lähteillä”.
Lue lisää

87. Studio Pia

Särkikuja 3, Helsinki
Olen eläkkeellä oleva dipl. kosm. ja sen ohella kuvataiteilija. Olen maalannut vuodesta 1988 lähtien lähinnä akvarelleja.
Lue lisää

88. Hanna Kallio

Särkiniementie 5 C 21, 3.krs, Helsinki
Hanna Kallio on Helsinkiläinen taiteilija, joka maalaa abstraktit teoksensa akryylimaalia sekä itse marmorijauheesta valmistamaansa tekstuurimassaa käyttäen. Inspiraatiota taiteeseensa hän ammentaa hyvin paljon luonnosta. Erityisesti murretut ja harmoniset sävyt sekä ripaus kullanhohtoa näkyvät taiteilijan tauluissa. Runsas tekstuurin käyttö luo myös teoksiin moniulotteisuutta ja kiehtovia yksityiskohtia.
Lue lisää

89. Anja Siimes - Studio Melko

Melkonkatu 28, D, 4. Kerros , Helsinki, Lauttasaari
Maalaan akryyli- ja öljyväreillä sekä pigmenteillä enimmäkseen kankaalle tai pleksilasille. Pyrin ekspressiivisellä maalaamisella löytämään jotakin uutta, jossa on emotionaalista painoarvoa. Rakastan abstraktia ekspressionismia, joka pyrkii yhdistämään maalauksellisuuden abstraktioon. Hyödynnän maalauksessani sattumia ja spontaania vaistonvaraisuutta, enkä kahlitse työn kulkusuuntaa. Viimeaikaisissa maalauksissani olen antanut elämäni varhaisten vaiheiden kuviteltujen tapahtumien syntyä semioottisessa välitilassa ja nousta kankaalle. Tämä varhainen vuorovaikutus läheisiini voi syntyä myös maalausteni katsojan ja maalarin (itseni) välille.
Lue lisää

89. Martti Siimes - Studio Melko

Melkonkatu 28.D. 4. Kerros, Helsinki
Ole 81 vuotias emerituslääkäri, joka on maalannut yli 40 vuotta öljyväreillä. Pidän voimakkaista väreistä ja enemmän ja enemmän abstraktisista maalauksista
Lue lisää

89. Sirkka Peisa - Studio Melko

Melkonkatu 28 D 4. krs, Helsinki
Suurin osa aikuiselämästäni on ollut muuta kuin maalaamista ja vasta myöhemmällä iällä taiteenteko on täyttänyt päiväni. Maalaan akryylillä ja öljyllä etupäässä abstrakteja maalauksia. Pontimena maalauksiin on jokin aiemmin nähty tai eletty. Töissäni ei välttämättä ole tarinaa tai kertomusta, ne ovat yhden hetken, tunnelman tai näkymän kuvaamista. Tapanani on muuttaa maalausten teko- ja esitystapaa usein. Tutustun mielenkiinnolla uusiin menetelmiin ja tekniikoihin. Suuri joukko taideopettajia on vuosien aikana kehittänyt maalaustaitojani. Olen ollut mukana lukuisissa näyttelyissä.
Lue lisää

89. Tuulevi Sivunen - Studio Melko

Melkonkatu 28 D, Helsinki
Tuulevi Sivunen on nykytaiteilija, joka tunnetaan värikkäistä teoksistaan, jotka hän maalaa akryylimaaleilla. Hänen töistään huokuu värien loisto ja iloisuus, ja ne välittävät voimakkaan positiivisen tunnelman. Sivusen taiteen inspiraationa toimii ympäröivä maailma, tunteet ja elämän ilo. Hän käyttää akryylimaaleja luodakseen voimakkaita kontrasteja ja kerrostettuja pintoja, mikä antaa hänen töilleen syvyyttä ja kiinnostavuutta. Taiteilija ammentaa inspiraatiota ympäröivästä maailmasta ja havainnoistaan. Hän pyrkii välittämään teostensa kautta iloa ja positiivisuutta katsojalle. Sivunen haluaa herättää tunteita ja tuoda esiin elämän kauneuden ja ilon. Yhteenvetona voidaan todeta, että Tuulevi Sivusen taiteessa värit, iloisuus ja elämänilo ovat keskeisessä roolissa. Hänen akryylimaalauks
Lue lisää

90. MarjaLeena Pohjola-Valkola

Heikkiläntie 7 C, Helsinki
Olen taidemaalari, olen toiminut jo 40 vuotta maalauksen parissa pitäen näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Olen valmistunut Suomen Taideakatemian koulusta taidemaalariksi. Maalauksiani löytyy mm. Kansallisgallerian, siis Suomen valtion kokoelmista. Olen kotoisin Keski-Suomesta, Multialta, mutta asunut Espoossa ja Helsingissä opiskeluista lähtien.
Lue lisää

90. Alex Markwith

Heikkiläntie 7C, Helsinki
Alex Markwith on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka taiteessa yhdistyvät abstraktio, kollaasi ja katutaiteen vaikutteet. Nykyisissä teoksissaan hän hybridisoi fyysistä, prosessikeskeistä lähestymistapaa digitaalisten työkalujen ja kuvien kanssa. Toistuviin teemoihin kuuluvat ihmis- ja tekoäly, tietoisuus, loogiset järjestelmät, konfliktit ja valta. Alun perin Yhdysvalloista kotoisin oleva Markwith asui New Yorkissa kymmenen vuotta. Markwith on saanut apurahoja Helsingin kaupungilta ja Taiteen edistämiskeskukselta (Taike). Hän valmistui kuvataiteen kandidaatiksi Rhode Island School of Designista (maalaus, 2011) ja suoritti koulun European Honors Program -ohjelman Roomassa, Italiassa. Hänen töitään on lukuisissa yksityiskokoelmissa ja Museum of Fine Arts Houstonissa.
Lue lisää

91. Aino Keinänen

Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 E-porras, kellarikerros, Helsinki
Aino Keinänen tekee esittävää ihmiskuvausta sekatekniikalla paperille. Hänen näyttelyidensä kantava teema on tasa-arvo jota hän pyrkii edistämään tutkimalla ihmiselle lajityypillisiä asioita. Mm. uskonnollisuus, eläimellisyys, sukupuolen moninaisuus, koskemattomuus ja sen loukkaaminen, maan omistaminen, yhteisöllisyys ja historiankirjoitus ovat olleet projektien lähtökohtina. Monenlaiset eliöt ja luonnonmateriaalit toimivat teoksissa symboleina kaikelle sille mitä ihminen voi olla. Ihmisen kivisen ja kovan ulkokuoren alta puskee esiin herkkyys jonka allegoriana toimii luonto kasvillisuuden sekä erilaisten kukkien, marjojen, hyönteisten ja matelijoiden muodossa.
Lue lisää

91. Anne-Marjo Panu

Tallberginkatu 1C/63, Helsinki 18
Taiteeni on lähinnä ympäristötaidetta.
Lue lisää

91. Carita Savolainen - Kaapelitehdas

TALLBERGINKATU 1 C. 3.krs, HELSINKI
Työskentelyni, pääsiassa maalaus ja piirtäminen, liittyy vahvasti luonnonkokemisen tunteeseen ja ympäristömme tämänhetkiseen tilaan. Teokseni käsittelevät kauneutta ja pelkoa sen häviämisestä. Olemme maisemassa ja olemme itse maisema. Olen työskennellyt maisemamaalausten parissa yli parikymmentä vuotta. Teokseni ovat kehittyneet maiseman kehityksen myötä ja kehityksen jättämät jäljet jättävät myös jälkensä maalauksiini. Osallistun näyttelyihin säännöllisesti Euroopassa ja sen ulkopuolella (Ranska, Belgia, Kiina, Meksiko, Japani …) teoksilla, joissa painottan yhteenkuuluvuutta luontoon eri visuaalisin keinoin. Teoksiani on useissa julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa Suomessa ja ulkomailla.
Lue lisää

91. Johanna Louhi - ARTiTEKTUR

Tallbergsgatan 1, Kabelfabriken - Kaapelitehdas
“If the housing space is the body,  and the furniture were clothes –  Art is like the jewellery,  and the perfume of a Room.”  Nykytaiteilija, jolla arkkitehdin maisterin tutkinto Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Vartuin Saksassa, pensseli kädessä isäni maalaustelineen vieressä. Ateljeemme Kaapelitehtaalla on toiminut kodin jatkeena ProKaapelista saakka. Asuttiin Kiinassa 3v, siitä lähtien keskityn taiteeseen täyspäiväisesti. Myynti: Kotisivun + SoMen kautta & yhteistyöt sisustusarkkitehtien kanssa. Teoksiani on yksityiskokoelmissa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. - Taide ei ainoastaan kehystä yksilöllisyyttä, vaan muuttaa tilan tunnelman hyvästä mahtavaksi. Ymmärrän tilaa ja taidetta ja kuinka ne täydellisesti yhdistettynä luovat uniikin kokonaisuuden.
Lue lisää

91. Katy Hertell - Kabelfabriken

Tallbergsgatan , Helsingfors
Katy Hertell on työskennellyt freelance-taiteilijana 1990-luvun alusta lähtien. "Kokeilin ensin puuta, kiveä ja siporexia, mutta päädyin lopulta keramiikkaan ja olen siitä lähtien ollut uskollinen tälle kiehtovalle materiaalille."
Lue lisää

91. Maaria Märkälä - Kaapelitehdas

Tallberginkatu 1, Helsinki
Ilmaisuni on abstraktia tai puoliabstraktia. Vahvat värit ovat paksusti levitetty kankaalle. Minulle maalaaminen on tapa elää ja käsitellä asioita. Prosessi on avoin ja suunnittelematon, epäonnistuminenkin on mahdollisuus. Työhuoneellani on syytä varoa märkää maalia. Taidelehden päätoimittaja Pessi Raution sanoin: ”Märkälä haluaa maalata, rakentaa päällimmäiseksi esiin hyvän, prosessin on päädyttävä johonkin toiveikkaaseen, happea täynnä olevaan, elämäntunteiseen, valonomaiseen, ehkä jopa siihen kauniiseen." "Märkälälle maailmassa on kohteita, hyviä kohteita, joita kerta kaikkiaan on syytä kuvata maalaten, jo senkin takia, että niistä tulee niin hyviä maalauksia" koko teksti www.maariamarkala.com
Lue lisää

91. Marina Zitting - Kabelfabriken

Tallbergsgatan 1 C, Helsingfors
Maalaan öljyllä ja vesiväreillä, piirrän hiilellä ja pastelleilla värikkäitä sisäisiä maisemia.
Lue lisää

91. Michael Rahikainen - Kabelfabriken

Tallbergsgatan 1 c !7, Helsingfors 18
Olen kuvataiteiden maisteri, valmistunut Suomen kuvataideakatemiasta. Olen tehnyt maalauksia, grafiikkaa ja ympäristötaidetta vuodesta 1988
Lue lisää

91. Paula Pitkänen - Kaapelitehdas

Tallberginkatu 1 , Helsinki
Taide on minulle elämäntapa ja sielun koti. Erilaiset tekniikat ja struktuurit kiinnostavat minua ja maalaan mm. pleksille ja käytän erilaisia kierrätysmateriaaleja teoksissani. Tekemistäni ohjaa intuition ja tietoisuuden yhteistyö. Taide puhuttelee minua, nostaa esiin aiheita alitajunnasta, lehtien palstoilta, ihmisten huulilta, katseista, eleistä, omien lasten elämästä, universumin ulottuvuuksista, sekoittaen kaiken ja lopulta muodostaen jonkinlaista tasapainoa ja rauhaa. Teosteni aiheita ovat mm. henkiset arvot, hyvinvointi, henkinen kasvu, naiseus, mieheys, äitiys, herkkyys, luonto ja universaalius. Usein aiheet tulevat näkyviksi ihmiskasvoissa. Niiden ilmeet kertovat asioita, joita joskus on vaikea sanoittaa.
Lue lisää

91. Saara Kivimäki - Bumsu Ceramics

Tallberginkatu 1 / Tallbergsgatan 1, Helsinki / Helsingfors
Bumsu Ceramics suunnittelee ja valmistaa käsityönä astioita, kodin keramiikkaa ja veistoksellisia maljakoita. Tervetuloa!
Lue lisää

91. Sari-Aino Tolonen - Kaapelitehdas Ateljee Aapeli

Kaapeliaukio 1, Helsinki
Olen Sari-Aino Tolonen, helsinkiläinen encaustic-taiteilija. Tutustuin 2010-luvulla encaustic artiin (mehiläisvahataide), joka teki minuun suuren vaikutuksen. Löysin Espanjasta opettajan, taiteilija Belén Millánin, joka opetti minulle perinteisen encaustic-maalaustekniikan. Jo koulutuksen aikana huomasin, että tekniikka antaa erinomaiset mahdollisuudet ilmentää taidetta, koska se soveltuu niin esittävään kuin abstraktiin taiteeseen. Maalaustekniikka mahdollistaa erilaisten pintarakenteiden työstämisen. Sen lisäksi voin maalata ohuita valovoimaisia kerroksia tai useita erivärisiä vahakerroksia päällekkäin, jonka jälkeen voin kaivaa alemmista kerroksista värejä esiin. Tekniikka mahdollistaakin valtaisan määrän eri vaihtoehtoja.
Lue lisää

92. Anna-Leena Kinnunen

Lapinlahdenpolku 8 H, Helsinki
Maalaan pääasiassa öljyllä, mutta työskentelen myös muiden materiaalien parissa.
Lue lisää

93. Nina Tuovinen

Arkadiankatu 31, Helsinki
Nina Tuovinen on taidemaalari, joka on keskittynyt hevostaiteeseen. Nina käyttää teoksissaan eri tekniikoita, mutta pääosin hän maalaa öljyväreillä ja musteella. Nina on maalannut myös julkista taidetta; muraaleja ja sähkökaappeja.
Lue lisää

94. Elli Maanpää

Mechelininkatu 13 LH2, Helsinki
Elli Maanpää (s. 1985 Turku) on kuvataiteilija, joka on valmistunut Aalto-yliopiston taiteen laitokselta ja Turun Taideakatemiasta. Hän on pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Yksityisnäyttelyitä on ollut muun muassa B-galleriassa, Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa ja P-galleriassa. Hänen teoksiaan on muun muassa SataSairaalan, Lohjan Museon ja Postimuseon kokoelmissa.
Lue lisää

95. Studio Nina Ekström

Mechelingatan 42, Helsingfors
Hevoset ovat aina edustaneet minulle elämäntapaa, siksi minulle on luontaista että taiteessani ilmennän kokemuksiani ja tunteitani vahvasti erilaisin ilmaisuin, useimmiten hevosten muodossa. Minua kiehtoo tämän eläimen viisaus, rauha, primitiivinen voima ja vapaus.   Genetiikaltaan hevonen on saaliseläin, ja reaktioiltaan nopea. Viisas villi katse, liike ja tuulen heittämät jouhet Laitumen rauha kesäyönä. Haluan tavoittaa teoksiini juuri sen mikä näissä ominaisuuksissa on merkityksellistä ja tärkeää. Hevoseni ovat sielukkaita. Työskentelytapani on spontaani ja intensiivinen, kädenjäljen ollessa samanaikaisesti voimakas ja herkkä. Materiaalini ovat eri maalaustekniikat ja veistokseni ovat keramiikkaa tai pronssia.   
Lue lisää

96. Aaron Hermunen - Meilahden Tilajakamo

Tukholmankatu 10, Helsinki
Olen väriä rakastava kuvataiteilija, taidemaalari ja kuvanveistäjä. Maalaan yleensä abstrakteja ja puoliabtrakteja maisemia. Viimeaikoina olen tehnyt pieniä puuveistoksia, kuten majoja ja hedelmiä. Teosten keskiössä on usein väri, huumori, luonto ja sanoilla leikittely.
Lue lisää

96. Heidi Linsén

Tukholmankatu 10, Helsinki
Heidi Linsén on helsinkiläinen tekstiilitaiteilija, joka käsittelee arjen ristiriitaisuuksia ja yhteiskunnallisia epäkohtia tuftatuilla teoksillaan.
Lue lisää

96. Noora Nouku - Meilahden Tilajakamo

Tukholmankatu 10, Helsinki
Olen Noora Nouku, 48-vuotias päätoiminen kuvataiteilija ja työskentelen uudessa Meilahden Tilajakamossa sijaitsevassa ateljeessa. Taiteellisessa työssäni yhdistän eri ammattieni graafisen suunnittelun, käsityöteollisuuden ja maalaustaiteen elementtejä. Olen viimeisimmissä yksityisnäyttelyissäni (2022, 2023) tutkinut maalaustaiteeni rajoja ja kehittänyt niitä kolmiulotteisempaan suuntaan. Ensimmäiset taideopintoni suoritin Yhdysvalloissa vuonna 1998, ja Vapaasta Taidekoulusta valmistuttuani vuonna 2018 aloitin laajentamaan visuaalista ilmaisuani. Taiteellinen sielunmaisemani on sekoitus Kainuun eräluontoa ja suurkaupungin syrjäkujia.
Lue lisää

97. Heidi Rosenström - Studio Nybacka

Hindersnäsvägen 6 B 4, Helsinki
Olen Helsingissä ja Nauvossa toimiva keraamikko, ja teen suurimman osan töistäni dreijaten. Tavoitteenani on suunnitella ja valmistaa ainutlaatuisia esineitä, jotka levittävät iloa, kestävät aikaa ja jatkavat viehätystään myös vuosien jälkeen. Tervetuloa tutustumaan viehättävään Studio Nybackaan Vähä-Meilahdessa!
Lue lisää

97. Johanna Falck - Studio Nybacka

Hindernäsvägen 6 B4, 00330 Helsingfors
Olen munkkiniemeläinen keraamikko, joka syttyy kauniista arkisista asioista ja saven loputtomista mahdollisuuksista. Pidän siitä, että rouheana pidetty materiaali voi muotoutua myös joksikin siroksi ja hauraaksi. Haluan, että töistäni välittyy tekemisen ilo ja arkinen estetiikka. Käytän erilaisia tekniikoita käsinrakentamisesta dreijaamiseen ja valamiseen. Teen sekä käyttö- että taide-esineitä. Järjestämme Studiollamme myös keramiikkakursseja. Töitäni on esillä Gumbostrand Konst & Form -gallerian myymälässä.
Lue lisää

98. Julia Aminoff-Tatsis - Leera

Koroisvägen 4 C, Helsinki
Luon uniikkia keraamisia esineitä. Dreijaan muun muassa kynttilänjalat ja työskentelen mielelläni myös valusaven kanssa. Tyyli on muodoltaan ja väriltään yksinkertainen.
Lue lisää

98. Maria Sundell - Leera

Koroisvägen 4 C, Helsingfors
Olen osa keramiikkapaja Leeran työyhteisöä. Kurssien lisäksi teen ruukkuja, maljakoita ja kuppeja pääasiassa nipistely- sekä makkaratekniikalla.
Lue lisää

98. Noora Lohi - Leera

Koroisvägen 4 C, Helsinki
Valmistan uniikkia keramikkaa kivitavarasta, muun muuassa lampunjalkoja, jakkaroita ja veistoksia. Teen myös lävistettyjä pannunalusia ja kulhoja.
Lue lisää

99. Aino Huhtaniemi - Keramiikkapaja Fem

Raisiontie 5, Helsinki
Olen helsinkiläinen kuvataiteilija, työskentelen kuvituksen, valokuvan ja keramiikan parissa. Valmistuin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2011. Kuvitustöissäni kuvaan pieniä ohikiitäviä hetkiä kaupungista ja luonnosta. Koirani kanssa päämäärättömästi kuljeskelu, niin lähimetsissä kuin Helsingin värikkäissä kortteleissa on oleellinen osa luovaa prosessiani.
Lue lisää

99. Marja Salerto - Keramiikkapaja Fem

Raisiontie 5, Helsinki
Olen aiempien pedagogisten ja kuvataidekasvattajan opintojen lisäksi kouluttautunut keramiikan artesaaniksi. Teen keramiikkaa yhdessä kollegoideni kanssa pienessä keramiikkapajassa Ruskeasuolla, Helsingissä. Teen pääasiassa käyttöesineitä levy- ja valutekniikalla ja koriste-esineitä raku-tekniikalla. Tekemiseni taustalla on kiinnostus selkeään muotokieleen. Luonnon inspiraatio vaikuttaa vahvasti materiaalien ja koristelutekniikoiden valinnassa.
Lue lisää

99. Saga Vuorisalo - Keramiikkapaja Fem

Raisiontie 5, Helsinki
Moi! Olen helsinkiläinen taiteilija ja keraamikko. Keramiikassa parasta on käsin työskentely, saven tuntu, ja pitkä, kärsivällisyyttä vaativa prosessi. Eri savilaatujen ja lasitteiden luomat mahdollisuudet ovat herkulliset , inspiroivat ja rajattomat. Teen pääasiassa käyttökeramiikkaa eri käsinrakennustekniikoilla, joista suosikkini on nipistely. Haluan tehdä esineitä jotka ovat iloisia, leikkisiä, hassuja, joita on ilo käyttää.
Lue lisää

99. Veera Ala-Vähälä - Keramiikkapaja Fem

Raisontie 5, Helsinki
Olen Veera Ala-Vähälä, helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja keraamisten koirien muotoilija. Olen tehnyt keraamisia koiria ja muita eläimiä vuodesta 2017, ja vuonna 2018 aloin myös jakaa kuvia töistäni Ceramicdoggies-nimiselle instagram-tililleni sekä samaa nimeä kantavalle nettisivulleni. Kuvailisin töitäni pieniksi muotokuvaveistoksiksi eläimistä. Käytän niissä vaihdellen eri korkean polton savia, alilasitevärejä ja eri lasitteita.
Lue lisää

100. Susanna Suikkarin - Grafiikanpaja

Karhusaarenpiha 5, Karhusaari, Espoo
Olen taidegraafikko, teoksissani humoristiset eläimet ja linnut seikkailevat ihmiselämän tuntemuksissa. Luonto on vahvasti läsnä teoksissani. Työhuoneeni sijaitsee Sinebrychoffin idyllisen huvilan pesutuvassa, Hevosmiehen talossa. Työskentelen metalligrafiikan eri menetelmin ja vedostan teokseni itse. Opetan myös metalligrafiikkaa aikuisopistoissa Espoossa ja Vantaalla, sekä pidän lyhytkursseja ympäri Suomea. Olen erikoistunut syövytysmenetelmiin, mm. etsaus-akvatinta-ja pehmeäpohjamenetelmiin vähemmän haitallisin pohjustein. Viime vuoden olen kehittänyt myös "kuppimaakarin" osaamista, Dreijausta. Keramiikka ja Dreijaaminen on ollut suuri kiinnostuksen aihe jo vuosia ja nyt olen sitä päässyt toteuttamaan. Tervetuloa tutustumaan teoksiini ja työhuoneeseeni!
Lue lisää

101. Marja Maljonen

Karhusaarenpiha 5 B , Espoo
Teokseni ovat pääasiassa akryyli-öljy maalauksia kankaalle. Löydän inspiraatioita jokapäiväisestä ympäristöstäni. Minua kiehtovat luonnon yksinkertaiset asiat, muodot ja rytmit ja miten ne päätyvät kankaalle. Nämä hetket siirtyvät kankaalle kulloisenkin mielentilan mukaan. Maalaan työhuoneella ja kesällä usein ulkona.
Lue lisää

102. Nina Sarkima - Karhusaaren taidekekus

Karhusaarenpiha 5, Espoo
Olen työskennellyt Karhusaaren Hevosmiehen talossa vuodesta 2009 alkaen. Paikkana Karhusaari on minulle ihanteellinen työskentely-ympäristö sen autenttisuuden vuoksi on kiehtovaa miten historia ja luonto elää täällä omassa rauhassaan urbaanin ympäristön rinnalla. Maalaustaide on minulle luontevin ilmaisumuoto ja itse maalausprosessi antaa minulle mahdollisuuden päästä kosketuksiin asioiden sisäisen olemuksen kanssa. Maalauksissani tavoittelen herkkyyden ilmaisua olemalla avoin sille mikä aidosti pyrkii esiin. Taiteellisen työskentelyn rinnalla opetan myös taidetta Espoon ja Kauniaisten kuvataidekouluissa.
Lue lisää

102. Mikko Bossa

Westendinkuja 9b, Espoo
Taidemaalari / Lapinlahden taidekoulun rehtori / työpajojen ohjaaja. Tarjoan työhyvinvointia ja strategiaa tukevia taideworkshoppeja yrityksille ja tiimeille. Opetan pidemmälle ehtineitä maalareita. Lisää ajankohtaista tietoa kursseista ja työpajoista: www.lapinlahdentaidekoulu.com Maalaan suureen kokoon kokeellisia ja tilallisia maalauksia. Olen ispiroitunut ekspressiivisestä jäljestä, valoista ja varjoista, syvyysvaikutelmasta, vuorista, ihmismielen, kehon ja luonnon yhteydestä. Aikamme voimistuvasta tarpeesta vahvistaa tätä ikiaikaista yhteyttä. Esikuviani maalarina ovat 1800-luvun norjalainen maalari Peder Balke, amerikkalainen abstrakti värimaalari Helen Frankenthaler, englantilainen minimalisti Sam Lock sekä useita nykymaalareita. Kotisivut: www.mikkobossa.com
Lue lisää

104. Rafael Guerra - Painting Studio

Kääntöpiiri 2C LH5, Espoo
Rafael Guerra on Brasiliassa syntynyt ja Suomessa asuva perinteinen taidemaalari, joka on valmistunut ja ollut opettajana Firenzen taideakatemiassa Italiassa. Guerran työhön vaikuttaa hänen rakkautensa luontoon, tarinoihin ja myytteihin, ja hän tuo fantasia-aspekteja tosielämään. Hän saa inspiraationsa ympäröivästä luonnosta, erityisesti metsäisestä Suomesta. Hänen teoksensa heijastavat tätä intohimoa luonnollisia asioita kohtaan, ja niissä on maalaismaisen, luonnollisen elämän piirteitä, ja eloisat, dramaattiset värit kuvastavat luonnon kauneutta.
Lue lisää

105. Mikaela Wikström - Rosa Villan

Mariavägen 20, Esbo
Maalaukseni ovat yleensä abstrakteja, unenomaisia ja kuplivia seikkailuja. Siellä täällä voi löytää yllättäviä yksityiskohtia, sitruunan, mehiläisen tai kolibrin. Taiteeni syntyy monesti hyvin intuitiivisesti ja tällä hetkellä maalaan mieluiten öljyväreillä. Lämpimästi tervetuloa!
Lue lisää

106. Anne Leppänen - Träskändan Auroratalo

Kuninkaantie 43 A, Espoo
Maalaan öljyväreillä. Maalaukseni ovat selkeitä ja värikkäitä, tavallaan realistisia mutta muodot nököttävät niissä kömpelöinä ja pääosassa on värien leikki. Maalausteni tunnelma on hyväntuulinen ja paras palkintoni on kun teoksen ostaja kertoo sen ilahduttavan häntä. Olen säännöllisesti mukana näyttelyissä, yleensä yhteis- tai ryhmänäyttelyissä. Maalaan myös naivistisia töitä, joissa seikkailevat hassut pyöreät eläinhahmot. Nämä työt ovat olleet esillä mm. Iittalan Naivisteissa, ja kesällä -24 Väinölän kesänäyttelyssä. Teen myös pienimuotoisesti humoristisia kuvitustöitä muutamille asiakkaille.
Lue lisää

106. Gunnar Bauer - Träskändan Auroratalo

Aurorahuset Esbo Art, Kungsvägen 43, Esbo
On kiva maalata. Synnynnäisenä helsinkiläisenä ole ollut kiinnostunut luonnosta ja ulkoilusta. Pienestä lähtien ole piirtänyt. Erityisesti piirustusopettajani Frida Olander ja Anne-Marie 'Matilda' Häyren-Malmström ovat inspiroineet. Eläkeläisenä on ollut aika ja mahdollisuus piirtämiseen ja maalaamiseen. Useimmat motiivit löytyvät lähialueelta tai paikoista joissa aiemmin olen liikkunut. Maalaamisesta on tullut iloinen tapa rentoutua ja keskittyä.
Lue lisää

106. Mai Laitinen - Träskändan Auroratalo

Kuninkaantie 43, A, Espoo
Taidefilosofiani: Rakastan piirtämistä! Mahtuu kahteen sanaan. Ei ehkä koko totuus minun tekemisistäni, mutta sen ydin. Piirtäminen on minulle taiteen tekemiseni lähtökohta. Viivan merkitys on tärkeä. Sen myötä haluan tutkia asioita, tapahtumia ja elämää ympärilläni. Tunnetila on tärkeä ja sen haluan välittää teoksissani. Valon, varjon ja hämärän tutkiminen on innostavaa. Työskentelen monin eri tekniikoin. Teen metalligrafiikkaa, maalaan akvarelli-, öljy- ja akryylivärein. Hiili- ja kuivapastellitöitä syntyy mallimaalauksessa. Olen työskennellyt monia vuosia myös kiinalaisen kalligrafian ja maalausten parissa. Keramiikkateokset syntyvät Nokialle Nanson työpajalla.
Lue lisää

106. Milla Piirainen - Träskändan Auroratalo

Kuninkaantie 43, Espoo
Syntyneenä veden äärellä, taiteilija on löytänyt elämänsä inspiraation meren syvistä, vaihtelevista tunnelmista. Meri, tuo elämän lähde ja voiman perikuva, on hänen taiteensa keskiössä - milloin voimakkaana ja myrskyisenä, milloin rauhoittavana ja lohduttavana. Hänen ekspressiiviset maalauksensa heijastelevat tätä dualismia, kertoen tarinoita meren kohinasta, aaltojen leikistä ja myrskyn edellä vallitsevasta syvästä hiljaisuudesta. Taiteilijan luomistyö on syvästi henkilökohtaista, ammentaen voimaa runoudesta, värien leikistä ja melodioista. Kukkien hento kauneus toimii porttina tunteiden maailmaan, jossa hän löytää eheyttävän voiman ja onnellisuuden. Tämä taiteilija kutsuu meidät matkalle, jossa voimme kokea meren moninaiset kasvot ja löytää yhteyden sen ikuiseen, muuttuvaan kauneuteen.
Lue lisää

106. Oili Elina Jalkanen - Träskändan Auroratalo

Kuninkaantie 43, Aurora-talo, A-porras, Espoo
Olen maalannut 2016 lähtien ja aloitin työväenopiston kursseilla ystävän innostamana. Minua viehättää vapaa abstrakti ilmaisu. Tekeminen ja kokeileminen nopeasti kuivuvilla akryyliväreillä sopii minulle. Vuodesta 2019 lähtien olen osallistunut Lapinlahden Taidekoulun opastukseen Helsingissä ja jatkan siellä. Miten edetä elämässä kun jokin pitää sinua jumissa? - Mielen ja sielun setviminen saa minut laittamaan näitä tuntemuksia paperille, maalauksia, piirroksia ja tekstiä. Setviä omaa mieltä, ja tuoda tuntemukset paperille, väreiksi ja puroiksi.
Lue lisää

106. Paula Jaatinen - Träskändan Auroratalo

Kuninkaantie 43, Espoo
Olen ammatiltani arkkitehti ja toiminut tuossa ammatissa n. 35-40 vuotta. Samaan aikaan olen harrastanut aktiivisesti öljymaalausta ja kouluttautunut taiteilijana lukuisilla ammattitaiteilijoiden kursseilla. Viimeiset 7-8 vuotta olen toiminut päätoimisesti öljymaalarina työhuoneellani ensin Mäkkylän taiteilijatalolla ja nyt Espoon Auroratalossa. Maalaustyylini on vähitellen vuosien varrella muuttunut enenevässä määrin abstraktiksi. Viime aikoina maalaukseni ovat keskittyneet ajan, paikan ja "toisen maailmani", mielen maisemani tutkimiseen. Materiaaleina maalauksissa käytän ölymaalauksen lisäksi akryylipohjustusta.
Lue lisää

106. Pauliina Ruokokoski - Espoo Art

Kuninkaantie 43, Espoo
Olen kuvataideopettaja ja kuvataiteilija Kirkkonummelta. Opetustyön lisäksi teen säännöllisesti omaa taiteellista työtäni. Työhuoneeni sijaitsee Espoo Art taideyhdistyksen tiloissa, taiteilijatalo Aurorassa, Espoossa. Teokseni ovat pääosin esineinstallaatioita ja sekatekniikkatöitä, yhdistelen eri materiaaleja ja tekniikoita. Tapani tutkia ympäristöä on leikkiä sillä. Kerään, ryhmittelen, kokoan ja puran; pienistä yksityiskohdista muodostuu suuria kokonaisuuksia. Taiteen tekeminen merkitsee minulle ympäristön jäsentämistä ja elämän tutkimista. Materiaalit ja esineet muuttavat käyttötarkoitusta ja muotoa, historia sekoittuu nykyhetkeen.
Lue lisää

106. Signhild Kempe-Järvensivu

Kungsvägen 43, ingång A., Esbo
Signhild Kempe-Järvensivu Espoo Olen maalannut koko elämäni. Asun Espoossa, mutta olen Pohjanmaalta kotoisin. Suoritettuani kuvataiteilijan perusopinnot Alfa Artissa olen opiskellut monta vuotta muotokuvamaalausta Alfa Artissa vanhojen mestarien tyylillä. Öljy ja akryyli ovat minulla lähellä sydäntä. Tauluillani on usein yhteys lapsuuteni ja nuoruuteni Pohjanmaahan. Haluan maalata pelkistettyä todellisuutta, jonka voi tunnistaa. Tavoittelen taiteellani sitä, että katsoja voi sukeltaa tauluun ja tuntea, miten sen ilmapiiri vangitsee mukaansa. Kaikkein mieluiten toivoisin katsojan vetävän suunsa hymyyn ja ajattelevan: olipa hauska taulu. Haluan yksinkertaistaa monimutkaista maailmaamme, niin, että katsoja ymmärtää sitä paremmin. Minulla on naivistisia aiheita esim. Pohjanmaalta mm. taloja
Lue lisää

106. Sirkka Laakkonen - Träskändan Auroratalo

Kuninkaantie 43, Espoo
Olen maalannut aina ja olen mielestäni onnekas että saan sitä tehdä. Olen asunut Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa ja tutustunut siellä paikallisiin kuvataiteilijoihin. Suomeen palattuani olen keskittynyt taiteen tekemiseen. Minut luokitellaan ammattitaitelijaksi.
Lue lisää

107. Rauni Koivisto - Kairantaidestudio

Kankurinkatu 4-6 C-talo, Hyvinkää
Toimin vapaana taitelijana ja teen töitä työhuoneellani. Teen kuvataidetta monilla eri tekniikoilla. Tekniikoiden vaihtelu nostaa aiheista esille uusia näkökulmia ja pitävät oman luovuuden liikkeessä. Koulutukseni on kuvataideopettaja. Osallistun vuosittain erilaisiin näyttelyihin.
Lue lisää

108. Akiko Mori Studio

Tehtaankatu 40 A 1, Helsinki
Olen japanilainen keramiikkataiteilija. Valmistan pääasiassa veistoksellisia teoksia, joita voit sisustaa kotonasi. Konseptina on luoda taideteoksia, joita ei esitellä vain galleriassa vaan joista voi tulla koriste-esine missä tahansa.
Lue lisää

109. Tarinakoru

Taipaleentie 244, Nurmijärvi
Työskentelen kultaseppänä Tarinakorussa mieheni kultaseppä Hannu Rantalan kanssa. Suunnittelen koruja asiakkaiden kanssa yhdessä, heidän unelmistaan ja toiveistaan sekä valmistan omia malleja, joiden aiheet nousevat mielikuvista, muistoista, ympärillä eletystä ja koetusta. Tarinat korujen takana ovat suuria ja pieniä. Sanat syntyvät mielessäni korua suunnitellessa, valmistaessa tai niitä kuvatessa. Kultasepäntyö on minulle käsityötä perinteisin menetelmin sekä kynällä luonnostelua. Muoto on liikettä ja pehmeyttä, luovaa energiaa välittävää. Joogavintillä ohjaan kesäkausina Äänimatkarentoutusta erilaisten hoitavien soittimien keinoin. Mm. Gongit, maljat, rumpu, värähtelevät omalla taajuudellaan ja saavat kehon syvärentoutuksen tilaan.
Lue lisää

110. Tobias Feuerbacher - Tulipuro

Kalliolantie 99, Karkkila
Suunnittelustudioni ja verstaani sijaitsevat vanhalla maatilalla Karkkilassa. Maaseutu on ihanteellinen työskentely-ympäristö luovalle työlle. Ympäröivä luonto tarjoaa loputtoman inspiraation lähteen ja rauhan työlle. Mielestäni hyvässä muotoilussa vaikuttavuus syntyy pelkistämisellä ja harkituilla elementeillä. Olen erikoistunut tuotesuunnitteluun ja huonekaluihin. Puu on lempimateriaalini. Minulle on tärkeää suosia kestäviä ratkaisuja projekteissani. Töissäni korostuu tarkkaan harkittu suunnittelu sekä käsityö. Tämän saavuttamiseksi on tärkeää käyttää tuttuja materiaaleja ja tekniikoita uusilla ja luovilla tavoilla. Haluan luoda jotain uutta, pitkäikäistä ja jännittävää. Nautin käsityön, luonnonmateriaalien ja rajattoman mielikuvituksen yhdistämisestä, kun työstän veistoksia.
Lue lisää

111. Sanna Nummi - Studio Lunkki

Valurinkatu 2C, Karkkila
Olen muotoilija ja artesaanikutoja Karkkilasta. Työskentelen yritykseni Studio Lunkin omien tuotteiden suunnittelun ja kuvituksen sekä graafisen suunnittelun parissa. Suunnittelen ja valmistan myös käsityönä kudottuja tekstiilejä. Minua kiehtovat muotoilun ja esineiden meissä herättämät tunteet. Pyrin näkemään esineen ”sielun” sekä uudessa muotoilussa että jo olemassa olevissa esineissä. Nämä hetket, kuten myös muut merkityksellisyyden kokemukset, ovat inspiraationi lähde.
Lue lisää

112. Sari Nikola - Taidepuisto Villa Vanamo

Karhusuonkuja 20, Siuntio
Olen osallistunut useaan kertaan jo aiemmin Konstrundaniin ja töistäni kuvia ja ajatuksiani löytyy reilusti, jos selaa nettiä. Tällä hetkellä Taidepuisto on pääasiallinen näyttelykohde. Jonkin verran teen töitä autotallissani ja kodin yhteydessä on oma ateljee huone omalla sisäänkäynnillä, minne on mahdolisuus tutustua. Olen aiemmin asunut Kirkkonummella, mutta nyt siis Siuntiossa.
Lue lisää

113. Ville Heimala

Evitskogintie 24, Lapinkylä
Olen kuvanveistäjä (TaK) ja biologi FM). Luonto aina ollut minulle hyvin tärkeä, ja se näkyy usein vahvasti teoksissani. Olen myös kiinnostunut luonnonkansojen, erityisesti suomensukuisten kansojen mytologiasta. Minusta kiehtovaa liittää mystisiä elementtejä luonnontieteeseen ja luoda niiden avulla jotakin uutta. Kokoan keramiikkateokseni usein korkokuvista, jotka muotoilen alusta lähtien itse. Veistosten korumainen korkokuvamosaiikkipinta tuo kiinnostavan uuden ulottuvuuden: teosta voi tarkastella etäältä, mutta hahmon koko olemus paljastuu vasta lähemmin tutkiskeltaessa. Työskentelen omassa ateljeessani Kirkkonummella.
Lue lisää

114. Annukka Mikkola

Kiseleffin puistotie , OITBACKA
Olen kiinnostunut taiteen, käsityön ja teollisen tuotteen rinnastamisesta ja niiden välisestä vuoropuhelusta. Inspiroidun uuden ja vanhan, rikkinäisen ja ehjän rinnastamisesta, myös aineettomassa mielessä. Ehkä siksi työskentelen samanaikaisesti erilaisissa taidepainotteisissa projekteissa. Taide ja muotoilu ruokkivat toisiaan: taide vapauttaa, muotoilussa kiinnostaa tiukemmat rajat. Taiteen kokonaisvaltainen ymmärtäminen, sekä oman taidekielen tunnistaminen ja haastaminen inspiroivat.
Lue lisää

114. Karoliina Tuovinen - Keramiikkapaja

Kiseleffin puistotie 49, Kirkkonummi
Keramiikkapajani sijaitsee inspiroivassa miljöössä Oitbackan kartanon vanhassa navetassa. Samoissa tiloissa työskentelee myös taiteilijoita. Keramiikantekijänä intohimoni ovat patinoituneet ja monikerroksiset pinnat ripauksella antiikkista koristeellisuutta. Työssäni nautin kuitenkin monenlaisien tyylien ja tekniikoiden tutkimisesta. Opetan keramiikkaa työväenopistoissa ja pidän kursseja myös omalla pajallani. Täältä löydät persoonallisia ruukkuja ja käyttökeramiikkaa sekä inspiroivia keramiikkakursseja.
Lue lisää

114. Maria Junes - Oitbacka gårdens konstutrumme

Kiseleffin puistotie 49, Oitbacka
Nimeni on Maria Junes. Olen kuvataiteilija ja rakentavan vuorovaikutuksen valmentaja. Erityisenä innostuksen kohteenani ovat lyhytkestoisten taiteen työpajakurssien ohjaaminen ja valmentaminen taiteen tekemisessä liikkeelle lähtemiseen ihan matalalla kynnykselläkin. Työskentelen kuvaamataidon opettajan sijaisena Kirkkonummen kuvataidekoululla sekä kuvataideohjaajana Espoon lasten kulttuurikeskus Aurorassa Omassa taiteessani tällä hetkellä minua puhuttelee juuri nyt rauha-teema. Ihan omia rauha-aiheisia taidenäyttelyitä on tähän mennessä kolme: "Lasten rauha", Tuomivaara, Vantaa 6/2023 "Rauhan tuoja?", Galleria Betoni, Espoo 10/2023 "Rauhan rajalla", Åström ägendom taidetupa, Tornio 4/2024 Mottoni on: "Taide tekee hyvää!".
Lue lisää

115. Tatu Vuorio

Suokallionrinne 27a, Jorvas
Olen Kirkkonummelainen kuvanveistäjä. Representoin luonnon ilmiöitä sekä luontokokemusta, en imitoiden näkemääni, vaan yrittämällä ymmärtää ja tavoittaa luonnon luomisen prosessia, niin kuin luonto luo. Havaitsen ja inspiroidun, tallennan mieleen havaintoja ilmiöistä kokemuksina. Mieli alkaa ratkaista nähtyä taiteen välityksellä, valittuja materiaaleja käyttämällä sekä työvälineiden mahdollisuuksia soveltamalla. Intuitiivisen ja ekspressionistisen prosessin myötä valmistuvat teokset ohjaavat tekemistä ja muodostuvat näin osaksi luonnon abstraktia maailmaa.
Lue lisää

116. Meri Kukkavaara – Kirkkonummen Taidemökki

Pappilantie 1 b, Kirkkonummi
Olen saanut klassisen maalauskoulutuksen Italian renessanssipääkaupungissa Firenzessä. Viime aikoina olen tutkinut paljon taiteen symboliikkaa, ja uusimmissa maalauksissani nousevat pääosiin hieman tuntemattomammat symbolit, jotka luovat omia kokonaisuuksiaan puiden muodossa. Mitä löytyy esimerkiksi Vapauden ja voiman puun oksilta? Tai Rakkauden ja rohkeuden puusta? Mielestäni kuvat ja symbolit ruokkivat ajatuksia, ja ajatukset johtavat tekoihin. Tämä mielessäni olen halunnut luoda maalauksia jotka vahvistavat symboleillaan ja energiallaan tiettyjä ominaisuuksia meissä.
Lue lisää

117. Age-Elisa Riekkinen

Sokerimestarintie 8, Kantvik
Olen kirkkonummelainen ammattikuvataiteilija. Työhuoneeni sijaitsee Kirkkonummella, merellisessä pikkukylässä Kantvikissa, omakotitalon alakerrassa. Olen valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1998 pääaineena taidemaalaus. Ateljeessani on esillä näyttelykokonaisuus akvarellimaalauksista, öljyvärimaalauksista sekä grafiikkavedoksista. Lisäksi myynnissä on taidekäsityötä - koruja, persoonallisia onnittelukortteja, paperikukkia yms. Yhdistävänä tekijänä on tänä vuonna kukka.
Lue lisää

118. Arja Kärkkäinen - Studio Tuulhattu

Tuulhattu 25, Mustio
Olen Helsingissä asuva ja Karjalohjalla työskentelevä kuvataiteilija. Vuonna 2023 perustamani työhuone Studio Tuulhattu sijaitsee Karjalohjan ja Mustion rajalla. Työskentelen monialaisesti erilaisten kuvanveiston materiaalien, mutta toisinaan myös videotaiteen parissa. Työni ovat gallerioissa esitettäviä näyttelykokonaisuuksia tai julkisen taiteen tilaustöitä. Viime vuosina betoni ja kuvakudokset ovat olleet pääasiallisia materiaalejani. Työni kuvaavat yhteiskunnallisia teemoja usein mustan huumorin kautta. Olen aiemmalta koulutukseltani Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut vaatesuunnittelija, mutta toiminut ammatinvaihdon jälkeen vuodesta 2015 vapaana taiteilijana. Olen valmistunut Kuvataideakatemian kuvanveiston osastolta sekä kouluttautunut julkisen taiteen erikoisasiantuntijaksi.
Lue lisää

119. Deborah Klochko - Hub Feenix

Högbenintie 30, Raasepori
Kirjailijana, museonjohtajana/kuraattorina ja kuvataiteilijana koko urani on omistettu valokuvataiteelle. Kuraattorina olen tarkastellut, järjestänyt ja käsitellyt valokuvaa sen keksimisestä nykyteoksiin. Hyvän kuraattorin prosessi on samansuuntainen kuin taiteen tekemisen luova prosessi. Kuratointi on pohjimmiltaan sitä, että otetaan muiden ihmisten valokuvia, olivatpa ne 1800- tai 1900-luvun valokuvia, ja tulkitaan niitä uudelleen katsojalle. Sama lähestymistapa on keskeinen nykyisessä sarjassani. Kuvat ovat yhdistelmä vintage-kuvia ja omia valokuviani.
Lue lisää

119. Hanna Holma - Hub Feenix

Högbenintie 30, Meltola
Olen taidegraafikko ja kuvittaja. Asun osittain Helsingissä mutta suurimmaksi osaksi Hub Feenixissä, jossa minulla on myös työhuone. Teen monotypioita, uniikkeja värikkäitä grafiikanvedoksia, joiden koko vaihtelee noin 10x10cm ja 160x240cm välillä. Kun tajuan, kuinka suuri lahja elämä on, silmieni eteen purjehtii usein kuva. Ne teoksistani, jotka ovat minulle merkityksellisempiä, pohjautuvat tällaisiin kiitollisuuden hetkiin.
Lue lisää

119. Isa Findeisen - Hub Feenix

Högbenintie 30, Raasepori
Olen monialainen taiteilija, olen saksalaista ja italialaista alkuperää. Yleiseen työhöni kuuluu keramiikkaa, käsityötä, koruja, veistoksia, sekatekniikkaa, installaatioita, piirustuksia ja kuvituksia jne. Tällä hetkellä tutkin taiteen ja muotoilun välistä rajaa. Vuodesta 2021 lähtien olen alkanut työskennellä enemmän keramiikan parissa ja tutkia tätä ihanaa orgaanista savimateriaalia. Yleisesti ottaen: Nykyään suurimmat inspiraationi työhöni tulevat luonnosta, joka ympäröi minua hetken aikaa. Löydän inspiraatiota myös omasta elämästäni, ja päiväkirjan tavoin yritän tallentaa päivittäiset kokemukseni ja sisällyttää ne töihini.
Lue lisää

119. Kansainvälinen taiteilijaresidenssi - Hub Feenix

Högbenintie 30, Meltola
Hub Feenix on Meltolan historialliseen keuhkoparantolaan vuonna 2020 perustettu raikas ja innostava taiteen ja hyvinvoinnin keskus. Vuonna 2023 Hub Feenixissä alkoi taiteilijaresidenssitoiminta, ja ensimmäisenä vuonna saimme 19 vierailevaa taiteilijaa 10 eri maasta: USA:sta, Saksasta, Etelä-Koreasta, Kanadasta, Englannista, Irlannista, Sloveniasta, Hollannista, Israelista ja Australiasta. Konstrundan-viikonloppuna syyskuun 2024 residenssitaiteilijat avaavat työhuoneidensa ovet, näyttävät teoksiaan ja kertovat työskentelystään. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan heihin!
Lue lisää

119. Mari Leskinen - Hub Feenix

Högbenintie 30, Meltola
Hei, olen Mari Leskinen, 51 vuotias kuvataiteen maisteri ja taidemaalari. Valmistuin Kuvataideakatemiasta v.2000. Asuin ja tein maalaus taidetta Helsingissä 20 vuotta. Nyt asun neljättä vuotta tapahtumakeskus Hub Feenixissä Raaseporissa, missä minulla on myös työhuone. Rakastan edelleen maalaamista ja päivittäinen hiljentyminen on minulle hyvin merkityksellistä.
Lue lisää

119. Naakai Addy - daughter of nai

Högbensvägen 30, Meltola
Olen ghanalais-amerikkalainen kirjailija ja monialainen taiteilija. Minulla on akateeminen koulutus luovassa kirjoittamisessa ja esittävissä taiteissa, ja olen itseoppinut kuvataiteilija. Käytännössäni tarina ohjaa taiteellisten välineiden valintaa. Viimeaikaisiin projekteihini on kuulunut tekstipohjaisia digitaalisia ja fyysisiä kollaasitöitä, joissa olen tutkinut parantumiseen, ruumiilliseen autonomiaan, neurodiversiteettiin, naisellisiin arkkityyppeihin ja itsensä vapauttamiseen liittyviä teemoja.
Lue lisää

119. Rasmus Lindberg - Hub Feenix

Högbensvägen 30, Raseborg
Olen aina ollut intohimoinen taiteeseen ja rakastan tutkia erilaisia ilmaisumuotoja. Maalaus, taidegrafiikka, installaatiotaide ja kuvanveisto ovat olleet osa matkaani, mutta nyt keskityn pastellitekniikkaan, jota todella rakastan sen pehmeän tunnun ja hienovaraisen vivahteen vuoksi. Nautin myös hitsauskokeiluista ja metallin mahdollisuuksista taiteellisena välineenä. Uusien tekniikoiden ja ilmaisujen tutkiminen antaa minulle luovaa potkua, ja odotan innolla taiteellisen matkani jatkumista.
Lue lisää

119. Sharon Bishop - Hub Feenix

Hogbenintie 30, Raasepori
Olen kuvataiteilija Bristol.U.K:sta. Tavoitteeni on luoda jatkuva teoskokonaisuus, joka liittyy maisemaamme ja maisemakysymyksiin. ympäristövahinkoihin, jotka johtuvat jatkuvasta kiinteistöjen kehittämisestä ja villieläinten elinympäristön menetyksestä. Kuvani pyörivät luontomaailman ympärillä kaupunkimaisemassa, luoden hybridejä, jotka ovat eläin- ja arkkitehtuuripiirroksia, vedoksia ja sekatekniikkateoksia. Vaikka töideni lähtökohtana ovat aina piirustukseni, minulla on monialainen lähestymistapa kuvien tekemiseen. Sisällytän piirustuksen, grafiikan, valokuvan ja maalauksen elementtejä luodakseni kollaasi painetulle pinnalle. Lopputuloksena on palapelin kaltainen kertomus, joka käsittelee sosiaalisiin ja ympäristöön liittyviin kysymyksiin.
Lue lisää

120. Anna Vasko - Aurinkokehrä Studio

Kroggårdintie 27, Karjaa
Olen luonnonväriaineisiin erikoistunut tekstiilisuunnittelija.Valmistan uudessa Karjaalla sijaitsevassa värjäämössäni kotimaisesta villasta värjättävää Aurinkokehrä -lankamallistoa, Tarjoan siellä myös kursseja, työpajoja sekä ryhmävierailuja. Suunnittelijana ja värjärinä palvelen muita suunnittelijoita ja tuottajia, kehittelen työmenetelmiä sekä valmistan taidetekstiilejä. Olen toiminut ammattioppilaitoksessa tekstiilialan opettajana, ja opetan nyt kursseja myös ulkomailla.
Lue lisää

121. Viktor Khachtchanski - Unspoken Prophecy by Victor X

Teerikuja 3 B 18 , Karjaa
Viktor "X" Khachtchanski on suorittanut graafisen suunnittelun diplomin ja äänitekniikan maisterin tutkinnon. Työskennellessään kokopäiväisesti insinöörinä hän oli myös graafinen suunnittelija jazzklubilla 80- ja 90-luvuilla. Viktor on asunut Suomessa vuodesta 2000. Hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä Suomessa (mm. Kirkkonummi, Turku, Helsinki, Karjaa ja Kotka). Viktor on Helsinki International Artists’ Associationin (HIAA) ja Tammisaaren Konstföreningin jäsen. Hän on osallistunut yli 20 ryhmänäyttelyyn eri puolilla Suomea, Venäjää ja Espanjaa viimeisen viidentoista vuoden aikana. Viktorin taiteellista tyyliä voisi luonnehtia musiikkivaikutteiseksi abstraktionismiksi yhdistettynä surrealistiseen ulkonäköön.
Lue lisää

122. Daniel Enckell - Studio Daniel Enckell

Hamnvägen 14, Skuru
Asuu ja työskentelee Raaseporissa
Lue lisää

123. Mia Lehtinen

Valssaamontie 30, Åminnefors
Maalaan öljyväreillä pääasiassa kankaalle. Eksressiivisellä otteella, värit pääosassa.
Lue lisää

124. Micce Göran Ingelin - Atelje Näktergal

näktergalsgränd13, Ekenäs
Teokseni ovat pääasiassa öljyä/temperaa kankaalle. Löydän inspiraatiota ympärilläni olevasta jokapäiväisestä ympäristöstä. Minua kiehtovat luonnon yksinkertaiset aiheet ja sen valaistus sekä se, kuinka tämä sitten voi muuttua, kun se päätyy kankaalle. Tämä hetki suodattuu kankaalleni väreiksi, mikä voidaan kokea rauhallisena tai täydellisenä kaaoksena. Maalaan studiossani, mutta myös ulkona kaupunkiympäristössä tai luonnossa. ​
Lue lisää

125. Kevin Stewart

Ruusutie 22, Tammisaari
Vuodesta 1989 lähtien olen kehittynyt puhtaasta filmikuvauksesta kohti nykyistä työtäni, joka on digitaalista. Kuvailen nykyistä kehoani CO-LOGIC PHOTOGRAPHY:ksi. Vaikka maalaan ja käytän usein muita elementtejä, viimeinen vaihe on valokuva.
Lue lisää

127. Alexandra Wiss - Studio Wiss

Fågelsången 1, -1, Ekenäs
Teen pääasiassa käyttökeramiikkaa kivitavarasavesta ja dreijaan lähes kaiken tekemäni. Löysin keramiikan jo lapsena ja olen siitä lähtien luonut savesta. Tukholmassa asuessani kiinnostukseni dreijaamiseen lähti liikkeelle ja haave omasta työpajasta kasvoi hiljalleen. Viime vuonna jätin suurkaupungin ja pankkityöni ja muutin perheeni kanssa Tammisaareen, jossa avasin oman työpajan samassa tilassa, jossa kävin lapsena keramiikkatunneilla. Päätoimisen keraamikon työn ohella opiskelen keramiikan artesaaniksi Axxellissa. Keramiikkaani voi kuvailla pelkistetyksi, hieman leikkisäksi ja yksinkertaisissa geometrisissa kuvioissa ja muodoissa. Inspiroidun pienistä arjen hetkistä, joissa mukava kuppi, joka tuntuu hyvältä kädessä, voi saada kahvin maistumaan paremmalta.
Lue lisää

127. Maria Meller - Knipnäs hyvän olon keskus

Fågelsången 1, Ekenäs
Olen koristemaalari, restaurointimestari ja taiteilija. Restaurointikohteet ovat useimmiten vanhat interiöörit. Valmistan ja suunnittelen tilauksesta koristemaalauksia tai käsinmaalattuja boordeja yhteistyössä asiakkaan kanssa. Kuvataiteessa käytän mielelläni helppoja ja yksinkertaisia materiaaleja koristemaalauksen vastapainoksi. Pyrin luomaan erillisen valovoiman ja syvyyden kuviini aiheesta riippumatta. Yritän myös jättää katsojan mielikuvitukselle tilaa.
Lue lisää

128. Catarina Johansson-Katyayani

Järnvägsgatan 4, Ekenäs
Nimeni on Catarina Johansson, taiteilijana Katyayani ja olen syntynyt vuonna 1977 Suomessa. Työskentelen kuvataiteen ja musiikin parissa. Taide kaikissa muodoissaan on ollut osa elämääni pienestä pitäen. Kynä kädessäni ja paperinpala pöydällä saavat minut luomaan jotain spontaania. Tykkään tehdä yhteistyötä muiden taiteilijoiden kanssa. Tanssitaiteilija Susanne Montag-Wärnå on usean vuoden ajan tehnyt tanssitulkintaa sävellyksiini ja kuvataiteeseeni. Ensimmäiset maalaukseni olivat esillä kotikaupungissani Turussa 1990-luvulla. Minulle huumori on tärkeää. Kun elämä voi tuntua vaikealta, on hyvä nähdä komedian pilkahdus arjessa. Toivon voivani taiteeni kautta koskettaa yleisöä. Luoda kokemus kaikille aisteille.
Lue lisää

129. Henry Kämi - Kronomagasinet

Ystadsgatan 0, Ekenäs
Olen Tammisaaressa asuva 36 vuotias kirvesmies ja taiteilija.Teen maalauksia installaatiota sekä veistoksia.
Lue lisää

130. Minna Fabricius - Studio 7

Gustav Wasagatan 7, raseborg
Olen piirtänyt ja maalannut niin kauan kuin muistan. Kävin muutaman vuoden iltakouluja ja kesäkursseja. 2020 vuokrasin ensimmäisen työhuoneeni ja siitä alkoi kokopäiväinen maalaaminen. Nyt olen jumissa! Maalaan akryyliä, öljyä, akvarellia, mustetta, hiiltä ja erilaisia sekatekniikoita. Kokeilen tekstiilejä ja kudontaa. Joskus suunnittelen, mitä aion maalata päiväksi, mutta kun tulen studiolle, siitä tulee jotain aivan muuta! Maalaan enimmäkseen tunteella. Joko akvarelliväreillä ohuita, herkkiä, lähes läpinäkyviä lintuja tai runsaampia, tummempia sävyjä akryylillä tai öljyllä. On mietiskeleviä naisia tai puoliabstrakteja maisemia.
Lue lisää

130. Olena Råstedt - Studio 7

Kustaa Vaasan katu 7, Tammisaari
Olen itseoppinut, monipuolinen abstrakti taitelija. Teen abstraktia taidetta akryyliväreillä kankaalle. Käytän paljon luonnonsävyjä ja struktuuripasta. Olen harrastanut taidetta koko ikäni, mutta maalaaminen astui vahvasti elämääni vuonna 2019. Taulujen maalaamisen lisäksi nautin erilaisista käsitöistä. Koristelen mm. puisia korvakoruja, jotka maalaan akryyliväreillä.
Lue lisää

130. Yvonne Holmström - Studio 7

Gustav Wasagatan 7, Ekenäs
Nimeni on Yvonne Holmström. Viisi vuotta sitten sain mahdollisuuden aloittaa maalaminen uudestaan. Minulle esiteltiin abstraktia taidetta, rakastuin heti tähän taidemuotoon. Se on niin vapauttavaa ja kiinnostavaa, ainoastaan oma mielikuvitus on rajoitteena. Nykyisin teen melkein vaan abstrakti maalauksia. Saan inspiraatiota ympäristöstä, vanhoista puuseinistä, krakeloidusta betonista, ruostuneestä terästä ja luonnon heijastuksista. Maalauksissa käytän canvas, recycled canvas, mdf-levyjä. Haluan että maalaukseni on jännittäviä ja täynnä pieniä yllätyksiä. Sen takia miksaan sementtiä, struktuuripastaa, puupaloja, pahvia, paperia luodakaseen pieniä 3D effektejä. Teen myös naturalistisia akvarellejä. Studiossa saatavana julisteita alkuperäisistä akvarelli- ja abstrakteista maalauksistani.
Lue lisää

131. Susanna Kankare - Skogshyddan AIR

Skogbyntie 103, Skogby
Lue lisää

132. Hilkka Alatalo

Skogbyn sahatie 12 Lustigkulla, Skogby
Minulle maalaaminen on parasta aikaa - kun pääsen flow-tilaan -huippua. Pääasiassa maalaan öljyväreillä minulle öljyväri antaa aikaa viipyillä, miettiä, kokeilla. Aiheita löydän luonnosta, ympäristöstä, ihmisistä sekä muista elävistä olennoista. Erilaiset värikokeilutkin ovat todella kiinnostavia, näin käsittelen erilaisia tunnetiloja. Maalaukseni ovat usein pastellisävyisiä, välillä tarvitsen vahvempia värejä, poltettua okraa, punaista, maavärejä.. kokeilen myös erilaisia lisämateriaaleja, pigmenttejä, savijauhetta mm sekoitan ne öljymaaliin, saan struktuureja töihini. Nimien antaminen töille on melko vaikeaa, en haluaisi ohjata katsojaa, jokainen voisi nähdä maalaukseni omien tuntojensa ja tulkintojensa mukaan. Kesäisin työskentelen ja pidän kotinäyttelyä Skogbyssä.
Lue lisää

133. Oili Ylitalo

Satamakatu 2 (ovi 10), Hanko
Oili Ylitalo itseoppinut, monipuolinen taitelija. Haluan vangita hetken tunnelmia mutta jättää myös mielikuvitukselle sijaa. Kädenjälkeni on aika vapaa ja rouhea. Teoksissani suosin akryyli- ja sekatekniikkaa. Olen Hangon kuvataiteilijoiden jäsen vuodesta 2020 ja yhteisnäyttelyitä pidämme pari kertaa vuodessa.
Lue lisää

134. Larson Österberg - Ateljé Larson Österberg

Hamngatan 2 , Hangö
Larson Österberg on asunnut Hangossa vuodesta 2022. Hänellä on maalannut yli 25 vuotta ja on ja työskentelee aktiivisesti ja pitää näyttelyitä sekä opettaa maalamista. Työhuone on aina avoinna ja sinne voi tulla ihastelemaan merimaisemia tai abstrakteja töitä.
Lue lisää

135. Pirjo Heino

Myllyvuorenpolku 20, Hauho
Kuvataiteilijana, ensimmäiset työni nähtiin Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyssä kun olin17-vuotias. Olen Hämeenlinnan taiteilijaseuran kunniajäsen sekä European Artists Associationin ja Suomen Kuraattorien ry:n jäsen. Teoksiani on esitelty useissa näyttelyssä ja gallerioissa ympäri Eurooppaa sekä USA:ssa, Intiassa, Israelissa, Brasiliassa, Koreassa, Turkissa ja Egyptissä. Kuvataiteen ja näyttelyiden lisäksi teen koruja ja kirjoitan runoja ja rakastan puutarhanhoitoa.
Lue lisää

136. Liisa Turunen

Toivontie 15, Hämeenlinna
Olen hämeenlinnalainen keraamikko. Teen taidekeramiikka ja uniikkia käyttökeramiikkaa, osallistun näyttelyihin ja järjestän opetusta. Osallistun myös tapahtumiin kuten Taiteiden yö ja Kuvataiteen päivä.
Lue lisää

137. Assi Bäcklund - Kolisevan navetta ateljee

Vanha- Härkätie 1159, Hattula
Moi! Olen Assi Bäcklund 33-vuotias kuvanveistäjä, taidemaalari ja keraamikko Hämeestä. Taide on kulkenut mukana pienestä pitäen piirtämisen ja maalaamisen muodossa. Taide minussa heräsi kunnolla 20 vuotiaana kun lähdin opiskelemaan taidetta ja keramiikkaa Tammelan käsi- taideteollisuus oppilaitokseen. Sen jälkeen opiskelin Kankaanpään taidekoulussa. Tällä hetkellä minulla on kesä galleria ja työhuone ystäväni maatilalla. Olet lämpimästi tervetullut moikkaamaan minua ja katsomaan töitäni.
Lue lisää

138. Studio Jari Männistö

Kiusamäentie 1, Renko
Olen Hämeenlinnalainen kuvanveistäjä ja olen kuvanveistäjäliiton jäsen. Työskentelen eri materiaalien kanssa, minulla ei ole materiaalirajoitteita. Päämateriaalit ovat puu, kivi ja erilaiset metallit kuten pronssi sekä ruostumaton teräs. Olen tehnyt useita julkisa veistoksia suomeen ja ulkomaille. Töissäni on monesti mukana huumori vaikka käsittelisin vakavaakin aihetta.
Lue lisää

139. Northernmoolandia

Empunkuja 9, Jokioinen
Viitamäki Jaana taiteiljanimi NorthernMOO (s.1970) Muotoilija artenomi, KTM. Lehmäaiheisia teoksia ja esityksiä,dj-toimintaa, realistista ja naivistista tyyliä. Tekniikkoina mm. enkaustiikka, akvarellimaalaus ja sekatekniikat. Taidekonseptin sisään mahtuu myös Northernmooladia -taiteen tila Jokioisissa, jossa Konstrundanin aikana on esillä ryhmänäyttely. Taidekonsepti Northernmoo.com sai alkunsa vuonna 2014 Ruotsissa maaseudulla. Tuon ideahetken jälkeen olen toteuttanut lehmäaiheista taidetta aktiivisesti. MOO-maailma on kuin rinnakkaistodellisuus, jossa ihmeitä tapahtuu ja kaikki on mahdollista.
Lue lisää

140. Lea Sjöblom - Ateljee Sjöblom

Liedonojantie 11, Vaskio
Nimeni on Lea Sjöblom. Harkitsin vakavasti taiteilijan uraa jo nuorena, osallistuin näyttelyyn Imatralla v78 batiikkityöllä, ja olen kerran hakenut opiskelemaan taidealalle, mutta jäin varasijalle. Lääkäriksi opiskeluun tie aukeni ensi yrittämällä, joten taide jäi aktiiviselle harrastuspohjalle. Olen opiskellut vuosien mittaan monipuolisesti eri taiteen aloja esimerkiksi Helsingin työväenopistossa ja Helsingin taiteilijaseurassa sekä kesäkursseilla Kansanopistoissa. Saloon muutin 2003 jonka jälkeen olen maalannut öljyväreillä itsenäisesti ja opiskellut Salon kansalaisopistossa kuvanveistoa ja keramiikkaa ja sain lukuvuoden 2022-23 yksityisopetusta maalauksessa. Olen osallistunut Lääkäripäivien ja UNIFEMin yhteisnäyttelyihin useita kertoja. Olen pitänyt kaksi yksityisnäyttelyä Salossa.
Lue lisää

140. Oiva Mononen - Ateljee Sjöblom

Liedonojantie 11, Vaskio
Olen perinnepuuseppä, käsityöläinen, hirsikorjaaja ja entisöijä. Töiden ohessa olen tehnyt, ja teen, kuvanveistoa ja öljyvärimaalauksia. Puusta teen tilaustöitä, perinneleluja, vakkoja ja veistoksia ym.
Lue lisää

142. Riitta Kaunisto - Norrgårdin taidetalli

Purunpääntie 263, Dragsfjärd
Vuonna 2019 hankimme kesäkodiksi huonokuntoisen 1800-luvun kantatilan Kemiönsaaresta. Kesällä 2024 tallirakennus remontoitiin ja siihen rakennettiin parvi, joka toimii kesäateljeenani. Pihapiirin vanhat lehtipuut ja sukupolvia palvelleet rakennukset ovat toimineet uusimpien teosteni innoittajina. Olen ihastunut auringon ja tuulen pieksämään puumateriaaliin, hirsiin ja lautoihin, ja pintojen struktuuriin. Työstän teoksia sekatekniikalla, kylmävahaöljytekniikalla ja akryylillä. Vuonna 2019 lähdin uusille urille, opiskelemaan kuvataiteita. Lapin yliopiston avoimet kuvataiteiden perus- ja aineopinnot Kanneljärven Opistossa ja Vapaan Taidekoulun taidemaalarin perusopinnot sekä taidekoulujen kurssit ovat antaneet hyvät valmiudet tekniikoihin ja oman taiteen luomiseen.
Lue lisää

143. Funky Homo sapiens

Leskenkuja 15, Perniö
Muotoilija Saia Ikävalkon luotsaama Funky Homo sapiens on 21-vuotias mikroyritys, joka erikoistuu värikkäisiin ja humoristisiin uniikkiasusteisiin, jotka ovat pääsääntöisesti rakennettu kierrätysmateriaaleista. Funky Homo sapiensin motto on ”Less is Bore”, joka toistuu myös Saian kuvataiteessa, jossa niin ikään leikitellään väreillä, mielikuvilla ja ilmeillä. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia. Taulut ovat pääosin maalattu muotoon leikatulle suomalaiselle koivuvanerille.
Lue lisää

144. Anne Kuntsi

Ylönkyläntie 22 , Perniö
Minulle työskentelyn lähtökohtana ovat hiljaisuus ja läsnäolo sekä oman havainnoinnin ja värien vaikuttavuuden kokemus. Tekeminen ei ole minulle suunniteltu teos, ennalta päätettyyn päämäärään pyrkimistä, vaan luopumista tietämisestä ja osaamisesta sekä avautumista. Tekeminen on myös näkemistä, kuuntelemista ja vuoropuhelua teoksen kanssa, kunnes hahmot ja tarinat alkavat viedä intuitiivisesti abstraktisti ja toisinaan taas esittävästi. Olen myös intohimoinen valokuvaaja. Olen pitänyt yksityisnäyttelyitä yli 20 sekä lukuisia yhteisnäyttelyitä. Olen ollut aktiivinen taiteen hallinnollisissa tehtävissä vuosina 15-21. Teoksiani on lukuisissa yksityisomistuksissa ja firmojen julkisissa tiloissa ja kirjankansi kuvituksissa. Erillaisia taidekusseja olen pitänyt vuodesta 2009.
Lue lisää

145. Jaana Kähönen - DJK Design Jaana Kähönen Gallery

Ruukinrannantie, Mathildedal
Suunnittelen päätyökseni omiin valokuviini pohjautuvia, digitaalisia kuvateoksia ja tekstiilikuoseja. Luonto ja vanhat kaupungit ovat tärkeässä roolissa töissäni, mutta niistä löytyy lähes aina myös jotain unenomaista tai yllätyksellistä. Uniikit kuvateokset painetaan erikoispainantamenetelmällä sametille, mikä tekee niistä eloisan ja aavistuksen kolmiulotteisen näköisiä. Niistä löytyvä, pieni 40-luvun Cessna on signeeraukseni - lentokone, jolla olen itse lentänyt. Työskentelen Mathildedalissa ja Turussa. Töitäni on ollut esillä useissa gallerioissa ja museoissa ja olen saanut kunnian tulla valituksi Turun Yrittäjien Vuoden Hantvärkkäri'ksi 2023. Olen Salon Taiteilijaseuran jäsen (aiempi puheenjohtaja).
Lue lisää

147. Satu-Maaria Mäkipuro

Moisionkatu 17, Salo
Olen salolainen kuvataiteilija, maalaan piirrän ja teen sekatekniikalla kuvia pääasiassa eläimistä.
Lue lisää

148. Sofia Maleike-Ruohola - Kärrin rusthollin galleria

Liipolantie 17, Pertteli
Teen työkseni pääasiassa muotokuvia tilauksesta erilaisin tekniikoin. Perusklassikko on lyijykynällä tehty muotokuva, moderniin kotiin sopii grafiikan menetelmin tehty muotokuva, jota usein työstän erilaisin kynätekniikoin eteenpäin. Toteutin viime vuonna myös öljyvärein muotokuvia enemmän klassisen tradition mukaisesti. Työskentelen myös galleristina omassa galleriassani eli kutsun mukaan näyttelyihin myös muita kuvataiteilijoita usein.
Lue lisää

149. Seppo Lagom -Vanhapappila

Suomusjärventie 266A, Kiikala, Salo
Maalaukseni ovat vuosien saatossa keränneet ympärilleen minun näköisiä ja hyväksymiä vaikutteita luonnosta. Näitä kokemuksia ja havaintoja piirrän näkyviksi luonnoskirjoihin. Nämä kuvat ovat tärkeitä, koska silloin näen sisäiset näkemykseni kuvina ja ne vahvistavat tulkintaani. Pidän luonnossa liikkumisesta, siksi muutimme luonnon helmaan vuosia sitten. Täällä näkee valon ja värien muutokset sekä tähtitaivaan. Luonnoskirjoja aloin käyttämään vuonna 1996 Italian Grassinassa ja tarve on päivittäistä, nämä kertovat minulle paljon sisäisestä mielentilastani.
Lue lisää

150. Anna Korpiaho - Keramiikkastudio Korpiaho Design

Koivulantie 45, PERTTELI (Salo)
Olen salolainen keraamikko ja valokuvaaja. Keramiikkataiteessani naishahmot eri muodoissaan näyttelevät suurta roolia. Piensarjoissa valmistamieni keramiikkatuotteiden saralla keskityn enenevissä määrin eläin- ja luontoaiheisiin. Oman tuotannon ohella ohjaan keramiikkakursseja ja tarjoan yksityisopetusta. Savi on kiehtova materiaali, jonka työstämisessä vain oma mielikuvitus on rajana. Erilaiset savityypit, muovailu-, koristelu- ja polttotekniikat toimivat loputtomina innoituksen lähteinä. Olen valmistunut keramiikka-artesaaniksi Forssan ammatti-instituutista vuonna 2017 ja opiskellut Muurlan Opiston valokuvauslinjalla 2007-2009. Olen Turunmaan Keraamikkojen Killan jäsen. Tuttavallisemmin "Keramiikkakilta" on Turussa ja lähiseuduilla työskentelevien ammattikeraamikkojen yhdistys.
Lue lisää

151. Anne Turkulainen

Kyrönsuontie 244, Pitkäjärvi
Olen somerolainen kädentaitojen ja taideaineiden pedagogi ja kuvataiteilija. Työskentelen vanhan maalaistalon piharakennuksessa. ​Maalausprosessissani tarkastelen historiallisia muistoja, jotka kytkeytyvät luontoon. Teoksissa yhdistyvät nykyisen ja entisen kotiseutuni maisemat: Saimaan saaret sekä somerolaiset pellot ja niiden pientareet. Niin vesistöillä kuin peltojen maa-aineksella on kerrottavanaan tarinansa. Näihin maisemiin linkittyy sukupolvien ajan vahvoja tunnesiteitä – osalle teosten maisemat voivat olla haikea muisto lapsuuden maisemista, osalle ne ovat osa nykyistä elämänvaihetta tai utopiaa.
Lue lisää

152. Iida Ojanperä - BirdWayn Taidetupa

Suurilantie 301, Tarvasjoki
Taiteellisen työskentelyni voi kiteyttää kostealle paperille putoavaan mustepisaraan, jonka säikeet laajenevat hienovaraisesti moneen suuntaan; nuo säikeet voivat ilmetä mustepiirroksina, maalauksina, runoutena, valokuvauksena tai vaikkapa omin jaloin seisovina haltiahahmoina. Tekniikasta riippumatta teoksiani yhdistää sama henki. Teokseni kuljettavat katsojan (ihmis)luonnon ilmiömaailmojen äärelle ja jopa syvemmälle, niiden taakse. Asun ja työskentelen metsien ja peltosaarekkeiden ympäröimässä paikassa, jota yhdessä puolisoni kanssa kutsumme Tulipuuvaltakunnaksi – koti taiteen ja luonnon monimuotoisuudelle! Luonto ja sen tarjoama hiljaisuus ovat minulle tärkeitä taiteen tekemisessä. Jo lapsuusvuodet kotisaarellani Kaskisissa opettivat minua arvostamaan hiljaisuuden merkitystä luomisessa.
Lue lisää

153. Teija Lehto

Ruokolinnantie 244, Preitilä
Olen työskennellyt 26 vuotta kuvataiteilijana. Teen taidegrafiikkaa, pääasiassa monivärisiä reduktiopuupiirroksia. Aiheenani on useimmiten arki ja teokseni ovat asetelmia joissa näkyy likaisia tiskejä, vihannesten kuoria, leipäpusseja ja kermatölkkejä. Lisäksi teen pienikokoista metalligrafiikkaa. Olen osallistunut aktiivisesti näyttelyihin ja lisäksi opetan grafiikkaa aikuisille.
Lue lisää

154. Sinikka Salmi

Kömylänkatu 2 B 6, Kaarina
Väri on tärkeä maalauksissani. Käytän mielelläni puhtaita, kylläisiä öljyvärejä niin esittävissä kuin ei-esittävissä maalauksissani. Olen utelias ja etsin jatkuvasti uutta ; maalauksia ja ideoita syntyy koko ajan . Musiikki johdattaa usein maalusprosessissa.
Lue lisää

155. Arita Mäkelä - Taidepukimo CarniWear

Kärsämäentie 35 B1, Turku
Olen Arita, CarniWearin suunnittelija, taiteilija ja luoja. Olen pitkään työskennellyt graafikkona ja ommellut lähes aina. Pari vuotta sitten aloin pohtia, mitä minusta tulee isona. Ihmiset ympärilläni sanovat, etten vieläkään ole aikuistunut, mutta vihdoin kuitenkin olen oivaltanut, missä intohimoni piilee. Se on puettava taide! Puettavaa taidetta tehdessäni voin yhdistää graafisen suunnittelun ja ompelutaitoni, ja luoda taidettani kuten se mielestäni tulee luoda. Haluan sen muodostuvan erilaisista kankaista ja muista mielenkiintoisista materiaaleista, olevan hieman hassua, hyvin ainutlaatuista ja täynnä kauniita värejä, lisämausteena hippunen 3D:tä! More is more! Kierrätys on minulle myös erittäin tärkeää ja siksi lähes 90 % kaikista käyttämistäni materiaaleista onkin kierrätettyä.
Lue lisää

157. Arja Valkonen-Goldblatt - Galleria Leipomo

Juhannuskatu 10 B, (Leipomo), Turku
Olen edelleen aktiivisesti työskentelevä taiteilijaeläkkeellä oleva 73-vuotias kuvataiteilija. Olen pitkän melkein 50-vuotisen taiteilijaurani aikana tehnyt taidetta mitä moninaisimmilla menetelmillä. Tällä hetkellä työskentelen maalauksen ja keramiikan parissa. Maalaukseni ovat pääosin suurikokoisia öljy/akryylimaalauksia, jotka ovat vuosien mittaan muodostuneet puoliabstrakteisiksi maisemiksi. Niissä toistuvat usein elementit, joita niistä on voinut löytää jo ihan urani alkuajoilta; vesi, vuori, kukat. puut... Maalaan myös jonkin verran pastelli/akvarelliteoksia. Muutin kolme vuotta sitten Turkuun Itä-Suomesta ja löysin täältä ihastuttavan keramiikkaverstaan ja niin vain kävi, että savi vei mukanaan. Keramiikkateoksissani yhdistyy sekä koriste että käyttöesine, usein eläimen hahmossa.
Lue lisää

158. Anu Nurminoro - Turun Tuulenpesä

Rauhankatu 10, Turku
Olen Anu Nurminoro, keraamikko ja työskentelen osuuskunta Turun Tuulenpesässä. Meillä on työryhmä -under construction. Olemme tehneet taideprojekteja keramiikalla ja savirakentamisella. Teemme molemmat myös omia projekteja.
Lue lisää

158. Mari Erävaara - Turun Tuulenpesä

20100, Turku
Olemme  keraamikko Anu Nurminoro ja kuvataiteilija Mari Erävaara ja työskentelemme Osuuskunta Turun Tuulenpesällä. Muodostamme yhdessä työryhmän nimeltään under construction.  Työryhmänä olemme toteuttaneet useita taideprojekteja keramiikasta ja savirakennuksen keinoin. Teemme molemmat myös omia projekteja.
Lue lisää

159. Kristina Isaksson - Taiteen talo

Nunnegatan 4, Åbo
Olen kuvataiteilija ja ennen kaikkea maalari jonka intohimona on maalaus, värit ja visuaalisuus. Jokainen uusi maalaus on minulle sekä seikkailu että haaste.
Lue lisää

159. Minna Maija Lappalainen - Taiteen talo

Nunnankatu 4, Turku
Valmistuin taidemaalariksi, mutta varsinaista maalaria minusta ei kuitenkaan tullut. Intohimoisena piirtäjänä olen kehittänyt itselleni sopivan tekniikan, jossa voin yhdistellä eläväistä viivaa häivähdyksenomaisen läpikuultaviin väripintoihin. Käytän hiili-kuivapastelliteosteni pohjana kapalevylle kiinnitettyä silkinhienoa skissi-paperia, jolle ohuita värikerroksia voi levittää vaikka säämiskällä pyyhkäisten. Teen myös kolmiulotteisia teoksia, yhteisö- ja ympäristötaidetta sekä lavastuksia. Tärkkään, virkkaan ja värkkään itsekseen pystyssä pysyviä vaateparsia, ilmassa leijailevia helmipisaroita ja silkkilangasta kudottuja turvaverkkoja.
Lue lisää

159. Riikka Kupsala – Taiteen talo

Nunnankatu 4, Turku
Olen Turussa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Minulla on Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön työhuone Taiteen talolla. Työskentelen idealähtöisesti tila-aikataiteiden piirissä. Taiteellinen ilmaisuni pohjautuu liikkuvaan kuvaan sekä kuvanveiston ja tekstiilityön menetelmiin. Tutkin taiteellisin keinoin kuluttamista ja sen ekologista ja sosiaalista kestävyyttä lähestyen aihetta henkilökohtaisesta näkökulmasta käsin. Tarkastelin aihetta pukeutumisen viitekehyksessä Kankaan paino -näyttelyissäni, joka oli esillä Helsingissä ja Tampereella vuonna 2023. Jatkan työskentelyä saman teeman parissa syventäen sitä eteenpäin sekä laajentaen aihetta syömisen alueelle. Tämä merkitsee uusien teosten valmistusta ja uusien näyttelyiden suunnittelemista.
Lue lisää

159. Sara Manninen - Turun Taidegraafikoiden grafiikanpaja

Nunnankatu 4, Turku
Olen Sara Manninen, Turussa toimiva taidegraafikko. Valmistuin Turun Taideakatemiasta 2019 ja Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2022 kuvataiteen maisteriksi. Työskentelen valokuvapohjaisten taidegrafiikan tekniikoiden parissa Turun Taidegraafikoiden grafiikanpajalla Taiteen talolla. Olen ollut Turun Taidegraafikoiden jäsen vuodesta 2019 lähtien ja tällä hetkellä toimin yhdistyksen grafiikanpajan pajamestarina.
Lue lisää

159. Tiina Vainio - Taiteen talo

Nunnankatu 4, Turku
Olen kuvataiteilija, taidemaalari ja taidegraafikko ja olen tehnyt myös mm. lavastuksia ja ympäristötaideteoksia. Teosteni aiheet liittyvät usein luontoon ja ihmisen asuinympäristöön tai historiaan ja ajan mittasuhteisiin. Uskon kauneuden ja huumorin voimaan. Niiden avulla vaikeistakin asioista voi puhua tuloksekkaammin. Käytän teoksissani mielelläni yllättäviä materiaaleja ja herkullisia yhdistelmiä. Teoksiani on monissa merkittävissä kokoelmissa (Suomen valtio, KIASMA, Koneen Säätiö, Turun ja Tampereen kaupungit, Turun taidemuseo ym.). Olen tehnyt lukuisia julkisia taideteoksia ja ollut aktiivinen taiteilijajärjestötoiminnassa sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Minulla on laaja kokemus yhteistyöstä eri tahojen kanssa ja toimin mielelläni eri aloja yhdistävissä projekteissa.
Lue lisää

160. Marjo Yli-Antola

Itäinen rantakatu 64 B, Turku
Maalaan öljymaaleilla, akryyleilla ja pastelliliiduilla. Luonnon elementeistä, väreistä, valosta ja varjoista kumpuavia maalauksiani on kuvailtu unenomaisiksi tulkinnoiksi tunteista, olemisesta ja hetkistä elämässä. Valmistuin kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2001, jonka jälkeen olen osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyjä eri puolilla Suomea. Oman kuvataiteilijan työni lisäksi opetan ja ohjaan kuvataidetta ja maalausta erilaisilla kursseilla, mm. kesäisin Ruissalon maalauskursseilla.
Lue lisää

161. Raimo Mattson

Malmgatan 12a A5, ÅBO
Olen lähtöisin Eckeröstä Ahvenanmaalla, mutta olen asunut ja työskennellyt 80-luvulta lähtien kuvataiteilijana ja opettajana Turussa. Alkuperäni kalastajan poikana Ahvenanmaalla ja se, että olen kasvanut maaseudulla, on vääjäämättä vaikuttanut taiteellisen ilmaisuni. Toivon, että maalaukseni välittävät runollista rauhaa, sisäistä tasapainoa, harmoniaa.
Lue lisää

162. Life on a Leaf

Beckholmsvägen 4, Åbo
Lehdenmuotoinen omakotitalo Life on a Leaf (2009) on taiteilija Jan-Erik Anderssonin rajoja ylittävä kokonaistaideteos. Talo on taiteilija- ja tutkijaresidenssi, vierailukohde ja kokouspaikka. Aika ajoin siellä järjestetään myös tapahtumia.
Lue lisää

163. Jill Christiansen - Stentorp fårfarm

Skråbbovägen 222, Kirjala
Suomenlampaan pehmeä, kihara villa ja turkis ovat 37 v inspiraation lähde. Yhteistyössä taitavien neulojien kanssa suunnittelen ja teen villapaitoja, ponchoja, shaaleja omien lampaitten villoista. Malleissani näkyy vaikutteita viikinkiajan ja Kalevalan mytologiasta ja upeasta saaristostamme. Taljoista teemme turkisliivejä, hattuja, loppupaloista laukkuja ja istuinalusia. Pyrin brandilläni luomaan pitkäkestoisia tuotteita, nykyaikaisille käyttäjille, perinteitä vaalien. Olen esitelmöinyt teemalla ”Suomenlammas luovuuden lähteenä ” kotimaassa ja ulkomailla. 2018 minut kutsuttiin Suomenl Lammasjalostusyhdistyksen kunniajäseneksi. 2019 Viking neuleeni sai I Palkinnon sarjassa Käsinkudottu,100% villasta New York Sheep and Wool Festival 2019. Konstrundanin aikana Lammastalossa käsityöni, villapaidat törmäävät AI-taiteeseen. Prof Hannu Toivonen on itse paikalla puhumassa tekoälystä luovassa toiminnassa. Tämän vuoden vieraana on porvoolainen Hannu Toivonen, Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori ja tekoälytutkija. Hän luo surrealistisia teoksia, jotka heijastavat menneitä hetkiä, joista haluaa pitää kiinni. Hän on myös suosittu puhuja ja vastaa mielellään kysymyksiin ymmärrettävästi. Hiljattain ilmestyneessä kirjassaan ”Mitä tekoäly on” Hannu kirjoittaa, että tekoäly on tietokoneohjelma, tekoäly on tutkimusala, tekoäly on unelma ja painajainen, markkinointitermi. Tekoäly on metafori tai satu.
Lue lisää

164. Arja Maarit Puhakka

Skråbbontie 166, Kirjala
Olen Paraisilla asuva kuvataitelija ja kuvanveistäjä. Olen toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 1998 ja myös näyttelytoimintani on ollut säännöllistä jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Valmistuin Kankaantaidekoulusta kuvanveistäjälinjalta vuonna 1998. Lisäkoulutusta olen saanut mm. Tallinnan ja Prahan taideakatemioissa (Fm taidehistoria, Ty 2014). Kuvanveistäjänä teen niin pienimuotoisia veistoksia kuin ympäristötaiteen piiriin kuuluvia teoksia, mutta viime vuosina piirtämisestä yhdistettynä väripintoihin on tullut yhä tärkeämpi osa ilmaisuani. Suomessa pidettyjen lukuisien yksityisnäyttelyiden lisäksi olen osallistunut aktiivisesti yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Teoksiani on mm. Kankaanpään, Loimaan, Paraisten, Pälkäneen ja Tampereen kaupunkien kokoelmissa.
Lue lisää

165. Cornelius Colliander

Skolmästargatan 4 E, PARGAS
Tuotannossani olen keskittynyt kivitavarakeramiikkaan. Poltan työni puupolttoisissa keramiikkauuneissa. Toimin myös opettajana työväenopistossa ja vedän poikkitieeteellistä keramiikkaa ja puupolttoa käsittelevää projektia Åbo Akademin Epäorgaanisen Kemian Laitoksen kanssa. Teen parhaillaan tutkimusta luonnonmateriaalien käyttömahdollisuuksista korkeanpolton keramiikkalasitteissa. Olen myös Turunmaan Keramiikkakillan aktiivinen jäsen. Killan päämäärä on tuoda yhteen alueen keramiikot, edistää keramiikan tunnettavuutta alueellamme ja kehittää jäsentensä ammatillista osaamista.
Lue lisää

166. Johanna Fredenberg - Studio Njut

Hyvilempvägen 113, Pargas
Käsillä tekeminen on parasta, mitä tiedän, ja se, että voin tehdä kauniita asioita eri materiaaleista, tekee minut onnelliseksi. Työskentelen enimmäkseen saven kanssa - sekä käyttöesineitä että veistoksia - ja neulon villasta. Käyttöesineiden osalta teen hyödyllisiä ja käytännöllisiä asioita, jotka ovat myös esteettisesti miellyttäviä, mieluiten sellaisia, joita ei löydy mistä tahansa kaupasta. Kun veistän, veistän enimmäkseen naisia - naisia, jotka etsivät tasapainoa ja merkitystä elämään, aivan kuten minäkin.
Lue lisää

167. Jeanette Söderblom - Designstudio Mint

Mustfinnvägen 636, Pargas
Olen Jeanette, koulutettu muotoilija Yrkeshögskolan Sydväst -koulusta, ja työssäni yrittäjänä suunnittelen ja valmistan erilaisia puutuotteita laserleikkaustekniikalla. Palapelit, avaimenperät ja kirjanmerkit ovat muutamia suosituimmista tuotteistani. Minulle ekologinen kestävyys on erittäin tärkeää, ja se on myös liikeideani ydin - valmistan tuotteita vain kysynnän mukaan. Tämän ansiosta mikään materiaali ei mene hukkaan, eikä luonnon resursseja käytetä tarpeettomasti. Minun verkkokaupan valikoiman lisäksi, valmistan myös tilaustyönä muun muassa puukylttejä ja -tauluja. Yksi tavoitteeni vuodelle 2024 on tehdä saariston upeimmat kyltit!
Lue lisää

168. AARK - Archipelago Art Residency in Korpo

Saaristotie 5891, Korppoo
Kuvataiteilija Renja Leino, AARK residenssin perustaja ja johtaja osallistuu sekä muut residenssissä työskentelevät taiteilijat, jotka ovat tapahtuman aikaan paikalla. Olen kuvataiteilija ja työskentelen maalauksen, videon, installaation sekä valokuvan parissa. Teoksia kokoelmissa mm. Suomen valtio, Valokuvataiteen museo, EMMA, Turun museokeskus sekä Oulun ja Helsingin kaupunki.
Lue lisää

169. Rannveig Steinthórsdóttir - Villa Rannveig

Punttistentie 62, Taivassalo
Olen islantilainen taiteilija ja työskentelen melko paljon kierrätysmateriaalien parissa. Minua kiinnostavat pienet asiat, kuten nukkekodit ja lisäksi sellainen materiaali, jonka ihmiset näkevät tarpeettomaksi.
Lue lisää

170. Merja Ala-Olla - Ateljee galleria Artmerkut

Ihoden Kylätie 70, IHODE
Olen kuvataiteilija, taidegraafikko ja kuvataideopettaja. Teen maalauksia öljy- ja akryyliväreillä, syvä- ja kohopainografiikkaa ja kivitavarasavesta keramiikkaa. Lempiaiheitani ovat auringonlaskut ja -nousut, kuu, kukat, puut ja eläimet. Luonnossa ihmisen on helppo pysähtyä kokemaan ikuisuus ja hiljentyä hetkeksi arjen kiireen keskellä. Saan ideoita töihini matkoilta, retkiltä metsään ja merelle. Ateljee- ja näyttelytilani on Ihodessa yli 100 vuotta vanhassa kivinavetassa.
Lue lisää

171. Ege T Hantverk

Munkviksvägen 17, Brändö, Torsholma
Luonto ja saaristo inspiroivat yksinkertaisuuteen ja kauneuteen. Intohimoni on työskennellä käsilläni ja onnistua prosessissa ideasta tuotteeseen. On kiehtovaa nähdä tuotteen syntyvän kudonnassa, painopöydällä tai kalannahkojen parkitsemisessa. Luonnonmateriaaleista valmistetut kestävät ja kulutusta kestävät tuotteet ilahduttavat asiakasta ja minua. Minun juttuni on tehdä tuotteita, joita voi käyttää joka päivä.
Lue lisää

172. Saijas Läderhantverk

Eckerövägen 730, Eckerö
Olen koulutukseltani autosatulaseppä ja olen työskennellyt ammatin parissa vuodesta 2011, jolloin suoritin kisällitodistuksen. Olen työskennellyt myös Tärnsjö Sadelmakerilla laukkujen valmistuksen ja laukkuprototyyppien parissa. Nykyään asun Ahvenanmaalla, jossa pyöritän yritystäni, ja työskentelen hyvin laajasti sekä ajoneuvojen sisätilojen, huonekalujen, sisustuksen, laukkujen että perinteisen nahkakäsityön parissa ja pidän nahkakäsityökursseja.
Lue lisää

173. Studio Marie Laaksonen

Lugnetvägen 10, Pålsböle
Aloitin urani graafisena suunnittelijana Münchenissä, Saksassa. Työskenneltyäni eri toimistoissa ja kustantamoissa Münchenissä päätin muuttaa takaisin Ahvenanmaalle ja aloin kokeilla eri taidemateriaaleja, pääasiassa klassisia menetelmiä, kuten hiiltä, grafiittikyniä ja vesiväriä. Tällä hetkellä suosikkejani ovat akryylimaali, värikynät ja akvarelli. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut myös digitaalisista tekniikoista. Pidän erittäin tärkeänä tutkimusta ja huolellista valmistelua ennen ensimmäistä siveltimenvetoa kankaalle. Tärkein tyylilajini on hyperrealistinen muoto.
Lue lisää

174. Katja Syrjä - Ålands pappersbruk

Åttbölevägen 466, Pålsböle
Katja Syrjä-Johansson on Ahvenanmaalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka on valmistunut Turun Piirustuskoulusta 1997 ja Kuvataideakatemiasta 2003. Hän käyttää välineinään pääasiassa kivilitografiaa, luonnon väripigmenttejä ja käsintehtyä paperia mutta hyödyntää myös maalausta, ommelta, valokuvaa ja videota. Hän valmistaa itse väripigmentit maasta, mineraaleista, jäkälistä, sienistä, juurista, simpukoista ja kasveista. Yhteistyö biologisten kenttätutkimusasemien ja tutkijoiden kanssa Ahvenanmaalla on Syrjälle merkityksellinen ja ominainen tapa tehdä taidetta. Hänen työskentelytapansa on tutkimuksenkaltaista, aikaperspektiiviltään pitkäkestoista ja lajien suojeluun ja monimuotoisuuden säilyttämiseen osallistuvaa.
Lue lisää

175. Juta Policja - Kulla Konst Studio

Sundsvägen 490, Sund
Olen latvialainen taiteilija, joka on asunut Ahvenanmaalla 8 vuotta. Olen kotoisin taiteilijaperheestä, ja taide on elämäni. Näen tehtävänäni lisätä kauneutta ja harmoniaa maailmassa. Käytän teoksissani omaperäistä maalaustekniikkaa, jossa on tekstuureja ja harmoninen värikirjo. Maalaan maisemia, asetelmia ja figuratiivisia sommitelmia, joilla on henkinen sisältö. Olen asunut meren rannalla suurimman osan elämästäni, ja merellä on suuri merkitys taiteessani.
Lue lisää

176. Mia Englund - Studio

Slottsvägen 134, Kastelholm
Käännän, rullaan ja rakennan savesta. Työskentelen pienessä mittakaavassa ja keskityn usein toiminnallisuuteen ja yksinkertaisuuteen. Minulle on tärkeää työskennellä mahdollisimman ympäristöystävällisesti, ja savessa on upeaa se, että se on puhdas luonnontuote, ja yleensä teen lasitteet itse, jotta tiedän, mitä ne sisältävät.
Lue lisää

177. Bo Torgé - Art Torgé

Jomalagårdsväg 41, Jomala
En central idé för mig är formen, som skall vara en väg till upplevelse för betraktaren som själv skall kunna fylla i med sin fantasi. Jag vill gärna benämna mina målningar som "objekt", då man förknippar målningarna med idén om en form, som kommit till som slutresultat av en inre upplevelse eller en idé. I mina objekt använder jag olika antal former. De representeras i olika långa serier och i ett visst system för varje objekt. Enhetligheten och symmetrin av målningarna tillåter ett växande och ges möjlighet till stor variation. Här finns inga gränser. Geometrin är viktig i mina målningar, men aldrig som ett självändamål, den vill berätta något för oss.
Lue lisää

178. Finos ateljé

Önningebyvägen 457, Mariehamn (postort Mariehamn men ligger i Jomala)
Googleöversättning: Työskentelen pääasiassa akvarellien ja akryylin parissa. Jossain määrin myös lyijylasin suunnittelussa. Luonto ja matkailu ovat tärkeimmät inspiraation lähteeni. En kuvaa, mutta yritän luoda jännittäviä kuvia todellisuuden perusteella.
Lue lisää

179. Fredrik Eriksson

Klövergränd 2, Mariehamn
Olen taiteilija ja käsityöläinen, ja tällä hetkellä työskentelen pääasiassa veistämällä ja veistämällä miekkamaisia esineitä tuoreesta puusta. Lähitaisteluaseiden muotokieli on minulle hyvin kiehtovaa - erityisesti niiden uskomaton laajuus ja monimuotoisuus kaikissa kulttuureissa ja historiallisissa aikakausissa - ja olen kiinnostunut tutkimaan, kuinka paljon tietyn esineen muotoa voi muuttaa ennen kuin se tulkitaan joksikin muuksi.
Lue lisää

179. Monique Lundberg - Kulturfabriken

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Taiteeni käsittelee kaikkea sellaista, mikä kiinnostaa, kiinnostaa ja liikuttaa minua elämässä. Käsityöni perustuu tähän visuaaliseen maailmaan taiteessa, missä tahansa ilmaisumuodossa se luodaankin. Painan kankaalle ja ompelutuotteille ja teen myös veistoksia muun muassa keramiikasta ja tekstiilimateriaaleista. Grafiikka on ilmaisumuoto, joka on aina mukana luovassa prosessissani, ja tykkään työskennellä mustavalkoisena ja samalla rakastan värigrafiikkaa, joten sallin itseni kokeilla ja sekoittaa erilaisia painomenetelmiä. Taidegrafiikan alalla teen tällä hetkellä teoksia, joissa on unenomaisia motiiveja ihmisistä sekä sisä- ja ulkomaisemista. Mustavalkoisten grafiikoiden lisäksi luovassa prosessissani on tällä hetkellä paljon väriä ja kultaa, joissa maalaan erityisistä, ihanista hetkistä
Lue lisää

180. Alejandras Konstcafé

Hamngatan 4, 22100 Mariehamn, Mariehamn
Taiteen maailmassa näen ikuisen matkan oppimista ja eri tekniikoiden tutkimista. Juuri tämä intohimo monimuotoisuuteen ja jatkuva kehittyminen määrittelee minut taiteilijana. Olen monipuolinen taiteilija, joka valikoi eri aloilta parhaiten välittääkseen käsitteen, idean tai tunteen havainnoijalle.
Lue lisää

180. Jonas Wilén

Sjökvarteret, Mariehamn
Olen ollut kokopäiväinen kuvataiteilija 90-luvun alusta lähtien ja osallistunut vuosien varrella lukuisiin näyttelyihin. Työskentelen monilla eri tekniikoilla ja siirryn vapaasta öljyvärimaalauksestani erilaisiin, luonteeltaan vaihteleviin kuvitustehtäviin. Studiossani esittelen öljyvärimaalauksia, akvarelleja, piirustuksia ja veistoksia.
Lue lisää

181. Elisa Matikainen - Kulturfabriken

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Olen asunut Kökarissa Ahvenanmaan ulkosaaristossa vuodesta 2017 lähtien. Luonto on minulle ehtymätön aarreaitta, elämän, ihmeiden ja symboleiden lähde. Ympäristön elementit tallentuvat teoksiini eräänlaisiksi mielenmaisemiksi, joissa ajatukset, tunteet, kokemukset - kaikki mitä universumissani tapahtuu - vaeltaa yhdessä ja yrittää löytää järjestystä, ymmärrystä ja eheyttä.
Lue lisää

181. Hanna Wiik-Rosenqvist - HW TEXTIL

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Olen tekstiilialan käsityöläinen ja suunnittelija, joka kutoo ja tuftaa yritysnimen HW TEXTIL alla. Kestävyys ja ympäristöystävälliset materiaalit ovat tärkeitä, erityisesti kudonnassa. Käytän joko kierrätettyä lankaa tai luonnonmateriaaleja, jotka on tuotettu paikallisesti kestävällä tavalla. Omaperäisyys on tärkeää kudotetuissa tuotteissa, jotka ovat enimmäkseen huiveja, shjaaleja ja erilaisia nauhoja, mutta myös vaatekankaita. Tufttaan mattoja, suurempia seinätekstiilejä, jakkaroita ja penkkejä. Usein tilaustyönä ja mieluiten eri kuoseja ja värejä. Käsin tuftatuissa tekstiileissä on paksu villanukka, jonka ansiosta ne ovat erinomaisia äänenvaimentimia ja sopivat erinomaisesti julkisten tilojen sisustukseen. Olen tehnyt käsintuftattuja seinätekstiilejä Övernäs ja Strandnäs kouluihin.
Lue lisää

181. Peter Lindberg - Kulturfabriken

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Olen työskennellyt puun parissa 26 vuotta. Olen erikoistunut käsintehtyihin puisiin koruihin. Kaikki työ, puun palasesta valmiiksi tuotteeksi, on mun käsityönä tekemää, menetelmin jotka rasittavat ympäristöa mahdollisimman vähän. Materiaalina käytän pääasiassa ahvenanmaalasia puulajela kuten leppää, koivua, katajaa, vaahtera ja hedelmäpuita. Eri puulajeja yhdistelemällä saan aikaan kontrasteja ja eri värivahteita. ”Kaikkein hauskinta on valmistaa jotakin asiakkaan itse tuomasta puunpalasesta”.
Lue lisää

181. Ralph Branders - Kulturfabriken

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Olen kuvataiteilija, joka työskentelee pääasiassa öljyllä ja akryylillä kankaalle, sekä esittäviä että abstrakteja töitä. Tyylini on usein ekspressionistinen, ja maalaan myös muotokuvia.
Lue lisää

181. Ritva Saloranta - KulturFabriken

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Olen työskennellyt eri lasitekniikoiden parissa jo pitkään. Sulatus-, kuparifolio-, mosaiikki-, hiekkapuhallus- ja lasimaalaustekniikat ovat tuttuja ja opetan niitä myös kursseilla. Osallistun vuosittain näyttelyihin niin Ahvenanmaalla kuin mantereellakin.
Lue lisää

181. Ulla Lindberg - Kulturfabriken

Fabriksgatan 4, Mariehamn
Olen erittäin utelias ja innokas kehittämään graafisia tekniikoitani. Nautaan hetkiä taidepajasta ja ei pelkää kokeilla ja testata uudelleen. Käytän useita eri tekniikoita töissäni. Inspiraation töihini saan kaikkialta missä olen, täytyy vain kulkea silmät avoinna. Tule tervehtimään minua! Tänä vuonna minulla on paljon uutisia näytettävänä. Voit tilata muun muassa taidekalenterini vuodelle 2025. Esittele 5 tekniikka grafiikassa akryylimaalauksissa ja sekatekniikassa. Nähdään!
Lue lisää

182. Anna Nilsson Textilkonst

Norragatan 39, lgh 1-2, Mariehamn
Olen tekstiilitaiteilija/käsityöläinen ja työskentelen tekstiilikuvien parissa, jossa vapaa kirjonta saa paljon tilaa eri tekstiilipinnoilla. Olen sävynörtti, joka rakastaa eri sävyjen yhdistelyä kankaissa, villassa, langoissa ja helmissä. Työskentelen usein neulahuovutetuilla pinnoilla pellavakankaalla. Aiheeni ovat yleensä puoliabstrakteja meri/vesi, luonto ja kukat, mutta myös täysin abstrakteja, erityisesti näyttelytöitä esiintyy. Minulla on työpaja SALT konsthantverk, jossa yleensä löydät minut ja tuotteitani, olen yksi kuudesta osaomistajasta, ja olemme kaikki käsityöläisiä, jotka pyörittävät taloa yhdessä.
Lue lisää

183. Studio Kaj Lindström

Västra Esplanadgatan 7, MARIEHAMN
Maalaan pääasiallisesti öljyväritöitä kankaalle. Maalauksillani etsin syvempää ymmärrystä sille miten käsitämme ja hahmotamme meitä ympäröivän maailman todellisuuden.
Lue lisää

184. Kim Janson - Ateljé Feathers of Utsuwa

Ålandsvägen 73 A, Mariehamn
Odotan innolla, että pääset käymään studiossani! Uskon rohkeuteen, vaikka se olisikin pelottavaa. Uskaltaa kuunnella muuttuvia tuulia ja uskaltaa muuttaa elämämme suuntaa, kun aika on oikea. Oltuani yli 20 vuotta kuntosalialalla (mm. suuren koulutuslaitoksen perustajana ja johtajana) ja joogaopettajana, päätin vuosi sitten ottaa askeleen ja alkaa toteuttaa unelmaani. Unelma luoda jotain kaunista. Keramiikka, savi on työkaluni tai kysymys on, olenko ehkä sen työkalu...!?!? Luomisessani liikun hyötykeramiikan ja puhtaan taiteen rajamailla. Tuotan pienessä mittakaavassa. Yksikään esine ei ole täsmälleen samanlainen kuin toinen, mutta tavoitteeni on luoda uniikkeja esineitä, joista jokainen sisältää oman tunnelmansa. Tunteen, joka tekee sinut onnelliseksi, kun pidät sitä käsissäsi.
Lue lisää

185. Majs keramik

Skillnadsgatan 33, Mariehamn
Olen keraamikko, joka valmistaa käyttöesineitä, raku, veistoksia ja taide-esineitä. Materiaalini ovat savi, betoni ja metalli.
Lue lisää

186. The Little BBQ´s Junk Art

Krokviksgränd 2, Mariehamn
.Kuvanveistäjä Teen veistoksia enimmäkseen metalliromusta. Teen enimmäkseen eläimiä ja hyönteisiä, mutta myös joitakin käyttöesineitä.
Lue lisää

187. STUDIO T Barck Tiina

Segelmakargatan 9 B4, Mariehamn
Olen maalaus kuvataiteilija. Maalaus on usein tutkia värejä, muotoja, pintoja - harmonisia kokonaisuuksia.Työskentelen myös grafiikan parissa eri tekniikoilla. Luonto on tärkein inspiraationi: kasvit, kukat, vuoret, kivet,meri , puut, villieläimet, linnut jne. Kauneus on kaikessa.
Lue lisää

189. Klas Gustafsson

Söderhällsvägen 125, Lemböte, Lemland
Koko elämäni ajan olen nauttinut käsilläni työskentelystä ja erilaisista materiaaleista. Varhain piirsin lyijykynällä ja tussilla. Aloitin öljyvärimaalauksen 80-luvulla, sitten pidin pitkän tauon maalaamisessa ja aloitin uudelleen vuonna 2016, kun jäin eläkkeelle. Nyt olen palannut maalaustelineen taakse ja maalaan enimmäkseen akryyli- ja öljyväreillä. Testaan erilaisia materiaaleja, menetelmiä ja lähestymistapoja. Haluan, että teokseni ovat hieman erilaisia. Teen myös veistoksia puisista säleistä. Maalaukseni voivat olla abstrakteja, joissa katsoja voi vapaasti tulkita merkityksen, tai puhtaasti konkreettisia tai naturalistisia.
Lue lisää

190. Håkan Lindberg

Lastklubbsvägen 23 , Mariehamn
Olen rakentanut erilaisia laivamalleja noin 30 vuoden ajan. Oravia, pienveneitä, kaleereita, jahteja, purjeveneitä, purjelaivoja, höyrylaivoja, moottoriveneitä ja lauttoja. Myös majakkamalleja, majakkapaikkoja ja erilaisia puolimalleja. Olen edustettuna Ahvenanmaan merimuseossa, Bomarsundin vierailukeskuksessa, Rödhamnin museossa, Tallinnan merimuseossa, yksityiskokoelmissa Berliinissä, New Yorkissa, Bostonissa, Tukholmassa, Helsingissä ja tietysti Ahvenanmaalla.
Lue lisää

191. Christoffer Relander - Studio Relander

Dalkarbyvägen 6, Mariehamn
Christoffer Relander on suomenruotsalainen valokuvataiteilija, joka asuu Ahvenanmaalla ja jolla on studio Maarianhaminassa. Hän keskittyy surrealistiseen valokuvataiteeseen, jossa keskeisiä teemoja ovat ihmiset, lapsuus ja luonto. Relanderin valokuvataidetta on esitelty useissa yksityisnäyttelyissä ympäri maailmaa.
Lue lisää

192. Tarmo Thorström

Kauppakatu 24, Rauma
Olen raumalainen kuvataiteilija, jonka töissä raumalainen käsityöperinne, pitsinnypläys, yhdistyy nykytaiteeseen. Enimmäkseen työstän teokseni langasta, narusta tai köydestä, mutta työskentelen myös valoa, maalia, puuta ja vaikka mitä muuta käyttäen. Koulutukseltani olen käsityömestari ja käsitöihin erikoistunut luokanopettaja. Elantoni ansaitsen kuitenkin yliopisto-opettajana.
Lue lisää

193. Maija Esko

Lapintie 625 A, Eurajoki
Olen tekstiilitaiteilija ja kuvataideopettaja. Työhuoneeni on metsässä pienen Lutanjärven rannalla Eurajoella. Työskentelen suhteessa ympäristööni; luontoon, ihmisiin ja muihin eläimiin. Työni ovat maalattuja kankaita, punottuja tarinoita, virkattuja kohtaamisia, hetkiä kuvina, varjoja valona ja unohduksia asetelmina. ‘ It’s like hearing the voice of the freezing lake in winter time, feeling the wind in the corners of the old house, listening to the fire in the stove and being aware of the sound of the darkness in the forest.’
Lue lisää

194. Tarja Kyllijoki - Galleria Kaxysi

Maasillantie 29, Kautta
Olen taidegraafikko, myös maalauksia ja keramiikka töitä teen. Sekä taide-ja taitoaineita opetan opistoissa. Kesällä on galleria Kaxysi avoinna.
Lue lisää

195. Anneli Hilli

Pyhän Henrikintie 681 A, Köyliö
Olen Anneli Hilli, kuvataiteilija, taidegraafikko, taidemaalari. Työskentelen talvet Espoossa ja kesät Köyliössä, joka nyttemmin kuuluu Säkylään. Köyliössä työhuoneenani on vuonna 1926 rakenettu Tuohiniemen alakoulu " Tyytyksi " kutsuttu entinen koulu. Työskentelen monella eri tekniikalla mm. maalauksissa käytän akryyliä öljyä temperaa mehiläisvahaa väripigmenttejä. Grafiikassa käytössä on mm. monotypiaa, etsausta, kohopainoa, puupiirrostekniikkaa. Teoksissani on aina kertomus, vaikka työ olisi abstrakti. Värit synnyttävät tunteita ja tarinoita. Tuotannossani keskeisintä on koloristinen väripaletti yhdistettynä muodon rytmiseen kertovuuteen. Kuvakieleni on puoliabstrakti. Minulle tyypillisintä on päästä uuden äärelle, väreissä, muodoissa, havainnoissa.
Lue lisää

196. Anu Ojala-Marano - Ompelu- ja hattustudio

Pitkäjärventie 7, Leineperi
Olen Italiasta oppini saanut teatteripukujen ompelija, joka opiskeli Suomeen takaisin muutettuaan modistiksi, hattujentekijäksi. Erityisesti päähineissä ja hatukkeissa rakastan päästää luovuuden valloilleen erilaisia materiaaleja käyttäen.
Lue lisää

197. Auli Ketola - Punainen Tupa

Itäpitkäkatu 6, Pori
Olen koulutukseltani vaatetusalan artenomi ja puutarhatuotannon puutarhuri. Minulla oli 22v. Atelje Auli-Kristiina niminen käsityöalan yritys. Lopetin yritystoiminnan vuonna 2019 ja aloin "purkamaan" itseäni saveen. Nyt opiskelen Porin taidekoulussa kolmatta vuotta ja mukaan ovat tulleet keramiikan lisäksi maalaus ja piirustus. Tällä hetkellä minulla on ns. etsikkoaika, jossa kokeilen mm. erilaisia kuvallisen ilmaisun keinoja ja tekniikoita.
Lue lisää

198. Tiina Ranta - Savisiipi

Karjasillantie 63, Pori
Minulla on25-vuotinen ura keramiikan tekijänä. Myös opetus tehtävät olleet mukana alusta asti. Käsien kautta muotoutuneet monet eläinhahmot, yksi lempi eläimistä on pitkään ollut pupu. Kuuntelevat korvat, paljon kuunnellut ihmisten tarinoita. Nykyisin, myös käytän saven kanssa eri materiaaleja. Pieniä tarinoita savesta,se on kulkenut mukana alusta asti ja huumori välittyy töistäni.
Lue lisää

199. Kari Kuisma - Portait Studio

Antinkatu 33 A, sisäpiha, PORI
Olen lasitaiteilija, Ornamon, Lasitan ja Porin sekä Viipurin taiteilijaseurojen jäsen. Muotoan lasia leikkaamalla ja kerrostamalla itse kehittelemälläni tekniikalla. Pääasiassa teen veistoksia, mutta myös lyijylasia ja pienimuotoisia Tiffanylasiteoksia. Minulta tilattiin Huipulla- tapahtumaan neljään eri kategoriaan veistokset 20 vuoden ajalle. Huipulla on satakuntalainen urheilun palkitsemistapahtuma, jonka järjestävät paikalliset urheilutoimittajat. Samoin tähän liittyen kolmemetrinen Huipulla- veistos, joka sijaitsee Porissa olevassa Puuvillan kauppakeskuksessa. Viimeisin suuri julkinen teokseni sijaitsee Porissa Vähärauman koulussa, kolme suurta lehtiaiheista lyijylasi-ikkunaa. Viime kesänä olin kutsuttuna taiteilijana Saksassa kansainvälisessä näyttelyssä BETWIXT and BETWEEN.
Lue lisää

199. Raija Kuisma - Portait Studio

Antinkatu 33 A, sisäpiha, Pori
Olen monialainen kuvataiteilija ja tekstiilitaiteilija. Käytän usein kierrätysmateriaaleja teosteni pohjaksi. Nykyisin olen pitkälti siirtynyt digitaalisiin valokuvateoksiin. Vedostutan teokseni lasille, pleksille, vanerille, alumiinille, paperille tai kankaalle. Teokseni ovat aina uniikkeja ja pohjautuvat itse ottamiini valokuviin. Lasin kanssa leikin lasiuunin kanssa, teokseni ovat osin suunnittelun osin sattuman tuotoksia. Viimeisimmät julkiset teokseni olen tehnyt Poriin, uuden Vähärauman koulun lattiaan osaksi lattiapintaa. Teokset ovat 140 cm:n suuruisia lasiympyröitä, joihin painetut valokuvateokset tein yhteistyönä lasten piirroksista sekä omista valokuvistani. Olen Porin ja Viipurin taiteilijaseurojen jäsen. Olen myös Muu ry;n, Ornamon, TEXO:n ja Lasitan jäsen.
Lue lisää

199. Tea Söderlund - Portait Studio

Antinkatu 33 A, Pori
Tea Söderlund on toiminut aktiivisesti kuvataiteilijana ja kulttuurin monityöläisenä. Laaja yhdistystoiminta on tuonut mukanaaan vahvaa osaamista näyttelyiden rakentamisesta ja verkostoitumisesta taiteen kentällä. Häntä kiinnostaa eri taiteen tekemisen tekniikat ja työkalut. Tea Söderlund on vuodesta 2018 toimineen {TES}-mediataideryhmän jäsen. Ryhmän teokset ovat herättäneet laajalti kiinnostusta ja ryhmä on ollut mukana näyttelyissä niin Rauman taidemuseossa kuin Mäntän kuvataideviikoilla. Ryhmän interaktiiviset teokset ja digitaaliset projisoinnit pyrkivät löytämään ja luomaan uusia yhteyksiä ja kytkentöjä digitaalisen ja fyysisen todellisuuden välillä, ja tutkimaan, mitä ne voivat kertoa itsestämme ja ympäristöstämme.
Lue lisää

200. John Rogers - Noormarkun Savipaja

Vanha vaasantie3c, Noormarkku
Töissä ollut savenvalaja vuodesta 1973. Opiskellut Derby College of Artissa. Ammattimainen työ vuosina 1976-1984. Muutti Suomeen 1989 ja jatkoi savityöskentelyä puoliammattimaisesti.
Lue lisää

201. Sirpa Ojala - Galleria Kerimanni

kerimannintie 44, Pomarkku
Olen kuvataiteilija Sirpa Ojala asun ja työskentelen Pomarkussa kodissamme jota Galleria Kerimanniksi on kutsuttu vuodesta 2005. Teen taidetta ammatikseni, pääasiassa akryylimaalauksia mutta myös guassi-ja akvarellimaalauksia sekä keramiikkaa. Pääprojektini on tällähetkellä rug hooking Maisema365 palojen työstäminen. Osallistun yhteisnäyttelyihin ja pidän yksityisnäyttelyitä mahdollisuuksien mukaan.
Lue lisää

202. Pinja Sietiö - Studio PSPS

Kuusikonkatu 2, Kankaanpää
Vastavalmistunut kuvanveistäjä Satakunnan ammattikorkeakoulusta keväällä 2023. Minulle taide on tapa käsitellä ja tuoda esille ajatuksiani, sekä ottaa kantaa ajankohtaisiin ongelmiin. Luonto-teemaiset teokset ovat jotain, jota olen aina tehnyt, sillä saan luonnosta ja sen harmoniasta suurimman osan inspiraatiostani. Olen erityisen kiinnostunut ihmisen ja luonnon välisestä kanssakäymisestä, ja usein käytän teoksissani symboliikkaa. Erityisesti luonnonmateriaalit, kuten puu, kipsi ja savi inspiroivat minua. Usein toteutankin teokseni yhden materiaalin sijaan sekatekniikalla.
Lue lisää

203. Tommi Ketonen - Galleria Tommi Ketonen

Pruukinraitti 15, Urjala
Olen helsinkiläinen lasitaiteilija Tommi Ketonen. Olen erikoistunut uniikkeihin graal-tekniikalla tehtyihin massiivisiin lasiveistoksiin. Suunnittelen ja teen veistosten kaikki työvaiheet itse. Värikylläiset, usein naiskasvoja sisälleen kätkevät veistokset ovat muodoiltaan orgaanisia ja omintakeiselta tyyliltään tunnistettavia. Paksuissa esineissä ja orgaanisissa muodoissa lasin optiikka, lasin sekä valon eläminen on ainutlaatuista herättäen esineiden sisällä olevat kuvat henkiin valaistuksesta ja tarkastelukulmasta riippuen. Kellosepän ammatitaito ja kultasepän taidot näyttäytyvät tiettynä tinkimättömyytenä ja tarkkuutena lasitaiteen tekemisessä. Tatuointiartistin tausta tuo ennakkoluulottomuutta värien käyttöön ja sulan lasimassan käsittelyyn sekä kuva-aiheiden visuaalisuuten.
Lue lisää

204. Johanna Melkas-Herzog

Sammaljoentie 694, Sastamala
Työskenneltyäni Sveitsissä taidehistorian ja kuvataiteen parissa jatkan nyt luomistyötäni kotiseudullani Sastamalassa grafiikan ja paperinteon alalla. Työtilani on auki myös näitä tekniikoita opetteleville. Paperia teen kierrätysmateriaaleista yhdistäen niitä selluloosaan tai kasveihin ja yksinkertaisella tekniikalla syntyneet arkit jatkavat usein elämäänsä grafiikkani tai piirustusteni pohjana tai kollaaseissa. Grafiikassa käytän syväpainomenetelmiä eri tekniikoita yhdistellen. Metalli- tai muovilevyn syövyttäminen tai kaivertaminen antaa vasta pienen aavistuksen siitä, miltä paperiin painettaessa siirtynyt kuva näyttää. Usein uniikkien vedosteni aiheet löytyvät arkipäivän yksityiskohdista ja luonnosta.
Lue lisää

205. Taina Nurmi

Tupurlantie 7 b, Sastamala
Olen valmistunut artesaaniksi v. 2010 ja siitä lähtien ohjannut erilaisia kädentaidon kursseja, esim. keramiikka ja rakukeramiikkakursseja. Mouhijärvellä Tupurlantiellä on savipajan tilat joihin mahtuu reilu 20 kurssilaista. Samassa tilassa on myös suurehko keramiikkamyymälä. Valmistan niin koriste-, kuin käyttökeramiikkaa. Uutuuna ILO-astiasto. Pajalla järjestään Sastamalan opiston kädentaidon kursseja, minun omia esim. Dreijaus-ja rakukursseja sekä tilauskursseja.
Lue lisää

206. Jonna Viljanen

Raatikonkatu 2, Nokia
Ymmärsin, että Peter Panina oleminen ei ole oikea ammatti, joten päätin ryhtyä kuvataiteilijaksi. Teen taidetta, graafista suunnittelua ja kuvitusta, mutta pääasiassa öljyvärimaalauksia. Minulla on ollut etuoikeus olla 35 näyttelyä, vuodesta 2018 lähtien, joista suurin piirtein puolet on ollut kuratoituja yhteisnäyttelyitä.
Lue lisää

207. Laura Koppanen Keramiikkastudio

Tanhuankatu 2, Nokia
Laura Koppanen on tamperelainen muotoilija, joka työskentelee pääasiassa keramiikan ja keramiikkataiteen parissa. Hän on suunnitellut ja valmistanut käsityönä astiastoja useille tamperelaisille ravintoloille. Lisäksi hän valmistaa uniikkeja keramiikkaveistoksia ja -ruukkuja. Keramiikassa Koppasta kiinnostaa vastakohtaisuus: toisaalta työskentelyn lempeys ja maanläheisyys ja toisaalta haasteellisuus ja ehdottomuus, joita keramiikan työstämisessä jatkuvasti kohtaa. Koppanen järjestää myös keramiikkakursseja tiloissaan Nansotalolla.
Lue lisää

207. Sanna Saarreharju - Nansotalo

Tanhuankatu 2, Nokia
Olen Tuusulasta kotoisin oleva kuvataiteilija ja vuodesta 2012 asti olen asunut ja työskennellyt Pirkanmaalla. Työskentelen pääasiassa kuvanveiston parissa, keskittyen tällä hetkellä keramiikkaan. Teoksieni aiheiden keskiössä on kryptiset olennot sekä luonnon pienet kauneudet ja kauheudet.
Lue lisää

207. Sanni Saari - Nansotalo

Tanhuankatu 2, Nokia
Olen kuvataiteilija (s. 1990 Rauma) ja työskentelen valokuvan, videon, valon, installaation, tekstin ja äänen keinoin. Olen valmistunut taiteen maisteriksi (Aalto-yliopisto, 2022) ja kuvataiteilijaksi (TAMK, 2017). Viimeaikaisissa projekteissani olen käsitellyt pölyn materiaalisuutta valokuvan ja kirjoittamisen kautta, paikkasidonnaisuutta mediainstallatioissa ja digitaalisen videokuvan heijastumista.
Lue lisää

208. Ohto Sabel

Lasikaari 10, Pirkkala
Taiteeni ammentaa inspiraatiota klassisista ja nykytaiteen teemoista. Teoksissa yhdistelen ja rakennan narratiivia historian juonteista ja klassisista tarinoista kietouttaen ne nykyisyyden moniin kerroksiin. Taide on minulle matka pohdiskelevaan ekspressiivisuuteen figuraalisen ja abstrahoivan maalausten kautta. Taiteessani maalauseleiden muotokieli pyrkii luomaan kestäviä yhteyksiä ja oivaltavia semioottisia merkityksiä jotka herättävät pohdintoja ja elämyksiä taiteen katsojissa.
Lue lisää

209. Luciana Mariano

Kreetankuja 8 C 16, Pirkkala
Olen syntynyt São Paulossa, Brasiliassa ja varttunut perheessä, jossa on ollut naiiveja kolmannen sukupolven ajan. Piirsin ja maalasin intensiivisesti jo hyvin varhaisesta lapsuudesta, mutta en koskaan ajatellut sen olevan ammatillinen mahdollisuus, itse asiassa kukaan perheessäni ei kannustanut minua siihen suuntaan. 38-vuotiaaksi asti ujostelin Naivismia maalaustaiteena ja tuhosi välittömästi kaiken, minkä tuotin. Hyvin onnistuneen ensimmäisen näyttelyn jälkeen vuonna 2008 päätin uskaltautua taidemaalarin uralle ja sen jälkeen töitäni on ollut esillä monissa maissa ja tärkeissä tapahtumissa. Sain Suomen kansalainen vuonna 2023 ja aloitan nyt uudelleen uransa Suomessa, sekä odotan innolla mahdollisuutta jättää taiteeni perinnöksi tähän maahan, jota rakastan ja voin kutsua kodiksi.
Lue lisää

210. Pia Feinik

Pirkankatu 1, tampere
Olen monitaitoinen ja intensiivinen kuvataiteilija. Asun ja työskentelen Tampereella kauniissa Pyynikin kaupunginosassa. Teoksissani olen moni-ilmeinen, kerroksellinen ja pelkistävä mutta vivahteikas sommittelun mestari.
Lue lisää

211. Toni-Petri Ruotsalainen

Hallituskatu 27, Tampere
Olen Tamperelainen taidemaalari ja graafikko. Olen suorittanut opintoni ensin Italiassa United World College of the Adriaticissa, ja sen jälkeen Lewis & Clark Collegessa Yhdysvalloissa. Ensisijainen tekniikkani on öljyvärimaalaus, missä olen keskittynyt viime aikoina pointillistisiin eläin- ja luontoaiheisiin. Pointillistiset teokset ovat käsin maalattu ilman sabluunoita, käyttäen ainoastaan 5mm lattasivellintä. Yksittäisiä pisteitä voi maalauksessa olla jopa useita kymmeniätuhansia.
Lue lisää

212. Anni Huttu - Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
Olen taidegraafikko, ja työskentelen Ratamon grafiikan pajalla lähinnä kuivaneulan ja puupiirroksen parissa. Teokseni ovat runollisia purkauksia, joiden kautta vapaudun ja kuljen avaraan tilaan. Kuvani ovat tarinallisia ja esittäviä. Usein niissä on ihmis- tai eläinhahmoja omissa koomis-traagillisissa maailmoissaan. Olen mukana myös useissa yhteisprojekteissa, kuten Project Babelissa. Opiskelen kuvataidetta ja taidehistoriaa Lapin ja Jyväskylän yliopistoissa.
Lue lisää

213. Anitta Asunta-Plane

Lietniemen tie 315, Muurame
Rakukeramiikka-tyylini on saanut vaikutteita aluksi 22 vuoden Suomen kulttuuristani, myöhemmin 35 vuoden Ranskassa asumisestani. V. 2018 palasin takaisin Suomeen, mutta Ranska on aina toinen kotimaani: taiteeni ja elämäni ovat värikäs sekoitus Scandinaavisesta ja Latinalaisesta tyylistä. Kivisaven karua, rakupolton musta-valkoista, värikästä, geometrista, kuviollista, reliefiä, röpelöä tai kiiltävää lusteria. Yksityiskohtia, brodeerauksia, kangasmaisia efektejä, joskus myös terra-sigillatan sileää, maustettuna Muuratjärven rautasulfaattisella punasavella. Pohjolan selkeään yksinkertaisuuteen yhdistettynä latinalaista prameilua. Näistä on rakukeramiikka-taidetyöni tehty. Aina uniikki-kappale, seinille, jalustoille, käyttötaiteeksi, silmäniloksi ja sisustukseen.
Lue lisää

214. Panu Koskimies - Savitaivas

Tikkutehtaantie 2, Jyväskylä
Panu Koskimies : kuvanveistäjä ja keramiikkataiteilija joka toimii omalla toiminimellä Pa-Ko Art ja on osakkaana uudessa yrityksessä Savitaivas Oy. Yritys järjestää kursseja keramiikan parissa, mahdollistaa yksittäisille taiteen harrastajille työtilavuokraa sekä myy omia tuotteitaan, astioita, valaisimia ... ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mikko Varvemaa: Sähköasentaja ja keramiikkataiteilija, erikoiskiinnostus dreijaamiseen ja rakupolttotekniikoihin. Toinen osakas Savitaivas Oy:ssä.Yritys järjestää kursseja keramiikan parissa, mahdollistaa yksittäisille taiteen harrastajille työtilavuokraa sekä myy omia tuotteitaan, astioita, valaisimia ... ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Lue lisää

215. Juulia Kääriä

Hovilantie 4, Jyväskylä
Olen visuaalinen moniosaaja ja säveltäjä, koulutukseltani animaatiotaiteilija. Yhdistän usein perinteisiä kuvataiteen tekniikoita ja immersiivistä, interaktiivista teknologiaa. Inspiroidun luonnosta, valosta, tunteista, väreistä, liikkeestä ja vuorovaikutuksen hetkistä — äitiydestä ja karjalaisista juuristani ammentaen. Lempeä, lennokas voima pohjustaa taidettani. Teen musteet ja maalit itse luonnonmateriaaleista. Ateljeessani minulla on rauha ja vapaus kehittää taitojani, syventää suhdettani taiteeseen ja kokeilla uutta, sekä mahdollisuus toimia osana luovaa kollektiivia. Yhteisöllisyys on minulle tärkeää ja pyrkimyksenäni onkin hyödyntää osaamistani sellaisiin tarkoituksiin, jotka palvelevat ihmisiä yksilötasoja laajemmin.
Lue lisää

216. Sari Mansala

Lehtokatu 10, Jyväskylä
Hei, olen taidemaalari Keski-Suomesta. Pidän ulkoilusta, kuten monet näillä seuduilla asuvat. Niinpä teoksiini päätyvätkin maisemat ja niiden yksityiskohdat, ja erityisesti tunteet joita ne herättivät. Kutsun tätä tyyliäni abstraktiksi maisemaksi, koska se sisältää sekä esittäviä että ei-esittäviä komponentteja. Olen myös hyvin mieltynyt tuomaan näkyvää kolmiulotteisuutta maalauksiini, tämä on ominaisuus, jota parhaiten tarkastelee paikan päällä. Ateljee sijaitsee kotonani, tänä vuonna 80 vuotta täyttävän puutalon vanhalla kuistilla.
Lue lisää

217. Kirsi Neuvonen - Pajagalleria

Puutarhakatu 10 B, Jyväskylä
Olen jyväskyläläinen taidegraafikko ja minulla on ollut yleisölle avoin työhuone/Pajagalleria vuodesta 2007. Tänä vuonna Pajagalleria täyttää 17 vuotta ja juhlin niitä Konstrundanin yhteydessä. Pajagalleria on avoinna perjantaisin klo 12-17. Olen valmistunut Lahden Taidekoulusta 1984 ja toiminut siitä lähtien päätoimisena kuvataiteilijana. Käyttämäni tekniikka ollut pääasiassa metalligrafiikka mutta vuodesta 2016 lähtein olen tehnyt uniikkeja monotypioita. Pidän näyttelyitä ympäri Suomen ja tänä vuonna niitä on Helsingissä, Sastamalassa, Mikkelissä ja Turussa. Minut tunnetaan erityisesti värillisen metalligrafiikan kehittäjänä ja puku-aiheisista teoksista. Puvut kuuluvat lapsuuteeni sillä äitini oli ompelija. Olen tehnyt ensimmäisen puku teoksen 1987 ja sain niistä Valtion palkinnon.
Lue lisää

218. Anu Rinkinen

Kilpisenkatu 9, Jyväskylä
Olen Jyväskyläläinen tekstiilitaiteilija. Piirrän ja maalaan uniikkeja tekstiilejä kotiin ja lahjoiksi. Naivistiset eläinhahmot ja kukka-aiheet vuorottelevat tekstiileissä, joita kutsun arkitaiteeksi.
Lue lisää

219. Päivi Hintsanen

Keskustie 21 LH 2 (katutaso), Jyväskylä
Olen päätoiminen kuvataiteilija. Työni taiteen parissa syntyy tekemisen tarpeesta. Ideoita kuviin ja tarinoihin vain tulee päähäni, ja toteutan niitä eri muodoisaan: kuvina, tekstinä, installaatioina. Tekniseltä kannalta työskentelyssäni on tärkeintä itse kehittämieni kokeellisten tekniikoiden kanssa työskentely. Sisällölliseltä kannalta tärkeä linja teoksilleni on niiden teemallisuus. Lähdeaineiston tutkiminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä visuaalisen taiteen tekemisen kanssa.
Lue lisää

220. Milla Kyllönen – Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
Tutustuin taidegrafiikkaan ensimmäisen kerran yli 20 vuotta sitten tuotemuotoilun opintoihin kuuluneen grafiikan kurssin myötä. Se tuntui heti omalta tekniikalta, sen käsityöläisyys ja työnjälki kiehtoi! Jatkoin taidegrafiikan opiskelua kansalaisopistossa missä päin Suomea aina satuinkin asumaan. Nyt olen työskennellyt muutaman vuoden omatoimisesti Ratamolla. Teen enimmäkseen etsausta, akvatintaa ja fotoetsausta. Pidän myös valokuvaamisesta ja kun pääsin fotoetsauksen maailmaan, aloin yhdistellä töihini myös valokuvia. Kuvaan töissäni pieniä arkisia hetkiä, ne ovat kuin tiivistyksiä kokonaisuudesta. Innostun vuodenajoista, varjoista ja valosta sekä linjoista, olivatpa ne sitten arkkitehtuurissa, luonnossa tai vaikkapa voimalinjoissa. Teen myös syanotypiaa.
Lue lisää

220. Naoji Ishiyama - Grafiikka ja valokuvakeskus Ratamo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
Olen japanilainen taidegraafikko. Sain maisterintutkinnon vuonna 1991 Aichin prefektuurin kuvataideyliopistosta Japanissa ja aloitin urani ammattimaisena taidegrafiikan tekijänä. Olen asunut ja työskennellyt Jyväskylässä vuodesta 2003. Työpaikkani on omassa ateljeessani sekä Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamon grafiikan ateljeessa. Näinä vuosina olen kehittänyt kuivapainomenetelmää laajentaakseni teosteni ilmaisumahdollisuuksia.
Lue lisää

220. Tuula Haverinen - Grafiikka-ja valokuvakeskus Ratamo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä
Työskentelen grafiikan pajalla ja luovan valokuvakeskuksen puolella. Kiinnostukseni kohteena erityisesti valotustekniikat, mm polymeerigravyyri,cyanotypia, pinhole, solarigrfia, silvergelatin.Useimmissa tekniikoissa tarvittavan digitaalisen negatiivin valmistan itse.Joten myös kuvankäsittely ja digitaalisen tulostamisen opettelu on tullut välttämättömäksi.Myös perinteisempiä grafiikan menentelmiä kokeilen välillä mm vesiväripuupiirrosta.
Lue lisää

221. Asta Huutonen

Kivääritehtaankatu 6, Jyväskylä
Olen suomalaisamerikkalainen taiteilija, vuodesta 2020 olen työskennellyt Jyväskylässä. Tällä hetkellä työskentelen Tourulan kuvataiteilijoiden kanssa. Vuonna 2014 väittelin taiteen tohtoriksi, aiheesta Art and the Unconscious. A Semiotic Case Study of the Painting Process. Luotan intuitioon ja valintoihin irtaantua tutusta. Maalaamistani voisi verrata jazz-muusikon improvisointiin. Meditaatio on myös osa maalaamistani. Tyhjyys ja hiljaisuus antavat luovuudelle ja mielikuvitukselle mahdollisuuden. Luonto on minulle tärkeä. Haluan sulautua yhteen luonnon kanssa, sisäistää sen olemusOlen osallistunut taidenäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Teoksiani on useissa yksityiskokoelmissa.
Lue lisää

222. Kristine Nordling

Kivääritehtaankatu 6 A II krs, Jyväskylä
Teokseni ovat erikokoisia, ihmistä kuvaavia yksittäisiä pronssi- ja kipsiveistoksia ja veistossarjoja. Teoksista osa on vaaleiksi kipsivaluiksi jätettyjä, osa patinoituja ja pigmentoituja. Kipsissä inspiroi luonnosmaisuuden jälki, jota kehitän töissäni eteenpäin. Veistossarjani ovat muuntuvia ja etsivät aina muotoaan ajattelun ja työn inspiroimana. Työskentelyni saa innoitetta tutkimisesta, jossa ihminen on tulkintani keskiössä. Ihminen, jota kuvaan, lomittuu nykyisyyteen ja taidehistorialliseen kuvastoon ja niiden yhtymäkohtiin. Taidekuvastoista saadut vaikutteet sekoittuvat ja tulevat esiin neitoina ja nuorukaisina, ja myös nais -aiheista lähteneenä naisen hahmona.
Lue lisää

222. Maarit Siltamäki

Kivääritehtaankatu 6 A, Jyväskylä
Vaellan metsien puutarhoissa. Keveillä poluilla tunnen kuuluvani. Kuuluvani luontoon, tuuleen, tuoksuihin. Luonto tuoksuu iholle menneitä aikoja. Ajalla ei ole väliä. Hetkillä on. Tuulessa kaikki värähtelee. Kohdatut hetket, paikat, maisemat, eläimet, ihmiset jättävät meihin jälkiä. Jäljistä syntyy maalauksia. Syntyy tarinoita. Tartun maalauksissani pieniin hetkiin. Kaiverran muistoa ja tunteita kankaille akryylimaalein. Maalauksissani väri on tunne, mielentila. Työskentelen Jyväskylässä Valtion Kivääritehtaalla osana Tourulan kuvataiteilijoiden yhteisöä. Luonto ja tunteet ovat suurimmat innoittajani. Kuvan minusta työhuoneellani on ottanut Maija Keskinen. Maarit Siltamäki
Lue lisää

222. Nina Huisman

Kivääritehtaankatu 6 A, Jyväskylä
Hei! Olen Nina Huisman, jyväskyläläinen kuvataiteilija, kuvittaja, graafinen suunnittelija ja valokuvaaja. Työskentelen monipuolisesti erilaisten töiden ja toimeksiantojen parissa, monilla eri välineillä ja tyyleillä. Olen tarkkailija. Töissäni pienet asiat avautuvat käsittelemään suurempia ilmiöitä, maailmat litistyvät pinnoiksi ja liukuvat toisiinsa. Usein työni käsittelevät ulkopuolisuuden tunnetta, kuulumista, toiseutta, oikeutta olla. Pinnat, heijastukset ja kerrokset luovat tunteen siitä, että se mitä näkee, ei välttämättä ole se, mitä katsoo. Eri tasot kysyvät eri asioita.
Lue lisää

223. Studio Susanna Maria Kivistö

Järvilinnantie 213, LAUKAA
Minulle taide on henkinen prosessi, jossa kuvaan sieluhistoriaani ja sen transformaatiota. Sitä, miten tunnen itsessäni monia aikoja, paikkoja ja tasoja. Henkilökohtainen on samalla myös universaalia. Ihmistietoisuus ja sen kehittyminen kiinnostaa minua. Se, miten eri tapahtumat luovat uskomuksemme ja näkemyksemme ja kasvatamme suojaksemme kuoren, joka peittää todellisen olemuksemme kunnes oivallamme, että tuosta kuoresta voi vapautua. Uskallamme nähdä ja näyttää todellisen valomme ja voimamme. Maalauksieni materiaaleina ovat tempera, akryyli, öljyväri sekä akvarelli.
Lue lisää

224. Anne Saarinen - Laukaan taideateljeet

Kantolantie 442, Laukaa
Olen taidemaalari Jyäskylästä. Työhuoneeni sijaitsee Laukaan taideateljeiden tiloissa Kuhankoskella. Olen ilmaisussani maksimalistinen koloristi. Maalaukseni ovat täynnä väriä, ja energiaa. Minua inspiroivat erityisesti puutarhan valo, kontrastit ja struktuuri sekä hyötykasvien muodot ja värit. Puutarhanhoito on minulle tärkeää, ja siksi maalaustaiteessa aliarvostetut hyötykasvit ovat usein teoksissani pääosassa. Näen kauneutta hyötykasvien vaatimattomuudessa ja pyrin tuomaan sen esiin ekspressiivisesti. Tapani maalata on fyysinen ja intuitiivinen. Maalaan teokseni akryyliväreillä, mikä tukee parhaiten voimakasta viivan käyttöäni. Koulutukseltani olen taidekasvattaja FM. Työskentelen kuvataideopettajana sekä luovana suunnittelijana markkinointitoimistossa.
Lue lisää

224. Mikko Auerniitty - Laukaan Taideateljeet

Kantolantie 442, Laukaa
Työssäni tärkeintä on näkymättömän tekeminen näkyväksi ja yhteiskunnan rakenteiden kommentointi. Viimeisen vuoden olen tehnyt kokeita valokuvan kolmiuloittamisesta ja sen pinnan rikkomisesta. Valokuvataide on minulle tapa elää. Debyyttinäyttelyni pidin Galleria Hippolytessä 1997 opiskellessani TAIKissa. Sen jälkeen olen osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla ja pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. Olen ollut tekemässä lukuisia valokuvajulkaisuja, joista tärkeimmät ovat Footbaal Landscabes 2011 Suomen Urheilumuseon säätiö ja Villa Lante Al Gianicolo Institutum Romanum Finlandiae 2018.
Lue lisää

224. Mirva Perälä - Downsour Art

Kantolantie 442, Laukaa
Olen laukaalainen kädentaitaja ja toinen työtiloistani sijaitsee kotona, toinen Laukaan taideateljeen taiteilijayhteisön tiloissa. Toteutan sekatekniikalla erilaisia töitä, sekä tilauksesta että omasta toteuttamisen tarpeesta lähtien. Kotonani keskityn puun ja metallin työstämiseen ja ateljeella taas toteutan enemmän ompeluun ja maalauksiin liittyviä projekteja. Intohimonani on erityisesti kiertotalous, vanhan luominen uudeksi ja jatkoajan antaminen erilaisille käyttöesineille eri muodoissa. Teen myös yhteistyötä teatterien kanssa liittyen lavastukseen, rekvisiittaan, puvustukseen sekä maskeeraukseen. Rakastan asusteiden ja käyttötavaroiden modausta ja personointia käyttäjälleen sopivammaksi, ongelmanratkaisu ja visuaalisuus on vahvuuteni.
Lue lisää

225. Kristiina Lempiäinen-Trzaska - Laukaan taideateljeet

Tyttökodinkuja 3-4, Laukaa
Olen kuvataiteilija. Tällä hetkellä keskityn maalaamiseen ja piirtämiseen. Vuosien varrella tekeminen on painottunut eri tavoin: piirustuksia, maalauksia, puupiirroksia, tilateoksia, performansseja, mosaiikkia sekä lavastuksia. Olen pitänyt useita yksityisnäyttelyitä sekä osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi olen toiminut kuorojen sekä teatteri- ja tanssiryhmien esitysten skenografina. Toimin taidekentällä luottamustehtävissä sekä oman alan jurytys- ja opetustehtävissä. Olen MUU ry:n, Jyväskylän Taiteilijaseuran, Kotkan Taiteilijaseuran sekä Kuvaston jäsen.
Lue lisää

225. Minja Revonkorpi - Laukaan Taideateljeet

Tyttökodinkuja 3, Laukaa
Taide on kulkenut mukanani lapsesta saakka. Kuvataiteilijaksi kasvoin aikuistumisen myötä. Joka kerta kun aloitan uuden työn, aloitan myös uuden maailman. Se on niin kiehtova ajatus, että se kantaa läpi hyvin monenlaisten elämäntilanteiden ja luo merkityksiä tekemiselle. Teoksissani esiintyy usein eläimiä, kasveja ja lapsia. Värikaudet vaihtelevat, mutta pääsääntöisesti väripalettini on raikas ja täyteläinen. Taiteellisen työskentelyni perusta on arkisen ympäristön havainnoimisessa. Pienet kokemukset ja ohikiitävän hetken kuvat muuttuvat teoksissani osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta ja saavat näin syvempiä merkityksiä katsojan kohdatessaan. Minulle tärkeää on toimia taiteen kentällä vapaasti, moninaisesti ja uutta etsien.
Lue lisää

225. Päivi Meriläinen - Laukaan taideateljeet

Tyttökodinkuja 3, Laukaa
Olen keskisuomalainen kuvataiteilija ja olen työskennellyt taiteilijana jo neljäkymmentä vuotta. Pääasiallinen tekniikkani on öljymaalaus kankaalle. Teen myös tussilaveerauksia ja minulla on myös performanssihahmo - Paavi Päivi 1. Olen Suomen taidemaalariliiton jäsen.
Lue lisää

226. Katja Rauhamäki - Laukaan taideateljeet

Tyttökodinkuja 3, Laukaa
Valmistan vanhasta ikkunalasista tuotteita ja taidetta, kuten koruja, astioita ja valaisimia.
Lue lisää

227. Sirpa Hasa - Hasa design

Pyhälahdentie 485, Konnevesi
Olen batiikkitaiteilija, työskentelen värien ja värjäyksien kanssa. Teen seinätekstiileitä, vaatetus- ja sisustuskankaita. Batiikki löysi minut ja yhteistä taivalta meillä on jo yli 30 vuotta. Työtilani on myös kurssitila, jossa kesäisin pidän värikkäitä kursseja. Muita intohimojani ovat pisankamunat ja ekoprintatut kankaat.
Lue lisää

228. Veera Tamminen

Lauttotie 3, SOINI
Olen nuori suomalainen kuvataiteilija, joka kuvaa taiteessaan nykyaikaisia ilmiöitä nykytaiteelle poikkeuksellisista näkökulmista perinteisin menetelmin. Taiteeni aiheisiin kuuluvat mm. maaseutu, ihmiset ja elämä. Maalaan yleensä realistisia tai luonnosmaisia kuvia vesivärein, mustein ja öljyvärein. Taiteeni nivoutuu yhteen realistisen toteutuksen kautta.
Lue lisää

229. Niina Koivusalo - Mummadesign Shop& Atelje

Karhunmäentie 948, Lapua
Olen Niina Koivusalo ja aloittanut yritykseni Mummadesignin vuonna 2008. Valmistuin Kuopion Muotoiluakatemiasta tekstiilimuotoilijaksi samana vuonna. Suunnittelen ja valmistan käsinpainettuja pellavatekstiilejä kotiin ja pukeutumiseen sekä erilaisia tilaustöitä ja uniikkeja teoksia. Ateljeeni sijaitsee kotimme pihapiirissä. Minua inspiroi eteläpohjalaisuus ja entisajan elämä, josta poimin printtieni ja kuosieni aiheita kankaalle. Tekstiilin lisäksi maalaan myös tauluja akryylimaaleilla. Kesäisin pihapiirissämme toimii myös Kesäkahvila Mumma, jonka neljäs kesä on alkamassa.
Lue lisää

230. Marita Henriksson -Maurion kartano

Könnintie 15, Ilmajoki
Opiskelin Helsingissä Vapaassa Taidekoulussa, Pirkkalan taidekoulussa, sekä kuvanveistoa eri kursseilla. Olen työskennellyt psykiatrina ja taideterapeuttina, vuodesta 2003 pelkästään kuvataiteilijana. Olen osallistunut taidenäyttelyihin alueellisella ja valtakunnan tasolla, sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä moniaalla. Kotiateljeeni on avoinna sopimuksen mukaan. Veistokseni ovat pääosin keramiikkaa, osin pronssia, puuta, metallia. Kuvia teen eri tekniikoin: öljyväri, silkkimaalaus, sekatekniikat, huovutus. Kuvitan ”fotosta lähtevällä” grafiikalla, kts. lastenkirjani Haun ja Waun matka. Töissäni näet unen logiikkaa: Animus. Anima. Elämä. Kuolema. Tarvitset aikaa tutkia rauhassa, herttainen yleiskuva voi pettää, monet merkitykset ovat piilossa, humoristiset aspektit avautunevat helmpommin.
Lue lisää

231. Kajsa Lassander - Kajsas Konst

Stationsvägen 95 B , Närpes st
Konstrundanin aikana toivotan vierailijat tervetulleiksi keramiikkatyöpajaani. Olen työskennellyt askartelun parissa ja tehnyt keramiikkaa noin 30 vuotta. Joskus käytän maalauksissani myös keramiikkaa. Työskentelen kelaamisen, rumpujen ja rullauksen parissa. Valan astioita ja ilmaisen itseäni lasitteiden värien läpi. Keramiikkatyöpajani on maatilani vieressä. Täällä pidän kursseja lapsille ja aikuisille, kursseja myös aikuisopistolle. Minulla on myyntiä ja usein ryhmiä käymässä.
Lue lisää

232. Karin Lipkin-Forsén

Nybrovägen 3, Närpes
Tervetuloa työhuoneeseeni kauniilla paikalla vanhan kivisillan vieressä Närpiön keskustassa. Työhuoneessa missä olen työskennellyt seitsemäntoista vuotta otan vastaan vierailijoita ympäri vuoden. Teokseni ovat grafiikkaa/etsauksia, akvarelleja ja öljyvärimaalauksia sekä luonnoksia. Yritän tehdä näkyväksi ja yksinkertaistaa vaikutelmani eri ympäristöistä läheltä ja kaukaa. Grafiikassa käytän ympäristöystävällisiä aineita ja yritän niiden avulla saada mielenkiintoisia jälkiä aikaan. Olen osallistunut Konstrundaniin joka vuosi ja se on aina yhtä antoisaa. Sekä uudet että vanhat kävijät ovat löytäneet ateljeeni.
Lue lisää

233. Maria Gull - Mias Konstsalong

Österfjärdsvägen 82, Nämpnäs
Olen taiteilija, joka rakastaa värejä ja haluaa jakaa tietoa pitämällä kursseja / työpajoja nuorille ja vanhoille. Maalaukseni ovat pääasiassa akryyliä tai öljyä, ja maalaan joka päivä. Tärkein toiveeni taiteessani on välittää ajatuksia, tunteita ja välittää heijastus katsojalle. Maalaamisen pitäisi olla mukava tunne. Tapa hengittää ja taiteen pitäisi antaa rauha sielulle. Uteliaisuuteni eri materiaaleja kohtaan tarkoittaa, etten tyydy innokkuuteeni etsiä lisää. Ja kun maalaan taidetta julkisesti, löydän joskus sen pienen ylimääräisen, joka voi olla väri tai muoto, joka johtaa täydellisyyteen. Ihmisen yhdistäminen kuvaan on minulle rauhallinen tapa luoda. Värimaailmani on vahva ja nämä on maalattu dynaamisilla kuvilla sekä merkittävillä hauskoilla nimikkeillä.
Lue lisää

234. Vivan Österberg - Galleri Fyrin

Blaxnäsvägen 522, Blaxnäs Töjby
Nainen 70+ Olen maalannut ja piirtänyt koko ikäni. Vuonna 2020 sain oman kauppakeskuksen (Galleri Fyrin kesämökillä Blaxnäsissä) Avoinna pääasiassa kesällä ... Huhti-syyskuu
Lue lisää

235. Anders Lindman - Oskars klockgjuteri-kellovalimo

Långängstået 5A, Sundom
25 vuotta sitten aloitimme liiketoimintamme pronssivalulla. Tavoitteenamme on pitää elossa perinteinen käsityö. Hiekkaan valamalla tuotteemme saavat erityisen pintarakenteen. Patinaprosessin kautta pinta tummuu ja saa kiillotettaessa lisää vivahteita. Pääasiassa mökinkellojen ja nimikylttien valamisesta tuotannossa on siirrytty suurempiin muistolaattoihin, kirkonkelloihin, erilaisiin laastimalleihin ja hautakivisymboleihin jne.
Lue lisää

236. Maire Ruotsalainen

Rantalinna, Rantakatu, Vaasa
Olen vaasalainen akvarellitaitelija Maire Ruotsalainen, taidekoulutuksen olen suorittanut Taideteollisen Korkeakoulun avoimessa korkeakoulussa 1989 - 1991 sekä osallistunut lukuisille kotimaisille ja kansainvälisille taidekursseilla Ruotsissa, Tanskassa ja Ranskassa. Akvarellitaitelijana olen työskennellyt noin 40 vuotta, alkaen ensimmäisestä näyttelystäni vuonna 1981. Viimeiset noin 25 vuotta olen toiminut ammattitaitelijana. Akvarellitekniikkani pohjautuu "märkää-märälle" -tekniikkaan. Luonnossa kulkeminen, patikointi ovat minulle tutkimusmatkoja luontoon. Teen havaintoja ja tallennan erilaisia pieniä asioita muistiin ja paperille. Katsoja oppii töitteni kautta löytämään luonnon pienet ihmeet ja näkemään ne suurena kauneutena.
Lue lisää

237. Natalia Haimi - Atelje 'Art-NATA

Kauppapuistikko16, Vaasa
Olen Turkmenistanista.Suomeesa asun v.1992.Käynyt nuorten taidekoulun kotimaassa. Vaasan ammattioppilaitos 1993-95,mallipukineiden valmistaja, yrittäjänä 1996 Suorittanut Helsingin Taik AY2002-2005. Vaasan Alman perusopetuksen taidekoulun 2018-22,keramiikka opintomatkojen Japanissa,Kiinassa,2008,2010 Serigrafia opintomatka Östesund 2019. Osallistunut monessa yhtei ja yksityisnäyttelyissä vuodesta 2005
Lue lisää

238. Inka Hannula - Makers' Gallery

Kirkkopuistikko 18, Vaasa
Olen tamperelainen maalauksen ja monitaiteellisten projektien parissa työskentelevä taiteilija. Maalaan sekä omia että yhteismaalauksia kuvataiteilija Teemu Raudaskosken kanssa. Toteutamme yhteismaalaukset yhtä aikaa samaa maalauspohjaa maalaten, toistemme maalausjälkeä jatkaen. Emme suunnittele teoksia etukäteen, vaan annamme improvisaation ja yhteistyön viedä prosessia eteenpäin. Teosten syntyyn vaikuttaa taustalla soiva musiikki, kahden taiteilijan dialogi ja sattuma. Maalausprosessin lopputulos on aina yllätys emmekä enää jälkeenpäin aina tunnista mikä jälki on kummankin tekemä. Konstrundanin aikaan Makers' Galleryssa on esillä värikkäitä abstrakteja yhteismaalauksiamme.
Lue lisää

238. Teemu Raudaskoski - Makers' Gallery

Kirkkopuistikko 18, Vaasa
Olen tamperelainen monialaisesti toimiva kuvataiteilija. Omien projektien lisäksi teen yhteismaalauksia kuvataiteilija Inka Hannulan kanssa. Toteutamme yhteismaalaukset yhtä aikaa samaa maalauspohjaa maalaten, toistemme maalausjälkeä jatkaen. Emme suunnittele teoksia etukäteen, vaan annamme improvisaation ja yhteistyön viedä prosessia eteenpäin. Teosten syntyyn vaikuttaa taustalla soiva musiikki, kahden taiteilijan dialogi ja sattuma. Maalausprosessin lopputulos on aina yllätys emmekä enää jälkeenpäin aina tunnista mikä jälki on kummankin tekemä. Konstrundanin aikaan Makers' Galleryssa on esillä värikkäitä abstrakteja yhteismaalauksiamme.
Lue lisää

239. Ann-Sofi Kattilakoski - Vasa konstgrafikers verkstad

Skolhusgatan 53/Koulukatu 53, Vasa/Vaasa
Olen työskennellyt taidegrafiikan parissa yli kymmenen vuotta. Tekniikoiden ja ilmaisumuotojen monipuolisuus pitää yllä kiinnostusta vuodesta toiseen. Teokseni kertovat sekä arjesta että unelmista. Työskentelen useimmiten jonkin teeman ympärillä ja aloittaessani liikun kaaosmaisessa ideoiden maailmassa. Näen aiheiden osia ja palasien muodostaminen kokonaisuudeksi on mielenkiintoinen matka. Luonnostelu sekä tekniikka- ja värikokeilut ovat suuri osa työskentelyprosessiani. Kun teos on valmis, se kertoo minulle tarinoita, joista aloittaessani en itse edes tiennyt. Tervetuloa tutustumaan teoksiini!
Lue lisää

239. Maire Kesseli - Vaasan Taidegraafikot Stalli

Koulukatu 53 Stalli ,Kasarmialue, Vaasa
Luonnossa liikkuen ja valokuvaamalla löydän aiheita. Valokuvia käytän fotogravyyrissa. Työtä jatkan usein lisäämällä väriä ja vedostamalla työn uudelleen. Työ tavallaan vie mukanaan ja herättää uusia ideoita, jolloin aikaisempi visio työn toteutuksesta muuttuu. Keltaisen ja vihreän sävyt löytyvät töistäni. Monotypia on eri tekniikoiden ja värien yhdistämistä. Teen myös linokaiverrusta ja kuivaneulapiirtämistä. Grafiikka on mielenkiintoista ja pajalla tutstumme uusiin menetelmiin toisten graafikoiden kanssa.
Lue lisää

239. Sara Koskinen - Vasa Konstgrafiker

Skolhusgatan 53, Vasa
Vuodesta 2016 lähtien olen työskennellyt taidegrafiikan parissa, pääasiassa syväpainatuksen parissa metalligrafiikassa. Kuparilevyihin syövytän kuviani, jotka ovat usein värikkäitä ja joissa on monia yksityiskohtia. Minua inspiroi villi luonto ja sadut kaikissa muodoissaan. Tämä näkyy mielikuvituksellisissa teoksissani. Etsaukseni ovat hyvin aikaa vieviä ja siksi melko pieniä. On jännittävää tutkia, kuinka paljon pieni kuva voi kertoa. Viime vuosina olen alkanut työskennellä myös guašin kanssa, joka on läpinäkymätön akvarelli. Se sopii hyvin taideprintteihin, kun sen sijaan pääsee maalaamaan siveltimellä ja tutkimaan toista taidevälinettä.
Lue lisää

240. Tuija Arina-Sundelin - Stalli Vasa Konstgrafikers

Tiilitehtaankatu 5 c/o Stalli, Vaasa
Olen Taiteenmaisteri, kuvataiteilija, taidegraafikko ja kuvataideopettaja Olen opiskellut taidetta sekä Vapaassa Taidekoulussa että Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto) Värit ja tunnelma ovat tärkeimmät taiteeni elementit. Teen taidetta havaintojeni, mielialojeni ja kokemusteni pohjalta. Minua kiinnostaa unen ja valveen väliin sijoittuva olotila sekä myös aidot luonnon kokemukset. Aiheeni ammennan sekä luonnosta että rakennetusta ympäristöstä. Taidegrafiikassa minua kiinnostaa sen niin äärettömän monipuolinen tekniikoiden kirjo, joka mahdollistaa aina löytämään uuden näkökulman aiheeseen. Haluan välillä tehdä helposti lähestyttäviä ja esittäviä kuvia ja toisinaan taas ilmaisuni on hyvinkin abstraktia. Viime vuosina olen tehnyt eniten maalauksellisia monotypioita.
Lue lisää

241. Paula Blåfield

Trollstensvägen 8/Hiidenkiventie 8, Vasa
Olen työskennellyt keramiikkataiteilijana ja kuvanveistäjänä vuodesta 1985, koulutukseltani olen Taideteollisesta Korkeakoulusta valmistunut Taiteen maisteri. Taiteellinen työskentelyni on enimmäkseen kuvanveistoa. Työskentelen myös Kansalaisopisto Almassa Vaasassa keramiikan tuntiopettajana. Luon päätyökseni veistoksia yksityis- ja yhteisnäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Olen ollut aktiivisesti mukana Vaasan Taiteilijaseuran johtokunnassa vuodesta 2011.
Lue lisää

242. Kika Wikman - Bock's corner brewery, SHOP

Gerbyvägen 16, Vasa
Kuvataiteilija Vaasasta, työskentelen puupiirroksien ja akryylimaalauksien parissa
Lue lisää

243. Ann Bäck

Västerskogsvägen 32 A, Vasa
Hei, nimeni on Ann ja olet niin tervetullut vierailemaan Konstrundanin aikana. Olen aina piirtänyt, maalannut ja luonut niin kauan kuin muistan. Tällä hetkellä teen pääasiassa kaavoja eri tuotteille, sekä omalle tuotannolleni että muille asiakkaille. Keramiikka on harrastukseni, joka ottaa paikkansa yhä enemmän.
Lue lisää

245. Peter Borotinskij - VILLA HAVSBORG

VILLA HAVSBORG Kolaskärsvägen 104, Replot
Perinteisen pohjalaisen öljyvärimaalauksen lisäksi olen alkanut työskennellä puoliabstraktimman ilmaisun kanssa vesiväreillä. Käsittelen alustaa eri työkaluilla ja työskentelen rinnakkain kahdella eri tekniikalla, sekä öljymaalauksella että akvarelleilla.
Lue lisää

246. Sonja Ekstrand - Sussis pottor & pytor

Åvistvägen 637, Överpurmo
Olen mummo joka tykkää tehdä kaikenlaista kädellä. Rakkaasta harrastuksesta tuli osa minun yritystäni. Varsin puupoltto kiinnostaa kovasti. Kuin myös kokeilla kaikenlaista ja sekoittaa omia lasitteita.
Lue lisää

247. Carina Ahlskog - RIAN - Art Studio

Vexalavägen 683, Munsala
Carina Ahlskog, kuvataiteilija ja performanssitaiteilija. Hänellä on taustaa nykytanssista ja fysioterapiasta, minkä johdosta hänen luomistyötään inspiroi liikkeessä oleva keho. Käyttämällä kuvataiteen kontekstia koreografian ja tanssin kohtaamispaikkana hän tutkii ympäristöä, etsii uusia liikkeitä erilaisissa konteksteissa, joissa kohtaaminen ja läsnäolo ovat keskeisiä ja joissa kiehtovin osuus on tapahtuvassa vuorovaikutuksessa. Hän etsii vuoropuhelua ympäristönsä kanssa. Jotain, mitä hän kutsuu nimellä “Embodied spaces”  (ruumiillistuneet tilat). Hänen pääilmaisunsa on performanssitaide, video ja veistos.

Lue lisää

248. Ann-Sofie Eriksson

Vasavägen 44, Bennäs
Ann-Sofie Eriksson on syntynyt vuonna 1978 Uudessakaarlepyyssä. Eriksson on työskennellyt taiteen parissa vuodesta 2003, kun hän valmistui Uudenkaarlepyyn ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi. Pohjanmaalla taidettani kuten maalauksia, veistoksia ja muraaleja löytyy useista eri julkisista tiloista. Minulla on ollut soolonäyttelyitä Suomessa ja olen osallistunut ryhmänäyttelyihin sekä kotimaassa että Euroopassa. Ann-Sofie Eriksson on myynyt suomalaisen taiteen Taikon verkkokaupassa yli 200 taideteosta.
Lue lisää

249. Camilla Gunnar - Bland typer & tryck rf

Tingshusgatan 4, Jakobstad
Camilla Gunnar on taiteilija joka käyttää kirjapaino ja taidegrafiikka taiteilijakirjoihin - Artist books.
Lue lisää

250. YH Novia i Jakobstad - Campus Allegro

Köpmansgatan 10, Jakobstad
Pietarsaaren Campus Allegrosta löydät kaikki Yrkeshögskolan Novian kulttuurikoulutukset saman katon alta! Täällä opiskelee tulevaisuuden kuvataiteilijat, graafikot, valokuvaajat, sisustussuunnittelijat, näyttämötaiteen osaajat sekä muusikot. Campuksen White Boxissa on näyttely ja Novian opiskelijat pitävät näyttelyä myös aulassa. Opiskelijat pitävät ateljeidensa ovia auki viikonlopun aikana kolmannessa kerroksessa ja tarjolla on pop-up taidemyyntiä ja valokuvausstudiota. Yhdessä luokkahuoneessa näytämme Taiteen Perjantai tehtävän, lapsille suunnitellun taide-elokuvan muodossa. Osallistu ilmaiseksi arpajaisiin mistä voi voittaa taidetta! Tervetuloa suureen maailmaan pienessä kaupungissa! Lisätietoa Novian koulutuksista löydät osoitteesta: www.novia.fi/fi
Lue lisää

251. Gunvor Marianne Sarelin-Sjöblom - Naan N Curry

Styrmansgatan 4, Jakobstad
Taidetta tehnyt nyt aktiivisesti melkein 20 vuotta. Kiinnostunut monesta tekniikasta mutta akryyli, sekatekniikka, muste, vesiväri ovat mielekkäimmät. Omia näyttelyitä keskimäärin kerran vuodessa , ja saman verran mukana yhteisissä. SkjL-näyttely Lahdessa on paras muistoni.
Lue lisää

253. Pia Kääpä - Tomtebo Lepplax

Söderholmsvägen 267, Pedersöre Lepplax
Asun Saksassa ja vietän kesäni Suomessa Lepplaxissa ja Pietarsaaressa. Talvisin maalaan työhuoneellani Saksassa ja kesät toimistollani Lepplaxissa. Maalaan maalauksia öljyvärillä kankaalle, mutta käytän joskus myös akvarelleja ja akryyliä. Maalaukseni ovat erikokoisia 20x20 cm – 120x160 cm. Motiivit ovat usein inspiraatiota elämästä, luonnosta, tapahtumista ja kokemuksista. Teen värikästä ja figuratiivista taidetta, mutta mukana on myös abstrakteja teoksia.
Lue lisää

254. Heidi Stenberg

Snårevägen 451, Kronoby
Olen vastavalmistunut kuvataiteilija Pietarsaaresta ja Konstrundanin aikana otan vastaan vieraita uudessa kotistudiossani maaseudulla Kivjärvellä, Kruunupyyssä! Tässä tutkin uteliaana, miten feminiininen energiani saa visuaalisen ilmaisun erilaisilla tekniikoilla ja välineillä, kuten maalauksilla, grafiikalla ja veistoksilla.
Lue lisää

255. Sofie Björkgren-Näse - Fia Lotta Jansson Design studio

Flygfältsvägen 320, Kronoby
Olen kirjainkuvittaja (lettering artist) ja piirrän kirjaimia ja sanoja eri muodoissa ja eri materiaaleille. Työskentelen pääasiassa kynällä ja siveltimellä ja rakastan uusien kirjainmuotojen ja sanakuvituksien kokeilemista ja luomista.
Lue lisää

256. Lina Ede - It’s Elle

Storhagagränd 1, TERJÄRV
Olen freelance-valokuvaaja, joka pyörittää luovaa yritystoimintaani vastapainona muille työtehtävilleni. Olen harrastanut valokuvausta yli 30 vuotta, ja perustin yritykseni vuonna 2023, kun minulta kysyttiin useita kertoja, voisinko toimia valokuvaajana eri tilanteissa. Kamera on melkein aina mukanani, ja kun se ei ole, kännykkäkamera saa kelvata. Ajatus osallistua Konstrundaniin syntyi viime vuoden Konstrundan aikana, kun osa rekkakuvistani oli esillä SA Airbrush Saloonissa. Tänä vuonna vuokraan siis Simonin tiloilta nurkan Konstrundan aikana.
Lue lisää

257. Simon Ahlsved - S.A. Airbrush Saloon

Storhagagränd 1, Terjärv
Maalaan pääosin kuorma-autoja, motiiveja ja grafiikkaa erilaisilla tekniikoilla, enimmäkseen kynäruiskua. Maalaan myös tauluja muun muassa öljyväreillä.
Lue lisää

258. Sixten Ahlsved

Lassasvägen 6, Terjärv
Käytän taiteessani käytettyjä materiaaleja. Ensisijaisesti puuta, mutta myös öljyä ja akryyliä. Teen myös puutarhataidetta puutarhassa ateljeeni yhteydessä.
Lue lisää

259. Jan Björk - Birtz Art Gallery

Juukkovägen 180, Karleby
Olen valokuvaaja, jolla on syvät juuret Pohjanmaalla, myös puhtaasti valokuvallisesti. Haluan korostaa kuvissani Pohjanmaan maisemaa, sen eläin- ja kasvielämää. Olen syntynyt ja kasvanut Sokojan kylässä Kokkolassa, jossa asun edelleen. Olen julkaissut 8 valokuvakirjaa ja pitänyt 63 valokuvanäyttelyä eri puolilla maata vuosina 2011-2023. Olen julkaissut artikkeleita Pohjoismaiden suurimmissa luontokuvauslehdissä. Luennoinut myös Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Johtaa luontokuvauksen kursseja.
Lue lisää

260. Kristiina Turtiainen - Hagströmin kulma/Haggis

Pitkänsillankatu 1-3, Kokkola
Olen vuonna 2023 Kokkolaan muuttanut kuvataiteilija (Yamk) ja kuvataideopettaja (TaM). Taiteen tekemisessä itselleni tärkeää on kuvan tekemisen aikana tapahtuva luova leikki ja monikerroksellinen ajattelutyö. Koen maalaamisen intuitiivisena vuoropuheluna rakentuvan kuvan kanssa ja jokaisen teoksen arvoituksena, jonka ratkaisemiseen pääsen värien, viivojen ja muotojen avulla. Maalaan usein maisemallisia, hahmoihin pohjautuvia ja abstrahoituja väripintoja, jotka peilaavat niin sisäisiä kuin ulkoisiakin tapahtumia sekä tunnelmia.
Lue lisää

261. Owe Åsvik - V.Åsviks Gummiverkstads Museum

Sjukhusgatan 17 Sairaalakatu 17, Karleby Kokkola
Olen opiskellut Pohjoismaisessa Taidekoulussa Kokkolassa 1985-88 sekä Accademia Di Belle Arti Di Urbino, Italiassa 1988-89. Aiheet maalauksiini löydän usein lähiympäristöstäni. Työt teen öljyväreillä kankaalle tai muotoon sahatulle vaneerille usein 2-3 kappaleen sarjoissa.
Lue lisää

262. Merja Pohjonen - Batteribacka

Gamla Uleåvägen 141 / Vanha Ouluntie 141, Karleby / Kokkola
Olen keramiikkataiteilija Merja Pohjonen Olen valmistunut keraamikoksi Taideteollisesta korkeakoulusta, Helsingissä vuonna 1980. Asun tässä talossa ja työskentelen freelancerinä täällä omalla työhuoneella. Työhuoneen alakerrassa on verstas ja yläkerrassa on näyttelytilat. Teen keramiikkaa, taide- ja käyttöesineitä eri savilaaduista ja monilla käsinrakennustekniikoilla sekä dreijaamalla. Teokseni poltan sähkö-, puu- ja kaasu-uuneilla sekä miilussa. Olen ollut opettajana lasten kuvataidekoulussa ja opettanut aikuisten keramiikkakursseja Kokkolan seudun opistossa. Opetan edelleen vaikka olenkin jo opetustyöstä eläkkeellä.
Lue lisää

263. Keijo Nevaranta

Rekitie 5 F 45 , Kajaani
Olen osallistunut hieman yli 100 taidenäyttelyyn vuodesta 1990-lähtien. Näistä 32 on ollut yksityisnäyttelyitäni ja 18 vuonna 1997 perustamani Yhteys-ryhmän näyttelyitä. Loput ovat pääosin paikallisten ja alueellisten taideyhdistysten näyttelyitä sekä kansainvälisiä näyttelyitä kotimaassa. Vuonna 1998 Kemiin valmistui suunnittelemani ympäristötaideteoos ”Stone Age”, ihmiskunnan historian muistomerkki, jonka 35 graniittipaatta painavat yhteensä 137 000 kg. Vuonna 2022 se valittiin kansainvälisellä Clonehenge-sivustolla maapallon 100 merkittävimmän pysyvän Stonehengen henkisen monumentin joukkoon.
Lue lisää

263. Maija Keränen - Maijan Taidekoti

Prikaatintie 135 E 24 , Kajaani
Savonlinnan Taidelukiosta pääsin jo toiselta vuosikurssilta Taideteolliseen korkeakouluun (nyk. Aalto-yliopistoon), jonne menin suoritettuani lukion loppuun. Opiskelin siellä 1971-1977, jolloin valmistuin graafikoksi. Varsinaisen leipätyöni olen tehnyt kuvaamataidon opettajana, josta olen nyt eläkkeellä. Elämäntyöni on kuitenkin ollut kuvataiteen tekeminen. Vuodesta 1980 lähtien olen työni ohessa pitänyt aktiivisesti näyttelyitä. Näyttelytoimintani sekä taiteen tekeminen jatkuvat tulevaisuudessa edelleen koko ajan uusiutuen.
Lue lisää

264. Maija Vanhatapio - Galleria

Alakatu 10, Kajaani
Olen Ateneumista valmistunut graafinen suunnittelija, täydentänyt maalausopintoja Lapin Yliopiston avoimissa opinnoissa, Oulun taiteilijaseuran jäsen, viime vuonna 10 näyttelyä yksityis-, ryhmänäyttelyssä eripuolilla Suomea, hyväksytty kv. taidejulkaisuihin ja nettigallerioihin
Lue lisää

265. Liisa Harju - K2 Taiteilijatalo

Hiukanpiha 25, OULU
Olen Hiukkavaaran kasarmialueella työskentelevä kuvataiteilija. Tekniikkani ovat kaksiulotteisia, kuten pastellit, hiili, vesi-, akryyli- ja öljyvärit. Luonto ja elinympäristö antavat runsaasti aiheita ajateltaviksi ja koettaviksi kutsumalla maalaamaan. Lisäksi taidehistoria ja yhteiskunnalliset ilmiöt vaikuttavat ilmaisuun. Koen kuvallisen ilmaisuni vahvana keinona ja tarpeena tuoda ajatuksiani esille. Maalaustapahtumani on keskustelua itseni kanssa - mikä on merkittävää, esilletuotavaa ja -haluavaa ja mikä taas ei. Lopullisen työn syntyyn vaikuttavat useat eri tekijät, mitkä muokkaavat teosta työskentelyn edetessä. Olen Taidemaalariliiton sekä Lapin Taiteilijaseuran ja Oulun Taiteilijaseura ry-63:n jäsen.
Lue lisää

265. Ritva Niemelä - K2 Taiteilijatalo

Hiukanpiha 25, Hiukkavaara
Olen Ritva Niemelä, kuvataiteilija Oulusta. Inspiraationi taiteelliseen työskentelyyn saan luonnosta. Harrastan valokuvausta ja käytän itse ottamia valokuvia töiden lähtökohtana. Tutkin kuvatessani varjoja ja muotoja sekä niiden moninaisuutta. Töissäni saatan toistaa samaa muotoa ja näin etsiä uutta kokonaisuutta kyseiselle muodolle. Värit ovat voimakkaasti läsnä teoksissani, ne kiehtovat ja ovat aina energisoineet työskentelyäni. Merkityksellisenä koen taiteen tekemisessä syntyvän tunteen, jota voi kuvata luomisen riemuksi ja vapaudeksi. Alussa, on jokin mielikuva lopputuloksesta, mutta teos saa lopullisen muotonsa työskentelyn aikana. En luonnostele töitäni. Tavoitelen töissäni abstraktia ilmaisu ja mielstäni tällä voin välittää parhaiten kokemaani. Maalaan akryyliväreillä.
Lue lisää

266. Kirsi-Maria Perkkiö - Queen Art

Asemakatu 12, Oulu
Maalaan Queen Art ateljeessani, Vikkulankulman sisäpihalla olevassa vanhassa kivisessä piharakennuksessa uniikkeja öljyvärimaalauksia. Minua kiehtoo historia,ajan kerrostumat ja vanhat maalaukset sekä laajaalaisesti musiikki ja sen jo edesmenneet säveltäjät. Inspiroituessani, kudon niistä mieleni maastossa omia sävellyksiä, jota maalaan monikerroksisiksi ja polveileviksi tarinoiksi kankaalle. Osallistuin viimesyksynä ensimmäisen kerran Konstrundaniin ja oululaiset olivat innoissaan ja kiitollisia päästessään tutustumaankeskellä Oulua olevaan Vikkulankulman miljööseen ja sitämyötä taiteeseeni.
Lue lisää

267. Hanna Holopainen - Art station 25

Asemakatu 25, Oulu
Olen vuonna 1976 syntynyt oululainen kuvataiteilija. Olen tunnettu toimintamaalarina mutta viime vuosina olen keskittynyt akvarellimaalauksen taipuisuuteen ja perehtynyt myös erilaisiin yhdistelmätekniikoihin. Etsin monimuotoisia ratkaisuja ilmaista aihelmia ja teemoja niin, että abstrakti ilmaisu pysyttelee edelleen omassa kontekstissaan.
Lue lisää

268. Kaisu Heikkilä - Kuvataidetila Kakru

Mäkelininkatu 41 LH , Oulu
Työskentelen enimmäkseen havaintopohjaisesti. Tekniikkoina käytän piirtämistä ja maalaamista. Uusimmissani maalauksissani olen käyttänyt temperaa ja öljyä. Lempiaiheeni ovat kasvit, niin elävät kuin kuivuneet.
Lue lisää

268. Tiina Seppälä - Kuvataidetila Kakru

Mäkelininkatu 41 LH, OULU
Olen Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2007 valmistunut kuvanveistäjä ja asun nykyisin Oulussa. Käsittelen teoksissani usein haavoittuvuutta, aikaa ja muutosta. Lähtökohtana on aina joko kolmiulotteinen muoto tai materiaali, jonka työstäminen luo mielleyhtymän lopulliseen aiheeseen. Teoksen sanoma voi olla vakava ja joskus jopa raadollinen, mutta usein sitä on myös maustettu ripauksella huumoria. Työhuoneellani Kuvataidetila Kakrussa pääsee tutustumaan teosteni taustoihin ja tekniikoihin.
Lue lisää

269. Heidi Toivainen - Komun talo

Valtatie 53, Oulu
Olen oululainen kuvataiteilija ja maalaan öljyvärimaalauksia. Suhtaudun työhöni vakavasti mutta en ryppyotsaisesti. Maalaaminen on minulle leikkiä, jossa muotojen ja värien muodostamalla yhteisellä rytmillä on oleellinen osa. Maalaamisessa on mukana mysteeri, sanaton maailma, joka motivoi jatkamaan työtä aina uudelleen. Maalaaminen on ihmettelyä ja jatkuvaa epävarmuutta. Ajattelen, että liika varmuus jatkuvana olotilana ei ole maalarille hyväksi.
Lue lisää

270. Helena Kaikkonen - Vanha Villatehdas

Pikisaarentie 17, Oulu
Olen tekstiili-ja kuvataiyeilija. Olen työskennellyt taiteilijana jo yli 30 vuotta. Olen pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Teoksissani yhdistelen usein eri materiaaleja tekstiilimateriaaleihin. Teen myös installatioita, ympäristötaidetta ja videoteoksia
Lue lisää

270. Päivi Pussila - Vanha Villatehdas

Pikisaarentie 17, Oulu
Olen maalannut luontoa, maisemaa useita vuosia, oikeastaan aina jollain tavalla. Teosteni lähtökohta tai taka-ajatus on aina sama. Etsin asioita, yksityiskohtia, sommitelmia, värejä, muotoja, rytmejä tai kontrasteja. Eleet, jotka puhuttelevat minua, kertovat minulle jotain maailmassa olemisesta.
Lue lisää

271. Jari Huhta - Vanha Villatehdas

Pikisaarentie 15, Oulu
Olen aina rakastanut maalaamista. Maalaaminen on inhimillisesti syvästi tyydyttävää toimintaa ja tuskin on muuta mitä tekisin mielummin. Työhuoneeeni sijaitsee Pikisaaressa, Oulussa. Tervetuloa tutustumaan sekä uudet että vanhat tutut.
Lue lisää

271. Sanna Manninen - Kulttuuribingo

Pikisaarentie 15, Oulu
Sanna Manninen on kuvataiteilija ja artesaani. Hän työskentelee Oulun Pikisaaressa. Manninen valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2015. Hän on Oulun taiteilijaseuran jäsen ja Taidemaalariliiton kokelasjäsen. Viime aikoina hänen työskentelyään ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto, Oulun Valistustalorahasto ja Minela säätiö. Hänen teoksiaan on useissa yksityiskokoelmissa. ”Uusimmat teokseni ovat jatkoa sarjalle, joka koostuu erilaisista lapsia esittävistä veistoksista. Nämä lapset ovat pukeutuneet rooliasuihin ja naamioihin. Jokaisen ihmisen alku on lapsuudessa, jolloin olemme luottavaisia maailmaa kohtaan. Halusin taiteellani tuoda esiin muiston millaista on olla lapsi kun maailma on taianomainen, ja suojella lapsuutta ja leikkiä."
Lue lisää

272. Aino Mikkonen - Kulttuurikiihdyttämö TILA

Pikisaarentie 15, Oulu
Olen oululainen kuvataiteilija. Maalaukseni huokuvat voimallisuutta, herkkyyttä ja värejä. Maalaustelineelläni syntyy niin abstrakteja tunnelmia kuin muotokuviakin. Työskentelen aktiivisesti Pikisaaressa sijaitsevalla ateljeellani ja osallistun vuosittain useampaan näyttelyyn.
Lue lisää

272. Emilia Koskelo - Kulttuurikiihdyttämö TILA

Pikisaarentie 15 B 1, Oulu
Olen Oululainen kuvataiteilija ja valokuvaaja. Suurin intohimoni ovat abstraktiset maalaukset, joissa käytän voimakasta struktuuria. Sekä muotokuvamaalaukset. Tyylini pohjautuu aika minimalistiseen ja luonnonläheiseen muotokieleen. Skandinaavinen design ja luonto inspiroivat minua taiteessani.
Lue lisää

272. Pia Leppänen - Kulttuurikiihdyttämö TILA

Pikisaarentie 15B, Oulu
Maalaan akvarelleja; rantamaisemaa, taivasta, kukkia, sitä mikä sisältäni nousee. Teen myös yhteisötaidetta ja installaatioita mm. paperia muotoilemalla. Paperi ja vesivärit ovat kiehtoneet minua yli 10 vuotta. Olen myös kuvataiteen, käsityön ja voimauttavan valokuvan opettaja.
Lue lisää

272. Pirjo Lempeä - Kulttuurikiihdyttämö TILA

Pikisaarentie 15 B, Oulu
Ominaista ilmaisulleni on pienen ja arkisen erityisyys. Perusteemoja teoksissani ovat valo, kasvillisuus ja puut, rakastan risukoita ja villiintynyttä lähiluontoa. Asun ja työskentelen meren äärellä ja vesi on taiteessani tärkeä elementti ja teema. Välineitäni ovat digitaalinen valo- ja videokuva, syanotypiavedostaminen ja valokuvat ilman kameraa. Käytän ohuelle paperille vedostettujen syanotypiakuvien viimeistelyyn enkaustiikkaa, joka muuttaa teokseni läpikuultaviksi ja saa ne hehkumaan valossa. Töideni koko ja formaatti vaihtelee koruista ympäristötaiteeseen.
Lue lisää

272. Riikka Kontio – Kulttuurikiihdyttämö TILA

Pikisaarentie 15 B , Oulu
Olen oululainen maalari. Maalaan öljyvärien lisäksi akryylillä ja akryylimusteilla. Siveltimien lisäksi käytän maalatessani muun muassa kankaita ja sieniä. Teen kuvaa usein pesemällä, poistamalla väriä alemman kerroksen, valon päältä. Lähes abstrakteista maalauksistani voi usein löytää jonkin esittävän elementin. Työskentelen myös nurkkiin kertyneen materian kanssa tehden esinekoosteita. Ihmiskäsitykseni on holistinen ja se vaikuttaa myös taiteelliseen työskentelyyni. Innostun aiheista, jotka käsittelevät ihmisen mieltä ja sen tuottamia merkityksiä. Tunteet, kuten hirvittävä häpeä ja suojaava viha kiehtovat minua. Ihmisen hauraus ja kipukohdat kutsuvat minua työskentelemään.
Lue lisää

272. Sirja-Erika Virpikari - Kulttuurikiihdyttämö TILA

Pikisaarentie 15, Oulu
Töitteni värit ovat voimakkaita ja niissä on vahvoja emootioita. Kokemani vahva yhteys luontoon on selkeä. Töissäni usein esiintyvät eläinhahnot toimivat minulle symbolisina merkkeinä. Teoksissani pohdin elämän ja kuoleman kummallisuuksia . Yritän kuvata hetkien katoavaisuutta ja avata asioiden piilomerkityksiä. Useimmiten työni ovat maalauksia ( akryyli , sekatekniikka) mutta teen myös veistoksia ( puu, metalli ja savi)ja ympäristötaidetta.
Lue lisää

273. Suvi Mannonen

Huvipolku 3, Haukipudas
Olen kuvataiteilija ja suuri Italian fani. Saapasmaa on minulle edelleen suuri mysteeri, mutta valtava inspiraation lähde. Taiteilijana arvostan kauneutta ja hyvyyttä ja toivon, että se välittyy myös teoksista. Innostun uusista materiaaleista, mutta pääsääntöisesti käytän öljy-, akryyli- ja pastellimaalausta. Lisään teoksiin usein hiiltä, lyöntimetallia, decoupagea ja erilaisia krakelointimenetelmiä. Vanhat kirjan kannet ja dokumentit ovat suosikkimateriaaleja, mutta pidän myös betonin rouheudesta, jota usein käytän valokuvansiirtotekniikassa.
Lue lisää

275. Eero Österberg - Taiteilijakoti Vuohenkalma

Kirkkotie 57, Ranua
Olen syntynyt Pellossa Länsi-Lapissa vuonna 1959. Asun ja työskentelen Ranualla, joka on Suomen Lapin eteläisin kunta. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista ja kuvataiteen opettajaksi Lapin yliopistosta. Maalausteni aiheet perustuvat useimmiten visuaaliseen havaintoon. Aihe etsii sopivaa ilmaisumuotoa, luonnonmukaista, tyyliteltyä tai abstraktia. Värillä on aina tärkeä rooli.
Lue lisää

276. Hanna Posio - Ateljee Lumimetsä

Valtatieviisi 745, Maaninkavaara
Olen Hanna Posio, kuvataiteilija ja kuvittaja. Valmistuin kuvataiteilijaksi 2001. Perustin yritykseni Ateljee Lumimetsä vuonna 2013. Tekniikoitani ovat akvarellimaalaus, akryylimaalaus ja taidegrafiikka. Yritykseni päätuotantoa ovat taideprintit ja kortit, sisustus- ja tekstiilituotteet omasta taiteesta, sekä korut. Olen erikoistunut varsinkin eläintaiteeseen. Myös pohjoinen luonto eri vuodenaikoineen toimii inspiraation lähteenä. Tuotantooni kuuluu myös tilaustaide asiakkaiden toiveesta.
Lue lisää

277. Savu E. Korteniemi

Vanhavaarantie 2 A 7, Rovaniemi
Olen valmistunut 2013 kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta, kuvanveiston osastolta. Opintojen jälkeen muutin takaisin kotikaupunkiini Rovaniemelle. Olen keskittynyt erityisesti kuvanveiston ja piirtämisen eri tekniikoihin, lähestyen taidetta ja todellisuutta myös kirjoittamisen kautta. Työskentelen enimmäkseen yksin, mutta välillä on mukava päästä laajentamaan näkökulmia yhdessä toisten taiteilijoiden kanssa työskennellen. Vuosina 2021 ja 2023 olen työskennellyt myös Lapin taiteilijaseuran tuottaman Young Arctic Artists - näyttelysarjan kuraattorityöryhmässä.
Lue lisää

278. Pirita Pernu-Lehtinen - Pirita Design

Kasarmintie 1, SODANKYLÄ
Olen Pirita Pernu-Lehtinen, Pirita Design Oy:n perustaja ja omistaja Sodankylästä. Olen koulutukseltani artesaani ja yritykseni olen perustanut vuonna 1998. Suunnittelen ja valmistan neuleita pellavasta ja baby alpaca-langasta. Pellavaan päädyin opiskeluaikana vähän vahingossa, mutta sen ominaisuudet neuloessa alkoivat kiinnostaa minua muita materiaaleja enemmän. Pellava on haastava neulottava, ja se vaatii pitkäjänteistä kehitystyötä, jotta tuotteen saa toivotuksi. Mutta lopputulos palkitsee – muoto tulee pellavassa hyvin esille. Kivijalkamyymälä ja tuotantotila sijaitsevat Sodankylässä. Teemme kaiken suunnittelusta vaatteen ompeluun ja viimeistelyyn täällä itse. Vaatteet neulotaan automaattisella neulekoneella, ommellaan käsin ja tarvittaessa kokoa ja väriä säädetään toiveiden mukaan.
Lue lisää

278. Viivi Takala - Studio Katalaviivi

Itäpuolentie 41, Torvinen
Olen Viivi Takala. Työhuoneeni sijaitsee Sodankylässä kotini pihapiirissä, rakensin sen piharakennuksen päätyyn vanhan saunan tilalle. Olen monista tekniikoista kiinnostunut, joten teen mielelläni juttuja joissa pääsen yhdistelemään taitojani. Valmistan lintuaiheisia miniryijyjä; langat ovat villaa, nokan ja jalat hitsaan vanhoista rautanauloista. Teen kierrätysmateriaalista luontoaiheisia paperikoristeita, joissa edustettuna ovat suomalaiset luonnonmarjat. Akvarellini ovat mosaiikkimaisia, värikkäitä, ja kuva-aiheet käsittelevät arkea ja luontoa. Maalauksistani painatan kortteja, julisteita ja tarroja. Tuotteilleni on myönnetty avainlippu ja ne löytyvät verkkokaupasta katalaviivi.fi
Lue lisää

279. Ami Avellán - Ami Avellán Jewellery

Paannetie 4 A 1, Enare
Ami Avellán Jewellery, hopeakoruja Inarista. Luotu rakkaudella ja 30 vuoden kokemuksella. Inspiraation lähteenä Ami Avellánin koruihin on vanha, perinteinen filigraanitekniikka. Yksityiskohdat kimmeltävät kuin pakkaspäivän kuura. Avellán valmistaa korunsa kierrätetystä 925 sterlinghopeasta työpajassaan Inarissa. Ami Avellán Jewellery on perustettu vuonna 2013 Inariin, perinteitä, laatua ja omaa ilmaisua kunnioittaen.
Lue lisää

280. Pasi Jaakonaho - Jaakonaho Arts & Design

V E Törmäsentie 7, Inari
Nimeni on Pasi Jaakonaho. Olen syntyisin Haapajärveltä, Pohjois-Pohjanmaalta ja nykyään asun sekä työskentelen ylhäällä pohjoisessa Suomessa, Inarissa. Olen koulutukseltani puukkoseppämestari sekä muotoilija (ylempi AMK). Tavoitteeni on suunnitella ja valmistaa laadukkaita ja kestäviä tuotteita. Haluan omalta osaltani edistää kestävää kehitystä ja pyrinkin käyttämään töissäni pääosin kotimaisia luonnonmateriaaleja sekä kierrätysmateriaaleja.
Lue lisää

280. Virpi Jääskö - Taveämmi

V.E. Törmäsen tie 7, Inari
Olen Taveämmi, inarilainen käsityöläinen ja jalkinemestari. Arvostan ja kunnioitan puhdasta luontoamme, perinteistä poronhoitoa sekä niiden tarjoamia käsityömateriaaleja. Valmistan moderneja pieksuja ja muita tuotteita nahasta, poroturkiksesta ja huovasta - pääosin tilauksesta. Olen vast'ikään avannut Arctic Craft Schoolin, jonka kautta opastan myös muita uusien ja ikivanhojen tekniikoiden ja kädentaitojen pariin.
Lue lisää

281. Mikael Arvola - Galleria Kaos

Ylätenontie 179, Karigasniemi
Olen 42 vuotias Saamelainen taiteilija. Olen työskennellyt monilla aloilla kuten kalastajana, kokkina, poromiehenä ja nyt taiteilijana. Olen opiskellut taidetta joitakin vuosia etelä-Norjassa Kragerössä. Maalaan, veistän, kirjoitan, kuvaan ja teen musiikkia. Eli tyypilliseen tapaan täällä pohjoisessa tehdään monia juttuja ja elämä ei ole erillistä taiteesta vaan se on monesti kokonaisvaltaista. Haluan tuoda esille täällä pohjoisessa että kyllä mekin voimme valita luovan alan siinä missä minkä tahansa muunkin työn. Taiteilijoita ja luovia ihmisiä me tarvitsemme ratkomaan edessämme olevat kollektiiviset haasteet.
Lue lisää

282. Laura Knuuti - Keloa

Jäämerentie 6, Sodankylä
Hei, olen Laura. Valmistan silmälasikehyksiä kotimaisia luonnonmateriaaleja hyödyntäen. Kehysten etuosa on kotimaista koivuntuohta ja aisat lappilaista poronsarvea. Yksityiskohtina ja koristeina kehyksissä on aitoja Lapin luonnosta poimittuja luonnonkukkia tai pitsikoristelua. Jokainen kehys on aidosti uniikki, sillä työskentelyäni ohjaa pitkälti materiaalien asettamat rajoitukset. Kaikki työvaiheet tehdään Sodankylän verstaalla. Verstaan yhteydessä on showroom, jonka ikkunasta näkee suoraan verstastilaan. Olen ammatiltani optikko ja silmälasilinssit kehyksiin saa halutessaan minulta. Suhtaudun kehyksiini käyttötaiteena, sillä silmälasit ovat useimmiten pakollinen asuste, jolla voi korostaa persoonallisuutta ja arvomaailmaa. Inspiraation haen luonnon muovaamista muodoista, kuten kivistä.
Lue lisää